Haavansa nuolleet Kettupaidat tänään Hongan kimppuun

08.09.2011

IMG_3141JJK palaa maaottelutauolta tänään, kun se kohtaa vieraskentällä Espoossa FC Hongan. Kolmannen sarjakierroksen avaava ottelu on äärimmäisen tärkeä, sillä sarjassa viidentenä oleva Honka jahtaa vielä ensi kauden eurokentille oikeuttavia mitalisijoja – ja ennen kaikkea JJK:a. Eroa joukkueilla on 22 pelatun ottelun jälkeen kuusi pistettä.

– Kyllä tämä eräänlainen kärkipeli siinä mielessä on. Viimeksi pystyttiin samanlaissa tilanteessa Interiä vastaan pelaamaan järkevästi ja tuloksekkaasti. Tottakai Honka vieraissa on kaikille liigajoukkueille todella haastava peli, päävalmentaja Kari Martonen muotoilee ottelun asetelmat.

– Mittari on kova, mutta me ollaan osoitettu tänä vuonna, että pystytään tekemään tulosta heitä vastaan.

Molemmat kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet pistejakoon. Liiga-avauksessa JJK hallitsi tapahtumia Espoossa mielin määrin, mutta jäi Tomi Maanojan huippupelin kautta maalittomaan. Jyväskylässä keskikesällä pelattu toinen peli päättyi lukemiin 2-2.

– Honka perustaa pelinsä siihen tuttuun pallonhallintaan ja syöttöpeliin. Me ei saada päästää heitä liian helpolla siinä, eikä antaa luoda tilanteita. Oman pelin pitää olla aktiivista, ja palloa on hallittava itsekin, Martonen sanoo.

JJK kärsi ennen maaottelutaukoa lievistä loukkaantumishuolista, mutta puolentoista viikon tauko on tehnyt hyvää. Sairastuvalla olleista pelaajista ainakin Niko Markkula ja Patrick Poutiainen tekevät paluun kokoonpanoon.

– Kun takana on 22 peliä, on selvää että kaikenlaista pikkuvaivaa on. Mutta tärkeintä on, miten päästään taas kiinni pelirytmiin. Ainakin eilisissä harjoituksissa tekeminen oli erittäin keskittynyttä ja nälkäistä. Se ja Inter-peli antavat paljon uskoa illan peliin, Martonen päättää.

Mihaly Szerovay, Eero Korte ja Jarkko Okkonen ovat edelleen sivussa joukkueen kokoonpanosta.

FC Honka – JJK Tapiolan urheilupuistossa tänään kello 18.30.