Kotijoukkue FCV väänsi voiton kauden toisessa derbyssä

05.08.2020

JJK ja FCV kohtasivat tiistaina Vaajakoskella kauden toisessa derbyssä, joka tarjosi suurilukuiselle yleisölle koko rahalla futisviihdettä ja kotijoukkueen nousun voittoon toisen jakson osumilla.

Vierasjoukkue JJK saa otteluun vahvan alun, kun Juho Luoman oikean laidan sivurajaheitto löytää Mikko Mannisen, joka pyöräyttää itsensä FCV-puolustuksen välistä vapaaksi kohti maalia ja tarjoilee pallon itsensä täysin vapaaseen tilaan maalinedustalla pelanneelle Robin Saastamoiselle. Kapteenin vasemman jalan veto sujahtaa vastustamattomasti vaajakoskelaismaalia vartioineen Ville Viljalan jalkojen välistä verkon perukoille. Lukemat 0-1.

Kotijoukkue FCV:n taktiikka on kuitenkin läpi ottelun myrkkyä Kettupaidoille, joilla on vaikeuksia sekä pelin avaamisen että haluamansa pallonhallinnan saavuttamisen kanssa. Punapaitojen hallinnasta huolimatta JJK pääsee kuitenkin luomaan itselleen vaarallisia maalipaikkoja.

Vajaan 20 minuutin kohdalla näistä nähdään yksi, kun Tuomas Koppelomäen kulma kiertää vaarallisesti takatolpalla kytänneen Joonas Madetojan päähän, mutta pusku menee lopulta hieman ohi vasemman tolpan. Loukkaantumisensa jälkeen ensimmäiset minuutit suoraan avauksessa ja poikkeuksellisesti laitapakin paikalla pelannut Madetoja nousi pelipaikastaan huolimatta ottelussa useammankin kerran vaaralliseen maalintekopaikkaan.

Kotijoukkueen ensimmäisen jakson vaarallisin paikka nähdään puolestaan 23 minuutin kohdalla, kun Peetu Lintinen lähettää kierteisen vapaapotkun JJK-maalille, missä vahvan ottelun pelannut FCV-kapteeni Santtu Laaksonen on jälleen kerran ilmatilan herrana, mutta puskee pelivälineen tolppaan.

Kymmenisen minuttia ennen ensimmäisen jakson päättymistä Kettupaidoille aukeaa jälleen loistava maalipaikka, kun tehokaksikko Manninen-Saastamoinen juonii pallon takajuoksun boksiin tehneelle Eeli Liukkoselle, joka pääsee nokikkain Viljalan kanssa, mutta Viljala esittää tilanteessa yhden ottelun lukuisista pelastuksistaan ja tauolle mennään lopulta JJK:n 0-1 -johdossa.

Toisen jakson alku on jälleen vierasjoukkueen juhlaa: Manninen kuljettaa pallon hyökkäysalueelle ja löytää oikeasta laidasta Liukkosen. Liukkonen keskittää pallon suoraan maalille juosseen Saastamoisen päähän ja viime kauden maalikuningas ei paikassaan erehdy vaan puskee pelivälineen oikeaan nurkkaan ohi aseettoman Viljalan. JJK:n johtolukemat siis 47 minuutin kohdalla jo 0-2!

Parin minuutin päästä vierasjoukkue JJK tulee jälleen. Koppelomäen näppärä pystysyöttö löytää hienosti Rasmus Ervastin, joka pääsee vastakkain vetoa peittämään tulleen Viljalan kanssa, mutta lopulta laukaus kiertää aavistuksen ohi takatolpan. Hetken aikaa näyttää jo siltä, että vierasjoukkue on onnistunut katkaisemaan punapaitojen selkärangan.

FCV kuitenkin sisuuntuu, oikaisee 0-2 -osuman jälkeen hieman notkahtaneen selkärankansa ja laittaa kirivaihteen silmään. Ensin Laaksosen pitkä, matala avaus puhkaisee JJK:n keskikentän ja löytää lopulta tiensä Harjullakin osuneen ja ottelussa usean kerran ahnaasti maalipaikkaa kärkkyneen Matias Sarlinin. JJK-vahti Aati Riihimäki tulee hyvin vastaan ja venyttää näppinsä palloon ensimmäisenä. Riihimäki ei saa kuitenkaan torjumaansa palloa haltuun vaan Sarlin pääsee irtopalloon ja jatkaa pelivälineen tyhjään maaliin.

Kotijoukkue saa kavennusosumasta selvästi uutta virtaa ja marssittaa pian maalin jälkeen kentälle myös tuoreita jalkoja: JJK-kasvatti, keskikenttämies Saku Leppäsen. Leppäsen vaihdon jälkeen keskikentän hallinta kääntyy selvemmin FCV:lle ja JJK on vaikeuksissa oman pelinsä kanssa. Vaajakoskelaiset rokottavatkin kovalla kädellä ja iskevät vielä kaksi osumaa lyhyen ajan sisään, kun ensin Lintisen matala, tarkka veto paluupalloon painuu aivan oikean tolpan juurelta sisään ja viiden minuutin kuluttua Leppänen tarjoilee Valtteri Lohelle, joka chippaa pallon yli Riihimäen. Näin kotijoukkue on onnistunut hyödyntämään JJK:n mustan, reilun 15-minuuttisen täydellisesti ja onkin siirtynyt kotiyleisön riemuksi 3-2 -johtoon.

