Pason uudet kuviot

21.01.2013

Viime syksyyn komean pelaajauransa päättäneellä Juha Pasojalla on nyt edessään uudenlainen rooli: Kemissä 90-luvulla alkaneen pelaajauran ja 224 liigaottelun jälkeen meneillään on ensimmäinen talvi kalkkiviivojen toisella puolella, kun Paso valmistautuu tulevaan kauteen valmentajana – JJK:ssa useammassakin tehtävässä. Kolmen kauden ajan JJK:n keskuspuolustusta isännöinyt Pasoja toimii edustusjoukkueessa nyt Kari Martosen apuvalmentajana.

 

– Varmasti siitä on Martsille iso apu, että treenejä on seuraamassa useampi silmäpari. Eiköhän tämä tehosta toimintaa, Paso tuumii.

 

– Itse näkisin sen niin, että Martsi voi nyt keskittyä suurempiin linjoihin, kun ei tarvitse aivan jokaiseen yksityiskohtaan keskittyä. Ja kun vielä saimme Luhdan Antinkin mukaan remmiin, on harjoituksissa aina neljä valmentajaa paikalla – ja kolme silmäparia tarkastelemassa muita pelaajia silläkin välin, kun Särkän Jori keskittyy maalivahteihin.

 

Martonen on hehkuttanut tyytyväisyyttään uuteen valmennusryhmään ja Pasoja yhtyy kehuihin.

 

– Tuntuu, että nyt meillä on kasassa sellainen joukkue, jolla saadaan todella tuettua ja tehestettua pelaajien kehittymistä. Varmasti aletaan saada joukkueesta irti aiempaa enemmän.

 

Pystymme nyt esimerkiksi antamaan pelaajille aikaisempaa enemmän ja parempaa palautetta – niin treenien aikana kuin niiden ja jälkeenkin, samoin kuin peleistä.

 

Pasojalla on vankka kokemus keskuspuolustuksen tontilta ja onkin luonnollista, että hän opastaa ennen kaikkea puolustuspään pelaajia.

 

– Kai se aika loogista on, että enemmän keskityn puolustuspelaamiseen. Olen pelannut kaikkien puolustajiemme kanssa ja tunnen jätkät – tiedän, mitä he kentällä tekevät. Se helpottaa heidän opastamistaan kentän reunaltakin.

 

Paso sanoo korostavansa pelaajille ennen kaikkea puheen merkitystä kentällä – ja sen ulkopuolella. Pelivuosinaan hän muodosti yhdessä Jarkko Okkosen kanssa vahvan toppariparin ensin Valkeakosken Hakassa ja sittemmin myös JJK:ssa ja Paso sanoo, että kentän ulkopuolella käydyt keskustelut auttoivat todella paljon toimimisessa kentällä.

 

– Ogin kanssa puhuttiin hyvin paljon ja käytiin läpi erilaisia pelitilanteita – jalkapallossa kuitenkin tietyt, samankaltaiset tilanteet toistuvat usein. Kun oltiin jo ennakolta käyty läpi, miten missäkin tilanteessa toimitaan, helpotti se noiden tilanteiden pelaamista.

 

Parhaillaan Pasoja on hankkimassa lisää oppia A-valmentajakoulutuksessa, jonka ensimmäinen lähikoulutusjakso oli viime viikolla. Paso kehuu kurssia ja sen antia.

 

– Se oli positiivinen yllätys. Kurssilla vahvistui oma käsitykseni siitä, mihin suuntaan valmennustyö on kehittymässä – entistä vahvemmin henkisen puolen huomiontiin. Varmasti on tulossa hyvin mielenkiintoinen vuosi koulutuksen merkeissä. Vaikka omat haasteensahan siihen toki liittyy – tekemistä varmasti tulee riittämään.

 

 

paso_viimeista_kertaa_kentalla_jjkhjk_271012

    Paso viimeistä kertaa kentällä – Harjulla lokakuussa HJK:ta vastaan.

