Eurokentillä nähdään Kettuperheen edustusta jälleen tänään. JJK:n hallituksen asiantuntijajäsen Teuvo Holopainen toimii delegaattina UEFA Europa Leaguen ottelussa, kun Suomen aikaan kello 20:00 Rooman Stadio Olimpicolla toisensa kohtaavat S.S. Lazio ja Tottenham Hotspurs.
Delegaatin tehtäviin kuuluu tarkastella olosuhteiden ja järjestelyjen sujumista sekä ennen ottelua että ottelutapahtuman aikana sekä raportointi ottelun jälkeen. Holopainen on toiminut UEFA-delegaatin tehtävässä jo pitkään ja olikin asiantuntijuudessaan suurena apuna kuluneena kesänä, kun JJK järjesti historiansa ensimmäisiä euro-otteluita.
Heinäkuussa liehuivat UEFA:n liput Harjun ELY-stadionin saloissa.