HJK vahvempi Helsingissä

21.05.2024

JJK ei pystynyt lyömään kapuloita rattaisiin ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle helsinkiläismiehistölle vaan taipui lopulta numeroin 3-0. Rikkeiden värittämässä ottelussa jaettiin peräti 12 keltaista korttia ja kotijoukkue pelasikin viimeiset 20 minuuttia vajaalla.

Kettupaitojen arkikierroksen vierailusta Bolt Arenalle muodostui odotetun vaikea. Edellisellä kierroksella viisi maalia iskenyt kotijoukkue otti melko odotetusti pallonhallinnan heti ottelun alkutahdeista lähtien ja vierasjoukkue olikin pienessä purjeessa lähes koko ensimmäisen jakson. Pallonhallinnasta ja paineesta huolimatta HJK:n huippuvaaralliset paikat jäivät vähiin, kun kettumiehistö valui puolustusasemiin.

Ensimmäinen maali nähtiin erikoistilanteesta vartin pelin kohdalla. Oikealta lähetetty kulmapotku pysähtyi ensin puolustukseen, mutta pallo jäi pelattavaksi ja lopulta korkeimmalla käynyt ruotsalaispuolustaja Nils Svensson pääsi puskemaan keskityksen aivan maalin edestä sisään.

Toisessa olikin sitten jo mukana myös epäonnea Kettupaitojen kannalta, kun laukaus kopsahti Joona Lahdenmäkeä käsivarteen rankkarialueen sisällä ja Stanislav Baranov pääsi siirtämään puolen tunnin paikkeilla kotijoukkueen pilkulta jo 2-0-johtoon.

Toisella jaksolla nähtiin energisempi ja pirteämpi JJK, joka alkoi päästä yhä paremmin peliin mukaan ja sai osittain vaihtojenkin myötä luotua painetta ”nollanelosen” päähän.

Parikymmentä minuuttia ennen loppua nähtiin myös suuresta varoitusten määrästä johtuen käytännössä ilmassa roikkunut punakortti, kun vaihdosta vain viitisen minuuttia aiemmin sisään tullut kotijoukkueen Marlo Hyvönen otti kaksi varoitusta minuutin sisään ja komennettiin suihkuun.

JJK:n maalintekoyritykset kilpistyivät kuitenkin kerta toisensa perään Klubi-vahti Alex Ramulan näppeihin ja kotijoukkue osoittikin jälleen kerran miksi se on päästänyt toistaiseksi pelaamassaan seitsemässä ottelussa vasta yhden maalin omiin. Klubi 04 siirtyy voiton myötä yksin sarjan kärkipaikalle, kun taas JJK jatkaa kahdeksannelle kierrokselle sijalla viisi.

Kolme peräkkäistä ottelua käytännössä sarjan kolmea ennakkosuosikkia vastaan jätti käteen kettulaumalle pyöreät nolla pistettä, mutta paluuta pistekantaan päästään hakemaan jo tulevana sunnuntaina, kun JJK isännöi Harjulla perinteikästä porilaisseuraa FC Jazzia.

HJK Klubi 04 – JJK 21.5.24
Lopputulos: 3-0 (2-0)

JJK:n aloituskokoonpano:
1 Uronen Jonne (Mv)
4 Huttunen Otto 🟨
6 Ciriaco Alex 🟨 (70′ 🔄️)
7 Osso Sherman
9 Goljahanpoor Arjan (86′ 🔄️)
11 Kesonen Antti-Pekka 🟨 (70′ 🔄️)
14 Leivonen Arttu (46′ 🔄️)
16 Manninen Aatu 🟨
20 Mahlamäki Miika
22 Luoma Juho 🟨
27 Lahdenmäki Joona

Vaihdossa:
3 Akdogan Berat
13 Rutanen Lauri (86′ 🔄️)
15 Saastamoinen Robin (70′ 🔄️)
18 Uwano Chuya (70′ 🔄️)
19 Laakso Lasse
25 García Rafael 🟨 (46′ 🔄️)
30 Kananen Jerry (Mv)