• Uutiset / 2007 / Kaikkien aikojen tunnelma Harjulla – JJK jatkoon Cupissa 3-2 ja. 2-2 (2-1)

      Jalkapallokulttuuri harppasi ison askeleen eteenpäin Jyväskylässä kun JJK ja TPS hakivat jatkopaikkaa Suomen Cupin 6. kierrokselle. Harjulla ei ole nähty koskaan aikaisemmin vastaavaa tunnelmaa jonka taisteleva kotijoukkue ja aktiivisesti mukana elänyt yleisö (2.430 katsojaa) loivat. JJK lähti kamppailuun ennakkoluulottomasti. Koko joukkue oli virittänyt valtaisan taisteluilmeen ja kun erinomaisessa kunnossa ollut kenttä mahdollisti myös taitavan pallonsiirtelyn edettiin kamppailussa…

  • Uutiset / 2007 / JJK-TPS TORSTAINA: TPS-leirissä tiedetään JJK:n vaarallisuus

      TPS:n päävalmentaja Mixu Paatelainen vie joukkonsa torstaina Jyväskylään tavoittelemaan paikkaa Suomen Cupin 6. kierrokselle. Kotijoukkue JJK puolestaan kyttää jättiyllätystä muutenkin mainion alkukautensa kruunuksi. Ennen maaottelutaukoa suorastaan murskaavaan vireeseen äitynyt TPS on asettanut myös Suomen Cupin menestyksen arvojärjestyksessään korkealle. – Me osallistumme Suomen Cupiin tavoitteenamme sen voitto, TPS-luotsi kiteyttää. TPS:hän pisteli ennen taukoa kiivaassa tahdissa…

  • Uutiset / 2007 / Osta pääsylippu ennakosta – kausi- ja klubikorteilla otteluun ilmaiseksi

      JJK-TPS -ottelun ennakkolipunmyynti on käynnissä. Aikuisten pääsylippu maksaa ottelupäivänä Harjun portilta ostettuna 10 €. Ennakkoon ostettuna saat lipun 8 €:n hintaan. Voit ostaa lippusi ennakkoon joko Intersport Tourulasta tai urheiluravintola Grand Star Cafesta Kauppakadulta. Ennakkolipunmyynti jatkuu torstaihin klo 12.00 saakka. JJK:n kausikorttilaiset ja klubikortin haltijat pääsevät TPS-otteluun ilmaiseksi kuten myös vielä omaa Fox Card…

  • Uutiset / 2007 / JJK-TPS TORSTAINA: Armand One Veikkausliigan kuukauden pelaaja

      TPS:n 24-vuotias hyökkääjä Armand One on valittu Veikkausliigan kuukauden pelaajaksi toukokuussa. Ranskalaiskärki viimeisteli toukokuun viidessä liiga-ottelussa kolme maalia. TPS:n päävalmentaja Mixu Paatelainen löysi Onen Skotlannista ja 198-senttinen hyökkääjä on noussut nopeasti Veikkausliigassa kulttipelaajaksi. Isokokoiseksi pelaajaksi ranskalaisella on hämmästyttävän pehmeä kosketus palloon ja myös pelikäsitys on erinomainen. Kaikkiaan One on tehnyt tällä kaudella kaikkiaan neljä…

  • Uutiset / 2007 / JJK:n A-nuorilta surkea esitys Hippoksella

      JJK:n A-nuorten esitys Atlantista vastaan oli todella hampaamaton. Atlantis haki ansaitusti pisteet Hippokselta 1-3 (1-1) lukemin. Tarkempi raportti kun saadaan valmentajien kommmentit. fcjjk.com

  • Uutiset / 2007 / JJK:n B-nuorille tappio – KuPS parempi maalein 2-4( 1-1)

      KuPS oli ennakkoon laskien yksi sarjan parhaista joukkueista ja sitä sen pelaaminen oli myös tiistai-iltana Huhtasuolla. JJK lähti peliin varovaisesti ja KuPS vyörytti hyökkäyksiään kohti JJK-maalia. KuPSilla oli mukana miesten joukkueessa pelaava Petteri Pennanen, joka oli heti alusta alkaen vaikea pideltävä JJK-puolustukselle. Kotijoukkue jaksoi koko ensimmäisen jakson rakentaa peliä hyvin ja meni myös jakson lopussa (39 min.)…

  • Uutiset / 2007 / Nuorilla kotiottelut maanantaina ja tiistaina

      Uusi viikko alkaa jalkapallon osalta aktiivisesti Jyväskylässä kun JJK:n nuoret pelaavat kotiotteluitaan SM-karsintasarjoissaan sekä maanantaina että tiistaina. Tänään maanantaina JJK:n B-nuoret saavat vastaansa Kuopion Palloseuran. Ottelu pelataan Huhtasuon nurmella ja se alkaa klo 19.00. Huomenna tiistaina JJK:n A-nuorten vieraaksi saapuu Atlantis Helsingistä. Ottelu puhalletaan käyntiin klo 19.00 Hippoksen nurmella. Otteluihin on vapaa pääsy – tervetuloa!…

  • Uutiset / 2007 / Atlantis kaatui Tunden kahdella maalilla 2-0 (1-0)

      Aurinkoinen ja hyväkuntoinen Harju ja runsas yleisömäärä siivittivät JJK:n mainioon esitykseen sarjan kakkosta Atlantista vastaan. JJK ei ollut kauden kahdessa ensimmäisessä kotiottelussaan pystynyt vielä maalintekoon hyvien vierasesitysten tapaan mutta sunnuntai-ilta kirkasti tilanteen tältäkin osin. ”JJK:n kärjet (Wusu ja Kari) pelasivat hyvin ja he tekivät töitä laajalla säteellä”, Atlantis-luotsi Ville Lyytikäinen kehaisi JJK:n kärkikaksikkoa ottelun…

  • Uutiset / 2007 / Atlantis saapuu sunnuntaina Harjulle ensimmäistä kertaa

      JJK saa sunnuntaina harvinaisia vieraita kun helsinkiläinen Atlantis FC saapuu Jyväskylään ja Harjun stadionille missä joukkueet kohtaavat klo 18.30 alkavassa Ykkösen ottelussa. Joukkueet eivät ole aikaisemmin kohdanneet toisiaan millään sarjatasolla. Atlantis on aloittanut sarjan mainiosti Ville Lyytikäisen johdolla kun joukkueella on kuuden sarjakierroksen jälkeen vasta yksi tappio rasitteenaan, sarjasijoituksen ollessa myös hienosti toinen. Atlantis matkaa Jyväskylään allaan…

  • Uutiset / 2007 / JJK onnittelee opintonsa päättäneitä

      JJK Jyväskylä onnittelee lämpimästi kaikkia uusia ylioppilaita ja eri oppilaitoksista valmistuneita opiskelijoita! JJK:n edustusjoukkueesta kirjoittivat ylioppilaaksi Zakaria Abahassine ja Tuomo Janatuinen – onnittelut! fcjjk.com