• JJK-asiantuntijuutta jälleen UEFA Europa Leaguessa!

    JJK-asiantuntijuutta jälleen UEFA Europa Leaguessa!

    Eurokentillä nähdään Kettuperheen edustusta jälleen tänään.  JJK:n hallituksen asiantuntijajäsen Teuvo Holopainen toimii delegaattina UEFA Europa Leaguen ottelussa, kun Suomen aikaan kello 20:00 Rooman Stadio Olimpicolla toisensa kohtaavat S.S. Lazio ja Tottenham Hotspurs.   Delegaatin tehtäviin kuuluu tarkastella olosuhteiden ja järjestelyjen sujumista sekä ennen ottelua että ottelutapahtuman aikana sekä raportointi ottelun jälkeen. Holopainen on toiminut UEFA-delegaatin…

  • Kauden 2013 Liigacupin lohkojaot selvillä!

    Kauden 2013 Liigacupin lohkojaot selvillä!

    Jokavuotiseen tapaan tullaan liigakausi 2013 aloittamaan nytkin Liigacupilla, joka pelataan kevättalven aikana. Liigacupin alkulohkovaihe tullaan tulevana keväänä pelaamaan aikavälillä 15.1. – 6.3.2013. Seurat neuvottelevat ja sopivat alkulohkojen otteluohjelman keskenään ja ohjelma julkistetaan joulukuun alussa.   JJK pelaa ykköslohkossa yhdessä FC Lahden, FC Interin ja hallitsevan liigacup-mestari TPS:n kanssa. Kahdessa muussa lohkossa pelaavat IFK Mariehamn, HJK,…

  • Juhlakauden 2013 kausikortit nyt saatavilla uusilla eduilla ja myös kätevästi osamaksulla

    Juhlakauden 2013 kausikortit nyt saatavilla uusilla eduilla ja myös kätevästi osamaksulla

    JJK:n valmistautuessa viidenteen liigakauteensa jokaisella urheilunystävällä on nyt tilaisuus varmistaa itselleen paras mahdollinen paikka tulevan juhlakauden kotikamppailuissa hankkimalla oma kausikortti kätevästi verkkotilauksen kautta. Vain Suomen virallisen kettuseuran kausikortilla saat seuraavat edut: 1) Oma numeroitu selkänojallinen istumapaikka Harjun ELY-stadionin katetussa pääkatsomossa kaikissa Veikkausliigan 2013 kotiotteluissa. 2) Nopea sisäänpääsy stadionin porteilla. 3) Vapaa sisäänpääsy kaikkiin JJK:n Jyväskylässä…

  • Karsintoihin matkaavalla Järvisellä tähtäimessä EM-kisat – ja avauspaikka liigassa

    Karsintoihin matkaavalla Järvisellä tähtäimessä EM-kisat – ja avauspaikka liigassa

        Liigapelaajat ovat marraskuussa pääosin hajaantuneet lomailemaan raskaan kauden jälkeen, mutta syksyllä 18 vuotta täyttänyt Topi Järvinen ei juuri ehdi lepäillä laakereillaan.   – Liigakauden päättymisen jälkeen oli pari päivää vapaata, marraskuun alussa sitten Eerikkilässä urheiluoppilaitosten kisat, joissa pelattiin kolme ottelua, Järvinen kertaa.   Jyväskylän koulutuskuntayhtymän joukkue jäi lopulta kuuden joukkueen turnauksen viimeiseksi viimeisen…

  • Roosa nauha -huutokauppa hyvässä vauhdissa

    Roosa nauha -huutokauppa hyvässä vauhdissa

    Pikkuhiljaa jo perinteeksi muodostuva Roosa nauha -huutokauppa on jälleen hyvässä vauhdissa.   Huutokaupassa JJK on asettanut huudettaviksi jokaisen pelaajan kaudella 2012 käyttämät uniikit roosanväriset pelipaidat ja 100% kertyvistä tuotoista menee lyhentämättömänä rintasyövänvastaiseen taisteluun Syöpäsäätiölle. Tänä vuonna tarkka prosenttiluku on itse asiassa ainutlaatuisesti 110%, sillä JJK:n taustapiirien vaikuttaja Kettuwaari lahjoittaa vielä kokonaispottiin 10% lisää.   TOP-4…

  • Yllätysvoittaja kansikuvapoikakilpailussa – kausikortit myyntiin maanantaina!