JJK:n päävalmentaja Basam Elfadl reagoi tilanteeseen vaihtamalla kentälle vammastaan juuri toipuneen ja kovasti keskikenttää sekä pelinrakentelua vahvistavan Ville Kirvesojan. Pian alkaakin tapahtua: Madetojan pitkä pystysyöttö löytää linjan taakse juoksevan Koppelomäen, joka ottaa pallon taitavasti haltuunsa ja ampuu tulisesti sivuverkkoihin.

Viimeiseksi vartiksi tasoitusta hakeva JJK juoksuttaa kentällä lisää juoksu- ja tulivoimaa, kun niin ikään koko alkukauden loukkaantumisen vuoksi sivussa olleet Leevi Kemppainen ja Joel Pasanen pääsevät pelaamaan kauden ensimmäiset minuuttinsa. Ottelu on samalla pirteästi sisään tulleelle, vuonna 2002 syntyneelle ”Jollelle” debyytti Miesten Kakkosen tasolla.

86 minuutin kohdalla Kirvesoja pelaa itsensä vetopaikkaan boksin vasemmalle nurkalle, mutta matala veto kolahtaa tällä kertaa tolppaan ja kotijoukkueen johto säilyy yhä JJK:n painostuksesta huolimatta. Ottelun lisäajalla koko stadion haukkoo vielä henkeään, kun Riihimäki lähettää JJK:n vapaapotkun keskiviivan tuntumasta pitkänä FCV:n rangaistusalueelle. Pasanen jatkaa vaparin suoraan ensimmäisellä kosketuksella Madetojalle, jonka veto lähtee niin ikään suoraan ilmasta kohti maalia, mutta Viljala tekee vielä illan viimeisen paraatipelastuksensa ja kauhoo pelivälineen aivan riman alta turvaan! Ottelun loppulukemiksi jäävät siis Kettupaitojen kannalta kirpaisevat 3-2. FCV:n avausmiehistöstä peräti kahdeksalla pelaajalla on JJK-taustaa ja jokaisesta kolmesta maalista vastasivat entiset JJK-pelurit, joten omat koirat puraisivat tiistaina varsin tehokkaasti entistä seuraansa.

JJK jatkaa kauden ensimmäisestä tappiosta huolimatta sarjassa sijalla 3., tasapisteissä edellä olevien JIPPO:n ja Herculeksen kanssa, jotka ovat edellä paremman maalieronsa turvin. Kaksi maalia viimeistellyt Saastamoinen nousee seitsemällä osumallaan maalipörssissä jaetulla kärkipaikalle.

Tiistain paikallisottelu oli kotijoukkueelle kauden odotetuin kamppailu, sillä edellisen kerran JJK oli käynyt kylässä virallisen sarjaottelun merkeissä kaudella 2006. Kettupaitojen vierailu kiinnostikin mukavasti myös katsojia, sillä Liikuntapuiston hyväkuntoiselle nurmelle oli saapunut seuraamaan koti- ja vierasjoukkueen fanien lisäksi runsaasti myös muita jalkapallon ystäviä. Illan yleisömäärä ylitti 1 500 hengen rajan, rikkoen samalla FCV:n 14 vuoden takaisen aiemman yleisöennätyksen. Myös joukkueiden aiempaa kohtaamista Harjun Stadionilla oli seuraamassa heinäkuun alussa vielä parisen sataa silmäparia enemmän, joten Jyväskylän derbyjen lukemat ovat tämän kauden suomifutiksessa varsin kovia lukemia.

Jyväskylän herruudesta ei kuitenkaan vielä saatu selvyyttä, sillä molemmat joukkueet ovat voittaneet omat kotiottelunsa yhden maalin turvin. Ratkaisu jäänee siis 17.9. pelattavaan kolmanteen derbyyn, jota Kettupaidat pääsevät isännöimään Harjulla. Seuraavana JJK:lla on edessään kuitenkin varsinaisen härkäviikon toinen vieraspeli, tällä kertaa sarjakärki JIPPO:n vieraana jo lauantaina.

Artikkelin kuvat: Ville Koskiniemi

FCV - JJK 3-2 (0-1)

Maalit:

0-1 7' Saastamoinen (Manninen)

0-2 47' Saastamoinen (E. Liukkonen)

1-2 51' Sarlin

2-2 63' Lintinen

3-2 68' V. Lohi (Leppänen)

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Joonas Madetoja (v), Tuure Fagerström, Sami Nissinen, Juho Luoma, Olli Pöyliö, Rasmus Ervasti (74'), Eeli Liukkonen (76'), Robin Saastamoinen, Mikko Manninen, Tuomas Koppelomäki (76').

Vaihdossa: Matti Artimo, Leevi Kemppainen (76'), Ville Kirvesoja (74'), Joel Pasanen (76'), Eduard Ciriaco, Maxime Nzeza, Severi Vielma.