JJK-Haka: Puolustuslinjaan muutoksia

23.10.2010

JJK-Haka: Puolustuslinjassa muutoksia, muuten Oulun malliin

JJK jatkaa Harjulla lauantaina pelattavassa Veikkausliigan päätösottelussa pitkälti samalla miehistöllä, jolla haki viime sunnuntaina huipputärkeän vierasvoiton Oulusta.

Muutoksia tulee lähinnä puolustuslinjaan, syynä pelikieltojen aiheuttama rotaatio. Oulu-ottelun korttitilien täyttymisen vuoksi huilanneet Viren ja Okkonen ovat mukana, Juha Pasoja puolestaan sivussa saatuaan Castrenin ottelun alkuhetkillä heppoisen varoituksen. Okkosen toppariparina pelaa näin Samu Nieminen.

– Jos tulee onnistumisia, niistä pitää palkita. Joka peli on pelaajille näytönpaikka. Aika hyvin me onnistuttiin Oulussa joukkueena, joten en nähnyt syytä tehdä suuria muutoksia, päävalmentaja Kari Martonen sanoo.

Erityisen mielissään Martonen oli tehottomuudesta moitittujen Mika Lahtisen ja Mikko Hyyrysen onnistumisista tärkeässä vierasottelussa.

– Molemmat ovat meille tärkeitä pelaajia, paikkoja on kummallakin ollut paljon mutta onnistumiset viime aikoina vähissä. Kun Ladaa ajatellaan, hän pelasi Oulussa molempiin suuntiin hyvän pelin ja puolusti vahvasti tukkien vastustajan vaarallista oikeaa laitaa. Hienoa että sai maalin palkinnoksi.

Joukkue on pitkäaikaispotilaita lukuunottamatta terve, myös vaihtopenkillä aloittava Tommi Kari on pelikuntoinen. 19. pelaajana kokoonpanon ulkopuolelle jää Kim Alonen.

 

JJK-Haka Harjulla kello 14.

JJK
> Kokoonpano
30 Korhonen
7 Viren
4 Okkonen
2 Nieminen
13 Latikka
9
Lahtinen
23 Poutiainen
6 Tuomanen
26 Virtanen
17 Linjala
20 Hyyrynen

> Vaihtopenkki: 1 Szerovay, 8 Lähitie, 10 Kari, 14 Sinisalo, 16 Markkula, 18 Abahassine, 19 Sund