Infopaketti lauantain JJK-EIF-ottelusta

24.08.2016

jjk-wwwbanneri-pohja-jjkeif-1000x371

Lauantaina on luvassa hieno futisilta!

JJK saa klo 18:30 alkavassa ottelussa vieraakseen EIF:n ja otteluisäntänä toimii Nordea. Harjulle on tulossa runsaasti väkeä ja lauantain mittaan luvassa on muutakin mukavaa itse päätapahtuman eli ottelun lisäksi.

Koko viikonlopun ajan riittää Viitaniemessä menoa ja meininkiä, sillä JJK-juniorit ja Palloliiton Keski-Suomen valmennuskeskus järjestävät yhdessä koko viikonlopun mittaisen pelaajakehitystapahtuman (lisätietoja täältä!). Koko tapahtuman väki on myös kutsuttu seuraamaan JJK-EIF-ottelua Harjulle!

Lauantaina jo klo 16 alkaa puolestaan Ravintola Vesilinnassa naisten ilta, jossa perheen naisväki pääsee nauttimaan hemmottelusta ja herkullisesta ruuasta. Lisätietoja löytyy täältä!

Stadionin portit aukeavat totututusti tuntia ennen ottelun alkua eli klo 17:30. Samalla ovensa avaavat tutut palvelut: kettukioskit, lasten leikkipiste, fanimyyntipiste, anniskeluteltta ja kahvipiste erikoiskahveineen.

Kioskeja on tällä kertaa tavallisen kahden sijaan kolme pahimpien ruuhkien helpottamiseksi: päätyjen lisäksi kioski löytyy myös takasuoralta. Lisäksi erikoisuutena on otteluisäntä Nordean teltta.

Nordea-kortilla tarjolla ensimmäisille makkara & kokis

Otteluisäntä haluaa tarjoata asiakkailleen kisaevästä ja Nordean pankkikorttia näyttämällä 800 ensimmäistä saa ilmaisen makkaran ja Coca-Colan. Kisatarjoilut voi lunastaa vain Nordean omalta teltalta, ei siis tavallisista kioskipisteistä. Haethan omasi ajoissa ruuhkien välttämiseksi!

Otteluisäntä myös tarjoaa lippuja lauantain otteluun ja jo keskiviikkona Kettupaidat näkyvätkin keskustassa Nordean edustalla klo 15:30 – 17. Paikalla on Harjultakin tuttu tarkkuuspotkuseinä sekä pelaajista Toni Tahvanainen ja Matti Kohonen – mukana menossa myös Nordean Jalmari-majava! Käy moikkaamassa Kettupaitoja ja hakemassa otteluisännän tarjoama lippusi lauantaille!

Facebook-sivuillamme on meneillään myös yhteistyössä otteluisännän kanssa järjestettävä kisa, jossa voit voittaa lauantain otteluun VIP-liput Ravintola Vesilinnaan!

FB_JJK_Nordea_Lippuskaba_uusi

Ennakkoliput nyt edullisemmin

JJK:n ennakkoliput löytyvät jo toista kautta putkeen mobiililippukauppa ZUPticketistä, josta ennakkolipun saa kätevästi suoraan puhelimeen ja samalla välttää jonottamisen stadionin lipunmyyntipisteillä.

Loppukauden otteluihin voi nyt käydä ostamassa myös perinteiset ennakkoliput Tourulan ja Savelan Neste-huoltoasemilta. Kaikki Neste-asemilta saatavat ennakkoliput ovat kaksi euroa edullisemmat kuin portilta ostettuina!

Tutut lipunmyyntipisteet Harjun stadionilla palvelevat tietenkin lauantaina myös totuttuun tapaan.

Muistathan myös

Harjun ainutlaatuisen ympäristön vuoksi stadionin läheisyydessä parkkitilaa on erittäin niukasti. Sepänaukion parkkipaikka JAO:n oppilaitoksen vieressä palvelee viikonloppuisin, mutta tarjoaa parkkitilaa vain nopeimmille.

Keskustan parkkialueita ja kadunvarsiparkkipaikkoja kannattaakin hyödyntää – kävelymatkaa stadionille kertyy vain muutamia satoja metrejä.

Lämpimästi tervetuloa viihtymään lauantaina Harjulle – ja kannustamaan kotijoukkue voittoon!