JJK palasi pistekantaan 3-3-tuloksella

31.05.2024
📸 Aune Pihlaste

Harjulla riitti tapahtumia, kun OLS saapui torstai-iltana JJK:n vieraaksi. Kuten edellisessäkin kotiottelussa, yleisö sai jälleen maaleja koko rahan edestä ja lopulta pisteet jaettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 3-3-tuloksella.

Maalinteon aloitti Mikko Manninen 22.minuutilla varsin komealla tavalla. Manu vei vastustajalta pallon keskiympyrässä, nousi hieman ja laukoi kaukaa pallon yli maalivahdin. OLS tasoitti kuitenkin vain hetken päästä myöskin Eemeli Raittisen komealla kaukolaukauksella, kun kettujen purkuyritys epäonnistui ja päätyi suoraan vastustajalle.

JJK jatkoi kuitenkin vahvasti ja meni uudelleen johtoon 38.minuutilla, tällä kertaa hienosti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi: Manu syötti oikealla laidalla Juho Luomalle, joka keskitti maalille ja Miika Mahlamäki pääsi vapaasti puskemaan pallon maaliin. Maali oli nuoren miehen ensimmäinen Miesten Ykkösen tasolla sekä kuluvalla kaudella että koko uralla. Tauolle mentiin isäntien 2-1-johdossa.

Toisen jakson alkuun vierasjoukkue suoritti tuplavaihdon ja otti otteen pelistä itselleen. OLS menikin nopeaan tahtiin 2-3-johtoon, kun Julius Körkkö laukoi kaksi maalia seitsemään minuuttiin. JJK:lla oli toisella puoliajalla pitkään vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin ja peli oli myös ajoittain hyvin rikkonaista.

Jakson loppua kohti kotijoukkue jahtasi kuitenkin vielä vimmatusti tasoitusta ja taistelu tuottikin lopulta tulosta. Tasoitus nähtiin 86.minuutilla: JJK sai kulmapotkun ja hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tullut Lauri Rutanen puski pallon maaliin tasoittaen tilanteen.

JJK ei tyytynyt tasatilanteeseen vaan haki loppuun asti vielä voittoa. Dramaattisin hetki nähtiin vielä täyden peliajan täyttyessä, kun Rafael García oli lähellä karata läpi Sherman Osson läpisyötöstä, mutta jäi lopulta jyrän alle puolustajan kanssa taistellessa rangaistusalueen reunalla ja jäi tuskaisena kentän pintaan olkavarttaan pidellen. J-P Purasen muutaman minuutin mittaisten huoltotoimenpiteiden jälkeen mies nilkutti kuitenkin vielä viimeisiksi minuuteiksi kentälle, mutta kirivaihe oli jo kuivunut kokoon.

Neljänneltä sijalta Harjulle saapunut oululaismiehistö on puolustanut vahvasti koko alkukauden ja päästänyt aiemmassa pelaamassaan kahdeksassa pelissä vain neljä maalia, joten kolme osumaa OLS:n verkkoon lupaa hyvää, vaikka omassa päässä maaleja päästetäänkin vielä turhan helposti.

JJK:n puolustuslinjassa luutinut Joona Lahdenmäki oli pelin jälkeen melko positiivisin fiiliksin johtoaseman menettämisestä huolimatta.

– Ihan hyvillä fiiliksillä pelin jälkeen. Tietenkin vähän harmittaa, että puoliajalla johdettiin 2-1, mutta vaikean toisen puoliajan alun myötä vastustaja pääsi johtoon. Hyvää taistelua kuitenkin meiltä, kun saatiin lopussa peli vielä tasoihin.

Kettupaitojen pelit jatkuvat keskiviikkona vieraspelireissulla, kun niin sanotussa motariderbyssä vastaan asettuu FC Vaajakoski.

– Oli tärkeää saada tässä vaiheessa tappioputki poikki. Tästä on varmasti parempi jatkaa ja tulevat pelit on sellaisia, mistä lähdetään hakemaan taas kolmea pistettä. FCV tulee paikallisotteluun varmasti kovaa ja taistellen, mutta kun otetaan tästä pelistä hyvät asiat mukaan ja tietenkin myös parannetaan niin saadaan täydet kolme pistettä derbystä, Lahdenmäki uskoo.

JJK – OLS 30.5.24
Lopputulos: 3-3 (2-1)

JJK:n aloituskokoonpano:
1 Uronen Jonne (Mv)
5 Manninen Mikko ⚽(59′ 🔄️)
6 Ciriaco Alex (59′ 🔄️)
7 Osso Sherman
9 Goljahanpoor Arjan
11 Kesonen Antti-Pekka 🟨
12 Räsänen Reetu
16 Manninen Aatu (79′ 🔄️)
20 Mahlamäki Miika ⚽
22 Luoma Juho 🟨
27 Lahdenmäki Joona

Vaihdossa:
3 Akdogan Berat
4 Huttunen Otto
13 Rutanen Lauri ⚽ (79′ 🔄️)
18 Uwano Chuya (59′ 🔄️)
23 Ettanen Elias
25 Garcia Rafael (59′ 🔄️)
30 Kananen Jerry (Mv)