-

Kauden vierasavauksesta Mikkelissä niukka tappio
Kausi 2015 avattiin myös vierasotteluiden osalta äitienpäivänä Mikkelissä. JJK hallitsi ottelua, mutta kotijoukkue oli tehokkaampi ja otti niukan voiton Jasse Tuomisen ensimmäisen puoliajan maalilla. Mikko Manninen oli lähellä viedä vieraat johtoon jo aivan ottelun alkuhetkillä. Pallo kumahti kuitenkin vain ylärimaan. Myös MP sai ensimmäisen vaarallisen paikkansa jo varsin alussa. Janne Korhonen veti kuitenkin pidemmän korren.…
-

Suomen cup tyssäsi PS Kemin viime hetkien maaliin
JJK:n tie Suomen cupissa katkesi viidennelle kierrokselle, kun PS Kemi vei voiton kuumassa kamppailussa. Ottelun ainoaksi jääneen maalin teki David Bitsindou 83. minuutilla. Avauspuolikas oli tasaista peliä, jossa kummallakaan ei ollut vaarallisia maalipaikkoja. PS Kemi sai aggressiivisella prässillään JJK:n pelinrakentelun aisoihin, muttei toisaalta myöskään itse päässyt huippupaikoille. Molemmilla oli jakson puolivaiheilla puolittaiset paikat, kun ensin…
-

Ilvekselle niukka voitto harjoitusottelussa
Ilves niisti niukan 1-2-voiton JJK:lta perjantai-iltapäivällä Vehkalammella pelatussa ottelussa. Vierailta maalinteossa onnistuivat Jonne Hjelm ja Emenike Mbachu, isänniltä Jasin Abahassine. JJK oli vauhdikkaassa ottelussa valtaosin niskan päällä ja paikkoja oli useisiin lisäosumiinkin. Etenkin toisella puoliajalla peli pyöri pitkiä aikoja vieraiden päässä ja Mika Hilander oli maalillaan virkaveljeään Teppo Marttista työllistetympi, mutta vierasjoukkue oli paikoissaan tehokas…
-

Kuva- ja videokooste turpakäräjistä
Harjun hekuma käänsi jälleen maalihanat kohti kaakkoa, mutta tällä kertaa valitettavasti vain vierasjoukkueen osalta. Kaikki kunnia kuitenkin tehokkaasti pelanneelle HIFK:lle, jonka vierasvoittoa voit nyt ihailla myös kuva- ja videokoosteen merkeissä. Jussi Reinilän viiltävät valokuvat: [envira-gallery id=”55372″] Full Focus Median valloittava videokooste: [youtube id=”R3LN_KfGvlM” width=”640″ height=”360″] Ketut jatkavat kauden viimeisen kolmanneksen pelejä seuraavaksi pohjoisessa kun vierasreissu…
-

HIFK vei jälleen pisteet
Harjulla nähtiin maanantai-iltana varsin samankaltainen ottelu kuin aiemmalla HIFK:n vierailullakin: helsinkiläiset olivat maalipaikoissaan musertavan tehokkaita ja veivät pisteet 0-4-lukemin. Maalinteossa onnistuivat Kalle Sotka, Tuomas Mustonen sekä Antonio Inutile kahdesti. JJK aloitti ottelun terävästi ja sai alkuminuuttien aikana hamuiltua hyökkäyksillään Mika Johanssonin vartioimaa HIFK-maalia. Maaliin hyökkäykset eivät kuitenkaan johtaneet – ja sitten oliki vieraiden vuoro iskeä. Kuten edellisessäkin…
-

Kuva- ja videokooste sateisesta maanantaista
Kettujen yhdeksän ottelun glooria katkesi tylysti kotitappioon FC Jazzia vastaan. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle ja varsinkin hattutempun häkittäneelle Alekos Alekoulle, tässä vielä liikkuvaa ja liikkumatonta kuvaa maanantailta! Jussi Reinilän hienot kuvat syystunnelmaiselta Harjun stadionilta: [envira-gallery id=”55295″] Full Focus Median maukas maalikooste: [youtube id=”soYUymlsN9k” width=”640″ height=”360″] Kauaa ei kannata kotitappiotakaan kuitenkaan murehtia, sillä onneksi seuraava maukas…
-

Jazz raikasi Harjun maanantai-illassa
Sarjapaikastaan kynsin ja hampain taisteleva FC Jazz antoi bebopin raikua Harjun maanantai-illassa. Antti Maltsinin ensimmäinen maali JJK-paidassa ei riittänyt pisteille, vaan Jazz vei lopulta täyden potin Satakuntaan Alekos Alekoun hattutempulla lukemin 1-3 (1-1). Samalla päättyi JJK:n yhdeksän ottelun tappioton putki. JJK aloitti ottelun hyvin ja avausjaksolla vaikuttikin pitkään siltä, että kotijoukkue pitäisi pisteet vaivatta. Kettupaidat saivat…
-
·
A19: HJK tyly vieras Hippoksella
Lauantaina 23.8. oli taas matsipäivä A-nuorten SM-sarjassa. Kotiotteluun saapui vastustajaksi HJK. Hippoksen vahtimestarit olivat laittaneet kentän niin hyvään kuntoon kuin vuodenaikaan ja viikon mittaan Jyväskylän yli liikkuneisiin sadekuuroihin nähden mahdollista. Eli puitteet olivat kunnossa ja vastustaja parasta mahdollista luokkaa joten edellytykset hyvälle pelitapahtumalle oli olemassa. [team1] Ottelun ensimmäinen jakso oli pelillisesti tasainen. Joukkueet veivät vuorollaan…
-
·
B17: Tappioton putki poikki
B-nuoret olivat pelanneet tappiotta koko kevät-kierroksen ja kaksi ensimmäistä syyskierroksen otteluakin kunnes kuopiolaiset pääsivät katkaisemaan putken. [team1] Ensimmäinen jakso meni pienessä JJK hallinnassa, mutta maalinteossa ei päästy ylärimaa ja tolppaa lähemmäksi. Kuopiolaiset puolustivat tiiviisti ja uhrautuvasti. Toisella jaksolla JJK otti hieman enemmän palloa hallintaan, mutta hyökkäysalueella loppui ajatus. KuPS iski toisella jaksolla kahdesti karkeiden oman…
-
·
A19: Tulokseton Kuopion reissu
A-nuorten SM-sarjan syyskierros jatkui 16.8. Kuopiossa vieraspelillä KuPSia vastaan. Joukkueiden kuntokäyrät ovat menossa kovasti eri suuntaan, JJK on tippumassa mitalipeleistä kun vastaavasti KuPS jahtaa tosissaan Suomen mestaruutta. Aikaisemmin tällä kaudella SM-karsintasarjan pelissä maaliskuussa JJK kävi hakemassa pisteet Kuopiosta ansaitusti ja toukokuun alussa pelattu SM-sarjan kotipeli päättyi JJK:n kannalta onnekkaasti tasapeliin. JJK:n edellisissä peleissä oli riittänyt…