Hyyrynen jatkaa JJK:n kapteenina

10.03.2011

MikkoHyyrynenHyökkääjä Mikko Hyyrynen jatkaa Kettupaitojen kapteenina. Pasoja, Korhonen ja Latikka täydentävät kapteeniston.

Kokenut hyökkääjä Mikko Hyyrynen jatkaa JJK:n kapteenina. Hyyrynen oli edustusjoukkueen ja taustaryhmän kesken suoritetussa äänestyksessä selkeä valinta Kettupaitojen kippariksi.

– Hieno asia, että joukkue osoittaa luottamusta sillä että valitsi minut tehtävään uudestaan. Onhan se kunnia-asia, mutta samalla pitää sanoa samaa kuin viime vuonna, että kentällä sitä johtajuutta vaaditaan kuitenkin monelta rintamalta, Hyyrynen sanoo.

Useissa aiemmissakin joukkueissa kapteenistoon kuulunut Hyyrynen ei ota tehtävästä ylimääräisiä paineita.

– Ei se vaikuta tekemiseen kentällä mitenkään, että on nauha kädessä. Jokainen kapteeni on omanlaisensa, eikä tarvitse mitään erityistä roolia vetää sen takia että on kapteeniksi nimetty.

Joukkueelle muodostettiin kaudeksi 2011 nelihenkinen kapteenisto, jonka muut jäsenet ovat Juha Pasoja, Janne Korhonen sekä Tuomas Latikka.

– Käytäntö on sama kuin viime kaudella, eli Mikko on kapteeni aina kun hän on kentällä ja muuten asia katsotaan aina tilanteen mukaan, päävalmentaja Kari Martonen kertoo.

Valmennuksen näkökulmasta Hyyrysen jatko on mieluinen asia.

– Mikko toimi viime vuonna kapteenin roolissa erittäin hyvin, ja minusta on hienoa että hän jatkaa siinä edelleen. Mikko on sellainen kokoava voima joukkueen keskuudessa, joka tuo pelaajiston äänen varmasti hyvin kuuluviin, Martonen kiittelee.

Hyyrynen pelasi JJK-nutussa viime kaudella 21 ottelussa yhteensä 1195 minuuttia, onnistuen maalinteossa kuudesti. Aiemmin hän on edustanut liigaurallaan FC Lahtea, TPS:a, MYPA:a ja Jaroa.