JJK vei kauden ensimmäisen derbyn lukemin 1-2

06.06.2024
Kuva: Aune Pihlaste

JJK otti kiinnityksen Jyväskylän herruuteen, kun se voitti Vaajakoskella pelatun kauden ensimmäisen derbyn yli 1500-päisen yleisön edessä lukemin 1-2.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja painoi helteessä päälle odotetun aggressiivisesti prässäten. JJK:n puolustus valui alas ja Jonne Uronen joutui ensimmäisen puolituntisen aikana useampaankin otteeseen torjuntahommiin.

JJK kuitenkin kesti isäntien myllytyksen ja alkoi jakson puolivälin juomatauon jälkeen pikkuhiljaa kääntää ottelua itselleen ja oli aktiivisempi, jonka myötä se sai myös omaa peliään yhä paremmin käyntiin. Vaikka pallo pysyikin jakson loppua kohden pidempiä ajanjaksoja myös kotijoukkueen päässä, FCV puolusti hyvin ja piti välit tiiviinä eikä JJK päässyt uhkaamaan tosissaan vaajakoskelaisten maalia.

Ensimmäinen vaaranpaikkakin kotijoukkueen maalilla syntyi vähän yllättäen 35. minuutilla, kun pallon riistoon omalla puoliskollaan päässyt Sherman Osso päätti kokeilla kaukaa Santtu Toivarin yllättämistä. Kaukaa JJK:n kenttäpuolikkaalta lähtenyt yritys leijailikin yli Toivarin, mutta suuntautui aavistuksen liian leveäksi ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella avaukseen nostettu FCV-veska selvisi säikähdyksellä.

Toisella jaksolla vierasjoukkue paransi entisestään ja sai hyvää hässäkkää FCV-maalille heti jakson alusta saakka. 50. minuutilla maali alkoi suorastaan roikkua jo ilmassa. Pallo pelataan Reetu Räsäsen ja Aatu Mannisen toimesta nopeasti pystysyötöillä keskikaistalla edenneelle Ossolle, jonka laukaus tulee Toivarin torjumaksi ja sen jälkeisessä hässäkässä vaihdosta sisään tullut Rafael García pääsee yrittämään parikin kertaa lähietäisyydeltä, mutta molemmat yritykset kilpistyvät Toivariin.

Samalla minuutilla hyvä paine kuitenkin palkitaan: Arjan Goljahanpoor tarjoilee oikealta ja Manninen viimeistelee aivan Toivarin nenän edestä.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin puolestaan Goljahanpoor on itse asialla. Puolustus purkaa Miika Mahlamäen lähettämän kulmapotkun, mutta Mahlamäki käy itse hakemassa purkupallon, jatkaa sen korkeana takaisin boksiin ja Goljahanpoor puskee pelivälineen maaliin vieden JJK:n jo 0-2-johtoon.

Vaikka ottelu vaikutti jo ratkenneen, ei FCV kuitenkaan luovuttanut vaan kavensi vielä pilkulta, kun Genc Kovaqi meni nurin kulmapotkuhässäkässä reilu vartti ennen loppua. Kamppailussa pelattiin lopulta reilusti lisäaikaa, kun Goljahanpoor katseli punakorttia taklauksestaan ja tilannetta seuranneesta torikokouksesta alkoi erotuomarin toimesta varsinainen korttisirkus. Goljahanpoorin ulosajon lisäksi kotijoukkueen taustahenkilö ajettiin ulos suoralla punaisella ja sen lisäksi keltaista korttia näytettiin kuudesti.

Kuva: Aune Pihlaste

JJK:n päävalmentaja Brian Page oli ensimmäisen Jyväskylän derbynsä jälkeen enemmän kuin tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta harmittelee pelin loppua.

– Tuntuu hyvältä voittaa peli, jota emme aloittaneet kovin hyvin. FCV oli parempi joukkue ensimmäisen puolituntisen. Meillä oli isoja vaikeuksia saada palloa haltuun ja teimme myös tyhmiä virheitä. Emme saaneet peliä kontrolliimme ja jouduimme tekemään paljon työtä, ettemme päästäneet maalia. Onnistuimme kuitenkin siinä ja puoliajalla kävimme läpi miten saisimme otteen pelistä. Toisen jakson aloitimmekin hyvin, olimme aggressiivisempia niin pallon kanssa kuin pallottomanakin ja mielestäni ansaitsimme johtoaseman.

