Martonen: Kenttä on liukas, mutta pelikelpoinen

23.10.2010
Martonen: Kenttä on liukas, mutta pelikelpoinen

Päävalmentaja Kari Martonen ei aseta turhaa painoarvoa lauantaina arktisille olosuhteille. Jyväskylään satoi lauantaiaamun aikana runsas lumipeite, mutta ottelu pelataan sateen loppumisen ja kenttähenkilökunnan kovan työn ansiosta normaalin aikataulun mukaan.

– Tämä on ulkopeli ja olosuhteiden mukaan täytyy pelata. Ne pitää ottaa huomioon, mutta keliolosuhde on kuitenkin ulkopelillinen asia, jota ei pidä jäädä tuijottamaan, Martonen sanoo.

JJK harjoitteli Harjulla perjantaina. Kenttä oli ennen lumisadettakin viime aikojen kylmistä säistä johtuen haastava.

– Eilen treeneissä huomattiin, että pinta on liukas ja sen verran kova, ettei mitkään nappulat tahdo upota siihen. Tottakai lumisadekin vaikuttaa ja varmasti liukastumisia tulee, mutta ihan pelikelpoinen kenttä se on.

 

JJK-Haka Harjulla tänään kello 14.

JJK