 

 

Vastuuvalmentajana Villiketuissa

 

Pasoja toimii myös päävalmentajana kaudeksi 2011 perustetussa Villiketuissa, joka nousi tulevaksi kaudeksi Kolmoseen. Villiketut perustettiin edustusjoukkueen reservijoukkueeksi ja sitä ollaan porras portaalta nostettu määrätietoisesti kohti tavoitetta – Kakkosta. Jyväskylässä tai sen lähiseuduilla ei tällä hetkellä pelaa Ykkösen tai Kakkosen joukkueita, joista JJK:n edustusjoukkue voisi saada yhteistyö- tai farmijoukkueen ja tavoitteena onkin, että kaudella 2014 sellainen löytyy omasta organisaatiosta.

 

– Kyllä se aivan selkeästi on ainoa tavoite, että kauden päätteeksi noustaan Kakkoseen, linjaa Pasoja.

 

– Joukkue on saatava Kakkoseen, jotta siitä on edustukselle eniten apua. Nytkin se palvelee jo nuoria, joille Kolmosen pelit ovat junnusarjoja ja vaikkapa Nelosta kovempia ja sikäli kehittävämpiä.

 

Villikettujen pelaajat tulevat ennen kaikkea omasta organisaatiosta.

 

– Runko on viimeisten vuosien aikana A-nuorista ulos kasvaneita pelaajia – on tärkeää, että heidät saadaan pidettyä seuraorganisaatiossa. Esimerkiksi kaikki viime vuoden mestaruusjoukkueesta yli-ikäisiksi jääneet pelaajat ovat lupautuneet mukaan tulevalle kaudelle. Lisää pelaajia otetaan sitten tarpeen mukaan A-nuorista.

 

– Lisäksi tietenkin esimerkiksi pitkästä loukkaantumisesta toipuvat edustuksen pelaajat voivat myös hakea ensimmäistä pelituntumaansa Kolmosesta.

 

 

A- ja B-nuorten valmennuspäällikkö

valmennuspaallikko_tarkkailee_2013-01-15

Pasojan uuteen toimenkuvaan kuuluu myös A- ja B-juniorien valmennuspäällikkönä toimiminen. Käytännössä Paso tulee olemaan linkkinä junnujoukkueiden, Villikettujen ja edustuksen välillä ja huolehtimaan siitä, että kulloinkin oikeat pelaajat liikkuvat joukkueesta toiseen.

 

– Tärkein tehtäväni on pelaajaliikenteen koordinointi: pidän huolen siitä, että Villiketuissa on tarpeeksi pelaajia, että B:stä parhaat nousevat oikeaan aikaan A-nuoriin ja että nuoria käy sopivasti myös edustuksen mukana haistelemassa meininkiä.

 

– Esimerkiksi valmennuksen käytännön asioihin ja arkipäivän tekemiseen en niinkään puutu – ei tarvitse, siellä on pojat hyvissä käsissä, Paso tuumaa.

 

Eräs valmennuspäällikön tehtävistä on varmistaa, että keskustelua eri joukkueiden kesken käydään jatkuvasti.

 

– Tulemme valmentajien kesken palaveeraamaan jatkuvasti – minä, Martsi ja nuorten valmentajat. Tällä varmistetaan, että suuret linjaukset ovat kunnossa ja että meillä kaikilla on yhtenäinen ajatus siitä, miten meidän tulee toimia, että junnujen olisi mahdollisimman helppoa nousta edustukseen asti.

 

JJK pyrkiikin jatkuvasti kehittämään toimintaansa jokaisella rintamalla – myös kohti entistä vahvempaa juniorituotantoa.

 

– Pieniä askelia otetaan eteenpäin kaiken aikaa.

 

Eräs kehityskohde on oppilaitosten ja seuran välisen yhteistyön tehostaminen – nuorille pelaajille pyritään luomaan sellaiset olosuhteet ja opintoaikataulut, että aikaa riittää sekä koululle että jalkapallolle.

 

– Meillä on seurana tietty vastuu siitä, että nuoret pelaajamme saavat käytyä peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen. Aikataulujen sovittaminen yhteen on haasteellista ja nyt pyritäänkin käymään koulujen kanssa keskusteluja siitä, miten saamme luotua pojille parhaat mahdolliset olosuhteet, Pasoja linjaa.