Kauden ensimmäinen paikallisottelu tänään Vaajakoskella

05.06.2024
JJK vei viimeksi kaupungin herruuden yhteismaalein 6-0 (📸 Jussi Reinilä)

JJK matkustaa keskiviikkona kauden lyhimmälle vierasreissulleen Vaajakoskelle ja kohtaa Panda-areenalla paikallisottelua isännöivän FC Vaajakosken kello 19.00 alkaen. Jaossa olevat pisteet tulisivat kummallekin joukkueelle kesäkuun alkajaisiksi tarpeeseen, koska toukokuu oli niin JJK:lle kuin FCV:llekin tuloksellisesti vaikea.

Kettulauma lähtee paikallisotteluun sarjataulukon kahdeksannelta sijalta kerättyään 11 pistettä yhdeksästä ottelusta. Edellisessä ottelussa JJK sai katkaistua toukokuun alussa alkaneen tappioputkensa ja palasi pistekantaan pelattuaan 3-3 tasapelin OLS:n kanssa.

Paikallisottelua isännöivän FCV:n alkukausi Ykkösessä on puolestaan ollut kokonaisuudessaan melko haastava. Toistaiseksi yhden pelaamistaan kahdeksasta ottelustaan voittanut vaajakoskelaisryhmä on kolmella pisteellään Ykkösen sarjataulukon viimeisellä sijalla. Viimeisimpänä FCV pelasi JJK:n tapaan viime torstaina ja kärsi tuolloin Kuopiossa 5-1 tappion KuPS Akatemian vieraana.

Joukkueet ovat luonnollisesti toisilleen tuttuja menneiden vuosien kohtaamisten myötä sekä molemmista seuroista kokemusta omaavien pelaajien kautta. Keskiviikkona paikallisherruudesta ensimmäistä kertaa Ykkösen kauden aikana mittelevät joukkueet kohtasivat talven aikana kahdesti harjoitusotteluiden merkeissä.

Vehkahallissa pelatut talviset kohtaamiset päättyivät helmikuun ottelussa maalittomaan tasapeliin sekä maaliskuun kamppailussa JJK:n voittoon 2-1 lukemin. Myös edelliset sarjaotteluiden muodossa käydyt kohtaamiset Kakkosen C-lohkossa kaudella 2022 päättyivät kumpikin JJK:n juhliin.

Kaudesta 2018 lähtien yhtäjaksoisesti Kakkosessa pelannut FCV nousi täksi kaudeksi Ykköseen lopulta täydennysmenettelyn kautta. Vahvan viime kauden pelanneet vaajakoskelaiset sijoittuivat Kakkosen C-lohkossaan toiseksi, mutta hävisivät lopulta nousukarsinnan niukasti PKKU:ta vastaan. Ensimmäisenä täydennysmenettelyssä ollut FCV lunasti kuitenkin lopulta paikkansa Ykkösessä ja näin viime kaudella eri sarjatasojen johdosta tauolla olleet, perinteisesti sankoin joukoin ihmisiä katsomoihin keränneet paikalliskamppailut saavat tänä vuonna jatkoa.

FC Vaajakosken kokoonpanosta löytyy totuttuun tapaan useita JJK-taustaa omaavia pelaajia. Viimeisimpinä JJK:n riveissä pelanneina mainittakoon viime kauden kettupaitojen laidalla viilettänyt Joel Pasanen sekä lainalla JJK:sta Vaajakoskella viime kauden pelanneet Matias Sydänmaa ja Veikko Janhunen. Näiden lisäksi FCV on täksi kaudeksi vahvistunut muun muassa edelliset vuodet SJK:n organisaatiossa viettäneellä, JJK-junioreissa aikanaan pelanneella Kaarlo Rintamäellä.

Liikettä Vaajakoskella on ollut myös poispäin, sillä FCV menetti joukkueestaan muutamia edelliskausien vastuunkantajia. Suurimpina menetyksinä lienee ykkösmaalivahtina torjuneen Antto Mikkosen, viime kaudella viidesti maalinteossa kunnostautuneen toppari Santeri Suutarin sekä suurta vastuuta Vaajakoskella usean kauden ajan kantaneen Matias Sarlinin peliurien jatkuminen muualla.

Kettuleirin tunnelmia paikallisottelun alla sekä edellisen ottelun antia kommentoi suuressa roolissa alkukauden pelannut Miika Mahlamäki, joka iski OLS:n verkkoon avausmaalinsa Miesten Ykkösessä:

– FCV:llä on ollut hieman hankala alkukausi, mutta he osaavat varmasti rokottaa, jos emme pysty pelaamaan omaa hyvää peliämme. Derby tuo aina omanlaisen fiiliksen otteluun ja tunteet saattavat nousta. Uskon, että voitamme tämän ottelun, kun teemme töitä yhdessä molempiin suuntiin ja olemme vaarallisia hyökkäyspäässä. Edellisestä OLS-pelistä voidaan ottaa mukaan hyökkäyspäässä luotu uhka ja pelirohkeus. Oma maalitilikin tosiaan aukesi viime ottelussa ja sitä pyritään jatkamaan myös FCV:tä vastaan, Mahlamäki ennakoi.

FCV – JJK || ke 5.6. klo 19 || Panda-areena, Vaajakoski

Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Kotijoukkueen sivuilta löydät infoa tapahtumasta ja lipunmyynnistä. JJK-kannattajille varattu katsomonosa löytyy kentältä päin katsottuna aurinkokatsomon oikeasta reunasta.