– Peli oli meillä ihan hyvin hallussa, kunnes erotuomari teki vähän erikoisen päätöksen ja vihelsi rangaistuspotkun kevyen näköisestä tilanteesta. Sen jälkeen pelistä tuli tietysti taas tiukka ja tuomari sekoitti loppupelin antamalla myös paljon turhia keltaisia kortteja ja ulosajoja, jotka olisi voitu välttää, jos peli olisi pysynyt tuomaristolla paremmin kontrollissa. Se oli tosi harmi, sillä peli oli ollut siihen asti tosi hyvä ja rehti taistelu kahden joukkueen välillä hyvässä hengessä. Mielestäni tämä derby oli peli, joka olisi ansainnut paremman päätöksen, kuin mitä tuomari siitä lopussa teki. On hienoa kuitenkin voittaa ja fiilis koko joukkueessa on hyvä. Nyt on aika palautua ja valmistautua jo seuraavaan peliin, Page tuumaa.

Jyväskylän derbyn pääsi kokemaan keskiviikkona moni muukin ensikertalainen, kuten Tampereelta Jyväskylään talvella muuttanut Alex Ciriaco.

– Odotukset derbystä oli joukkuelaisten ansiosta ihan korkealla, mutta en pettynyt. Yli 1500 katsojaa ja tiukka vääntö pelissä oli hieno nähdä kentän puolelta ensimmäistä kertaa. Ottelussa oli paljon tunnetta mukana ja sen myötä voitto maistui vielä maukkaammalta.

– Ei oltu oma itsemme ensimmäiset 30 minuuttia, meneteltiin palloa ja annettiin vastustajalle monta hyvää maalipaikkaa, mutta saatiin puoliajalla puhuttua asioita läpi ja aloitettiin uudella ilmeellä, jonka avulla teimme meidän maalit. Pilkun jälkeen peli muuttui hektisemmäksi, mutta pidettiin pakka hyvin kasassa eikä maalipaikkoja tullut hirveämmin. Punainen kortti ja mellakointi kentällä sekoitti vielä lisää, mutta pidettiin puolemme ja ansaittiin kolme pistettä sen avulla.

JJK katkaisi 1-2-tuloksella pitkäksi venähtäneen voitottoman putkensa tiukan taiston päätteeksi ja kipuaa pari sijaa ylemmäs sarjataulukossa. Pelit jatkuvat jo viikonloppuna, kun JJK matkustaa sunnuntai-illan myöhäisottelussa KuPS Akatemian vieraaksi.

– Aikaisemmista peleistä jokaisesta on jäänyt jotain kaivattavaa. Päästetty monta maalia ja tehty liian vähän niitä, mutta olemme jatkaneet töiden tekemistä ja nyt saatiin derbystä pisteet ja saatiin katkottua 6 pelin voitoton putki. Varmasti koko joukkueelta saatiin apina ravisteltua selästä ja nyt teemme kaikkemme uuden voittoputken aloittamisen eteen, Ciriaco vakuuttaa.

FCV – JJK 5.6.24
Lopputulos: 1-2 (0-0)

JJK:n aloituskokoonpano:
1 Uronen Jonne (Mv) 🟨
5 Manninen Mikko (60′ 🔄️)
6 Ciriaco Alex (88′ 🔄️)
7 Osso Sherman
9 Goljahanpoor Arjan ⚽🟥
11 Kesonen Antti-Pekka 🟨 (46′ 🔄️)
12 Räsänen Reetu
16 Manninen Aatu ⚽🟨 (80′ 🔄️)
20 Mahlamäki Miika
22 Luoma Juho
27 Lahdenmäki Joona

Vaihdossa:
3 Akdogan Berat
4 Huttunen Otto
13 Rutanen Lauri (80′ 🔄️)
15 Saastamoinen Robin (60′ 🔄️)
18 Uwano Chuya (88′ 🔄️)
25 Garcia Rafael (46′ 🔄️)
30 Kananen Jerry (Mv)