-
·
Uutiset / 2008 / Uusi Lahti Cup käynnistyi – JJK:lle tappio
Lahti Cupin avausottelussa kohtasivat HJK ja KuPS. Antti Muurisen miehistö vei voiton lukemin 3-1 (1-0). Toisessa ottelussa kohtasivat TamU ja City Stars. Aivan ottelun alkuhetkillä Kakkosessa pelaava Stars siirtyi rankkarilla 1-0 johtoon. Hallitseva Suomen Mestari kuitenkin käänsi ottelun toisella puoliajalla 3-1 voittoon. FC Lahti kaatoi JJK:n 5-0 Päivän kolmannessa ottelussa kohtasivat kotijoukkue FC Lahti ja JJK. Lahti aloitti…
-
·
Uutiset / 2008 / Kesätrio: JJK, Kirittäret ja Eurooppa 4
KESÄTRIO, JYVÄSKYLÄN PARHAAT SAMASSA PAKETISSA. JJK, Kirittäret ja Teatteri Eurooppa Neljä pitivät perjantaina tiedotustilaisuuden uudesta yhteistyö muodostaan. Ohessa Keskisuomalaisen uutisointi tilaisuudesta. Miesväki pääsee katsomaan urheilua ja naiset teatteria tai sitten tapahtumaan voidaan kävellä koko perheen voimin. Tällaiseen kuvioon uskotaan ainakin JJK:ssa, Kirittärissä ja Teatteri Eurooppa Neljässä, sillä kolmikko tekee kesällä harvinaista yhteistyötä.– Ensimmäistä kertaa Suomessa…
-
·
Uutiset / 2008 / Juha-Matti Häkkinen ei jatka JJK-paidassa
JK:n keskuspuolustuksessa viime kaudella mukavasti vastuuta saanut Juha-Matti Häkkinen ei jatka JJK:n väreissä tulevalla kaudella. Häkkinen ei pysty työkiireiltään harjoittelemaan riittävästi Ykkösen tasolla ja näin Jupu siirtyy alemmalle sarjatasolle FCJ Blackbirdin vahvuuteen. JJK:n puolustuslinja on vahvistunut viime kaudesta selvästi kun joukkueeseen liittyivät kokeneet liigapelaajat Anssi Viren ja Markus Paija yli 400 liigaottelun kokemuksella. fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2008 / Mikko Manninen maajoukkueen mukaan Kyprokselle
Kyproksella leireilevä Suomen maajoukkuemiehistö täydentyy yhdellä pelaajalla, kun JJK:n kasvatti, keskikenttäpelaaja Mikko Manninen liittyy maajoukkueen vahvuuteen. FC Hakaa edustava Manninen sai pikahälytyksen reissuun, kun Mikko Innanen kärsii lievistä jalkavaivoista ja TPS:n Mika Ääritalo joutui jättämään leirin kokonaan väliin loukkaantumisen vuoksi. Mannisen on määrä olla mukana jo torstain iltaharjoituksessa. fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2008 / JJK, Kirittäret ja Teatteri Eurooppa Neljä pitävät tiedotustilaisuuden
JJK Jyväskylä, pesäpallon naisten Suomen Mestari Kirittäret ja Teatteri Eurooppa Neljä pitävät huomenna torstaina klo 13.00 Harjun stadionilla tiedotus-tilaisuuden kulttuurin ja urheilun yhteistyön aloittamisesta Jyväskylässä. fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2008 / JJK:n B-nuoria maajoukkueleirille
Kolme JJK Jyväskylän B-nuorta ovat saaneet kutsun tällä viikolla Eerikkälän Urheiluopistolle, alle 16 vuotiaiden (-92) maajoukkue-ehdokasleirille. JJK:n Juuso Oikarinen, Arto Pehkonen ja Samu Nieminen osallistuvat 28-31.1. Lars Mosanderin ja Hannu Haverisen vetämälle leirille. Leiriltä valitaan joukkue helmikuun kaksoismaaotteluun, joka pelataan Pohjois-Irlantia vastaan Eerikkilässä. Syksyllä EM-alkukarsintaAlle 16-vuotiaiden maajoukkue valmistautuu syyskuun lopulla Suomessa pelattavaan EM-alkukarsintaan. Valmistautumiseen sisältyvät maajoukkue- ja maajoukkue-ehdokasleirejä…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK kaatoi MP:n ensimmäisessä harjoituspelissään
JK:n edustusmiehistö aloitti talven harjoituskamppailuidensa pelaamisen Hipposhallissa kun jyväskyläläiset isännöivät Kakkosessa pelaavaa Mikkelin Palloilijoita. JJK osui runsaista maalipaikoistaan kerran ja harjoituskausi korkattiin näin 1-0 -voitolla. JJK:n paidassa esintyivät ensimmäistä kertaa uusista vahvistuksista Anssi Viren, Markus Paija, Marko Kivilä ja Mika Lahtinen. Ady liittyy joukkueen harjoitus- vahvuuteen maanantaina. ”Ihan hyvä maku jäi ensimäisestä kamppailusta. Uudet pelaajat ovat kaikki…
-
·
Uutiset / 2008 / Huima voitti JJK:n A-nuoret 2-0
JJK:n A-nuoret ja Äänekosken Huima kohtasivat iltapäivällä harjoitusottelussa Hiipposhallissa. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi kotijoukkue, mutta toisella jaksolla Huima sai otteen pelistä ja viimeisteli kaksi maalia. Molemmat Huiman maalit teki vielä viime kaudella JJK:ssa pelannut Vesa-Matti Alhonen(kuva). A-nuorten pelaajista eivät pelanneet mm. Markkula, Tapaninen ja Ojala, jotka pelasivat miesten joukkueessa aiemmin päivällä. fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2008 / Seinäjoki haki revanssin – JJK Akatemia hävisi 2-4
JJK Akatemian voittoputki katkesi perjantaina SM-sarjan C-lohkossa kun TP-Seinäjoki Akatemia kävi hakemassa edellisen ottelun tappiolleen revanssin JJK:sta 2-4 (0-3) numeroin. ”Ottelu oli aika sekava joka lähti osaltamme ihan hyvin käyntiin. Meillä oli alussa muutama hyvä maalintekopaikka mutta emme onnistuneet. Seinäjoki puolestaan teki maalin ensimmäisellä jaksolla lähes jokaisesta hyökkäyksestään joita edelsivät meidän räikeät puolustusvirheet”, JJK:n valmentaja…
-
·
Uutiset / 2008 / JJK-MP ja JJK A-Huima lauantaina Hipposhallissa
JJK:n edustusjoukkue pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa huomenna klo 11.00 Hipposhallissa. Vastustajaksi saapuu Mikkelin Palloilijat. Kotijoukkueelta puuttuu ottelusta nilkkavaivaiset Matti Salkojärvi ja Tommi Kari sekä maanantaina Jyväskylään saapuva Ady. A kohtaa farmiseuran.A-nuorten SM-sarjassa pelaava JJK A kohtaa huomenna klo 15.15 farmisopimusseuran Äänekosken Huiman miesten joukkueen. Nyt jo Huiman miehistössä esiintyy useita entisiä JJK:n pelaajia. fcjjk.com