-
·
A19: HJK tyly vieras Hippoksella
Lauantaina 23.8. oli taas matsipäivä A-nuorten SM-sarjassa. Kotiotteluun saapui vastustajaksi HJK. Hippoksen vahtimestarit olivat laittaneet kentän niin hyvään kuntoon kuin vuodenaikaan ja viikon mittaan Jyväskylän yli liikkuneisiin sadekuuroihin nähden mahdollista. Eli puitteet olivat kunnossa ja vastustaja parasta mahdollista luokkaa joten edellytykset hyvälle pelitapahtumalle oli olemassa. [team1] Ottelun ensimmäinen jakso oli pelillisesti tasainen. Joukkueet veivät vuorollaan…
-
·
B17: Tappioton putki poikki
B-nuoret olivat pelanneet tappiotta koko kevät-kierroksen ja kaksi ensimmäistä syyskierroksen otteluakin kunnes kuopiolaiset pääsivät katkaisemaan putken. [team1] Ensimmäinen jakso meni pienessä JJK hallinnassa, mutta maalinteossa ei päästy ylärimaa ja tolppaa lähemmäksi. Kuopiolaiset puolustivat tiiviisti ja uhrautuvasti. Toisella jaksolla JJK otti hieman enemmän palloa hallintaan, mutta hyökkäysalueella loppui ajatus. KuPS iski toisella jaksolla kahdesti karkeiden oman…
-
·
A19: Tulokseton Kuopion reissu
A-nuorten SM-sarjan syyskierros jatkui 16.8. Kuopiossa vieraspelillä KuPSia vastaan. Joukkueiden kuntokäyrät ovat menossa kovasti eri suuntaan, JJK on tippumassa mitalipeleistä kun vastaavasti KuPS jahtaa tosissaan Suomen mestaruutta. Aikaisemmin tällä kaudella SM-karsintasarjan pelissä maaliskuussa JJK kävi hakemassa pisteet Kuopiosta ansaitusti ja toukokuun alussa pelattu SM-sarjan kotipeli päättyi JJK:n kannalta onnekkaasti tasapeliin. JJK:n edellisissä peleissä oli riittänyt…
-
·
B17: Junalla pistepotti
B-nuoret kokeilivat uutta matkustustapaa pohjoisenreissulle: Yöjunalla Tampereen kautta ja 11:00 matsi. Saman päivän aikana vielä kotia. Kysymysmerkkinä oli kuinka mahtaa moinen järjetely toimia pelin kannalta.[team1] Ottelun alku olikin hieman kankea RoPS:n mentyä 1-0 johtoon kun ainoastaan ottelu oli vanhentunut ainoastaan yhden (1) minuutin. Tästä kiutenkin ponnahdettiin nopeasti ylös ja jo puoliajalla oltiin menty ohi. Loppujen…
-
·
A19: HAKA antoi A-nuorille kyytiä
A-nuorten SM-sarjan syyskierroksen ensimmäinen ottelu pelattiin lauantaina 9.8. Hippoksella lämpimissä olosuhteissa. Vastustajaksi asettui jo kolmannen kerran tämän vuoden sarjakamppailuissa Valkeakosken Haka. SM-karsintasarjassa maaliskuun lopulla Haka kävi hakemassa ansaitusti pisteet Valkeakoskelle lukemin 0 – 1 ja SM-sarjan avauksessa toukokuussa oli JJK:n vuoro tehdä ”ryöstöretki” Valkeakoskelle. Voitot olivat näin ollen aikaisemmista peleistä tasan ja ottelusta odotettiin tasaista…
-
·
B17: Derbyssä kotivoitto
Keskinäinen ottelu JJK B1 – JJK B2 tarjosi suuria tunteita, mutta lopulta B1 korjasi ansaitun voiton. [team1] [tagline_box backgroundcolor=”” shadow=”no” shadowopacity=”0.1″ border=”0px” bordercolor=”” highlightposition=”top” link=”” linktarget=”_self” buttoncolor=”” button=”” title=”B17: JJK B1 – JJK B2 4 – 0 (2 – 0)” description=” Maalit: 1-0 05′ Jani Keskinen 2-0 29′ Jesse Kopakkala 3-0 57′ …
-
·
A19: Pisteet kotiin tiukan väännön jälkeen
JJK:n A-nuorten SM-sarjan kevätkierroksen viimeinen ottelu pelattiin perjantaina 25.7. Espoossa Tapiolan urheilupuiston keinonurmella helteisissä olosuhteissa. Vastustaja FC Honka oli ennen matsia pisteen päässä JJK:sta, joten odotettavissa oli jälleen tasainen kamppailu pisteistä. [team1] Ottelun alku oli sinällään tasaista peliä, mutta Honka onnistui pääsemään paremmin maalintekotilanteisiin. Toisella peliminuutilla Hongan hyökkääjä oli vapaana maalin edessä, mutta pallo meni…
-
·
A19: TPS terävämpi maalinedustalla – pisteet Turkuun selvin numeroin
A-nuorten SM-sarja jatkui loistavissa olosuhteissa 19.7. Hippoksen nurmikentällä viiden viikon kesätauon jälkeen. Vastakkain olivat vuoden 2012 mestari JJK ja vuoden 2013 mestari TPS (ja hopeamitalithan meni samoille joukkueille toisessa järjestyksessä noina vuosina). Viiden viikon sarjatauko keskellä parasta pelikautta kummastuttaa laji-ihmisiä; varsinkin kun pelaajien kannalta tärkeitä SM-karsintapelejä pelataan helmikuussa lumi- ja räntäsateessa jäisillä ulkokentillä. Sarjatauon jälkeen…
-
·
B17 Harjoitusottelu: JJK – FC Lahti 1-2
Kevät- ja syys-kieroksen väliin osuu kuukauden mittainen tauko ja näinollen päätettiin pelata harjoitusottelu vastakkain. FC Lahti B on nälkäinen ryhmä, jonka tavoitteet ovat vahvasti ensi vuoden SM-karsintaan pääsyssä. [team1] … [tagline_box backgroundcolor=”” shadow=”no” shadowopacity=”0.1″ border=”0px” bordercolor=”” highlightposition=”top” link=”” linktarget=”_self” buttoncolor=”” button=”” title=”B17 Harjoitusottelu: JJK – FC Lahti 1 – 2 (1 – 2)” description=” Maalit:…
-
·
B17: VPS murskattiin
Divarin voitto oli jo varmistettu pelin lopputuloksesta huolimatta ja tuleva parin viikon loma futiksesta oli varmasti kaikilla mielessä vaikkei se tuloksessa näykkään. [team1] JJK aloitti pelin hyvällä temmolla ja pallo liikkui nopeasti mieheltä toiselle. Ensimmäinen maali tulikin jo viidennellä minuutilla, kun Mikko Ala-Porkkunen yrittäessään keskittää laidalta laittoikin pallon suoraan sisään ja peli oli 1-0. Mikolla…