    Yllätysvoittaja kansikuvapoikakilpailussa – kausikortit myyntiin maanantaina!

    JJK tarjosi tänä vuonna faneilleen mahdollisuuden päättää kenen pelaajan kuva koristaa himoittua ja hamstrattua juhlakauden 2013 kausikorttia.   Vaikka äänestysaikaa oli vain rajallisesti viikonlopun yli, kilpailu keräsi suuren suosion yli 450 vastauksella. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 24.11. osuvasti ensi kauden kausikortti.   Loppujen lopuksi ylivoimaiseen voittoon kiri JJK:n oma kasvatti, debyyttikaudellaan vastustajien puolustuspäitä piinannut ja…

  • JJK mukaan Vantaa Tournamentiin!

    JJK mukaan Vantaa Tournamentiin!

    JJK:n edustusjoukkue latailee marraskuun ajan akkujaan raskaan kauden jälkeen, mutta edessä häämöttävän talvikauden ohjelma rakentuu kaiken aikaa.   Tutun Liigacupin lisäksi Kettupaidat tulevat kevättalvella 2013 osallistumaan Vantaalla pelattavaan Vantaa Tournamentiin. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävän turnauksen myötä halutaan tarjota suomalaisseuroille kovia kansainvälisiä otteluita talvikaudelle ja JJK on yksi kymmenestä osallistuvasta seurasta. Turnaus pelataan Myyrmäen hallissa helmikuun…

  • Tekniset ongelmat korjattu, huutokauppa jälleen toiminnassa!

    Roosa-huutokauppa oli väliaikaisesti poissa käytöstä teknisen ongelman takia.    Tekninen takaisku on nyt kuitenkin korjattu, joten www.jjk.fi/roosa -osoitteesta löytyvä Roosa nauha -huutokauppa on jälleen pyörimässä täysillä.   Klikkaa tästä ja huuda itsellesi JJK:n autenttinen pinkki pelipaita – 110% huutokaupan tuotosta suoraan Syöpäsäätiölle!    

  • Järvinen maajoukkueleirille Englantiin

    Järvinen maajoukkueleirille Englantiin

    JJK:n vuonna 1994 syntynyt suurlupaus Topi Järvinen on jälleen mukana, kun Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu Kyproksella 21.-26. marraskuuta käytävään EM-esikarsintaan. Kenraaliharjoituksena päävalmentaja Kimmo Lipponen johdattaa joukkonsa ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon kestävälle leirille Englantiin.   JJK:n A-nuorten riveissä SM-kultaa voittanut Järvinen debytoi myös Veikkausliigassa huhtikuussa JJK:n kauden kotiavauksessa Valkeakosken Hakaa vastaan. Kauden aikana tilille kertyi liigassa…

  • JJK:n ja Pelastusarmeijan Puoluekampanjasta lähes 5000 euroa perhetyön tueksi – suurkiitos osallistujille!

    JJK:n ja Pelastusarmeijan Puoluekampanjasta lähes 5000 euroa perhetyön tueksi – suurkiitos osallistujille!

        JJK:n ja Pelastusarmeijan syksyn aikana järjestämän Puoluekampanjan aikana kerättiin perhetyön hyväksi lähes 5000 euroa!   Kampanjan tarkoituksena oli lisätä äänestysaktiivisuutta kuntavaaleissa ja samalla kerätä varoja Pelastusarmeijan perhetukityöhön. Kampanjan puitteissa puolueille tarjottiin mahdollisuutta ostaa paikka JJK:n kotiottelun ottelupuolueena ja päästä näin vaaliteemoineen esiin ottelutapahtuman yhteydessä. Mukana olivat SDP, Kokoomus, Keskusta, Kristillisdemokraatit sekä Perussuomalaiset.  …