Lauantaina Mikkelissä vastassa MP

18.03.2021

Mikko Manninen kipparoi joukkuettaan MP:tä vastaan Harjulla 2015

JJK kohtaa lauantaina Mikkelissä pelattavassa harjoitusottelussa Ykköseen valmistautuvan MP:n.

JJK matkustaa tulevana lauantaina Mikkeliin, missä se kohtaa Urpolan tekonurmella Ykköseen kauden 2019 päätteeksi nousseet Mikkelin Palloilijat (MP). Kamppailu pelataan ilman yleisöä, mutta ottelu on katsottavissa suorana, selostettuna lähetyksenä Meijän Mikkeli YouTube-kanavalta klo 15 alkaen.

MP:tä luotsaa toista kauttaan jyväskyläläisittäin varsin tuttu mies Juha ”Paso” Pasoja. Mikkeliläisten riveistä löytyy myös muita tuttuja miehiä: JJK-kasvatti Aatu Manninen jatkaa kolmatta kauttaan sinisissä ja uutena miehenä joukkueeseen on juuri liittynyt Kettupaidastakin tuttu Arjan Goljahanpoor. MP:n oma kasvatti Eero Ylönen pelasi puolestaan lainasopimuksella JJK:n miehistössä viime kaudella.

Juha Pasoja jututtaa MP:tä valmentanutta Ilkka Mäkelää kesällä 2015

Kotijoukkueella on vyöllään parin viikon takainen Suomen Cupin 5-0-murskavoitto Ykkösen nousijajoukkue JIPPO:sta joensuulaisten saatua jopa kaksi punakorttia sekä 2-0-tappio puolestaan KuPS:lle viime viikkoiselta Kuopion vierailulta.

Maanantaina 92 vuotta täyttänyt perinteikäs mikkeliläisseura ja JJK kohtasivat edellisen kerran niinikään harjoitusottelun merkeissä Vehkahallissa reilu vuosi sitten tammikuussa. MP vei tuolloin kamppailun nimiinsä lopulta selvin 4-1-lukemin. Virallisissa otteluissa on sen sijaan mitelty paremmuudesta viimeksi kaudella 2015 Ykkösessä.

Kettuleirissä on päästy talven ja kevään aikana pelaamaan vain pari varsinaista harjoitusottelua. Helmikuussa Vehkahallissa kaatui Mikkelin Pallo-Kissat selvin 3-0-lukemin ja FCV:n kanssa päädyttiin sopuisaan 1-1-tasapeliin. Vehka1-kentällä pelattua paikalliskamppailua leimasivat pienen kentän mukanaan tuomat haasteet ja molempien joukkueiden valmentajat olivatkin varsin tyytymättömiä ottelun pelilliseen antiin. Harjoitusotteluille tyypilliseen tapaan tehdyt pelaajavaihdot ja rotaatio sekoittivat myös peliä, mutta toimivat samalla tärkeinä näytön paikkoina etenkin nuorille pelaajille päävalmentajan silmien alla.

JJK ja MP kohtasivat edellisen kerran tammikuussa 2020 Vehkahallissa

JJK lähtee otteluun takanaan pitkästä aikaa ehjä harjoitusjakso, kun pikku hiljaa etenevä kevät on mahdollistanut ulkokentällä harjoittelun. Mikkelin ”punaisella” puolella Pallo-Kissojen miehistössä parin kauden verran pelannut Ville Kirvesoja on kohdannut MP:n useammankin kerran Mikkelin derbyn merkeissä ja odottaa sinipaitojen kohtaamista innolla.

– Ollaan saatu pari ehjää, hyvää treeniviikkoa tässä alle muuten aika hankalalla pre-seasonilla ja on kyllä mahtavaa päästä taas pelaamaan. MP:ssä on paljon tuttuja pelaajia ja varmasti hyvä joukkue lauantaina vastassa, joten peli on meille samalla myös hyvä tasonmittari ja nähdään missä ollaan menossa, Kirvesoja ennakoi.

Harjoitusottelu: MP – JJK || lauantaina 20.3.21 klo 15 || Urpola, Mikkeli

Ottelua voi seurata livenä Meijän Mikkeli YouTube-kanavalla täällä. Myös JJK:n Twitter seuraa ottelun kulkua.