-
·
Uutiset / 2009 / JJK:n kenraaliharjoitus perjantaina Jyskässä
Veikkausliigaan valmistautuva JJK pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen liigan käynnistymistä huomenna perjantaina kun jyväskyläläiset saavat vastaansa Ykkösen kauteen valmistautuvan KPV:n Kokkolasta. Jarmo Korhosen luotsaama KPV pelasi edellisen ottelun mainiosti Vaasassa kun VPS joutui taipumaan 1-1 tasapeliin kokkolalaisten hyvän esityksen edessä. JJK:n edellinen kamppailu jätti puolestaan todella paljon parannettavaa kun FCV pakotti ”ketut” piirin finaalissa rangaistuspotkukilpailuun varsinaisen peliajan 3-3…
-
·
Uutiset / 2009 / Iltalehden leijonapörssi jälleen kaudella 2009
Iltalehden Leijonapörssi järjestetään kaudella 2009 kolmatta kertaa. Aiemmilta kausilta tuttuun tapaan kunkin Veikkausliigaottelun paras pelaaja saa kolme leijonaa, toiseksi paras kaksi ja kolmas yhden leijonan. Kauden päätyttyä eniten leijonia kerännyt on Iltalehden Leijonapörssin voittaja. Leijonapörssi on paikalla kauden jokaisessa Veikkausliigaottelussa ja raatiin kuuluu aina tunnettu jalkapallopersoona. Kaudella 2008 leijonapörssin voittajaksi kruunattiin Mikko Hyyrynen (kuva) 29…
-
·
Uutiset / 2009 / JJK:n budjetti noussut Veikkausliigan keskikastiin
Talouden taantuma ei näytä vaikuttaneen raskaasti jalkapallon Veikkausliigan joukkueisiin. Neljästätoista seurasta kuusi on pystynyt kasvattamaan budjettiaan edellisvuotisesta ja vain neljä seuraa joutuu tulemaan toimeen aiempaa vähemmällä. Ylivoimaisesti suurimman kokonaisbudjetin – kolme miljoonaa euroa – on kasannut viime vuoden tapaan Turun Palloseura. Suurimman pelaajabudjetin omaa kuitenkin FC Honka joka ainoana yltää lähes miljoonaan euroon. Kolme rahakkainta…
-
·
Uutiset / 2009 / Korealaiset Lee Ho Jin ja Nam Ik Kyung sopimukseen JJK:n kanssa
Reilun viikon JJK:n edustus- joukkueen mukana näyttöjä antaneet korealaispelaajat Lee Ho Jin ja Nam Ik Kyung ovat solmineet 1-vuotiset pelaajasopimukset JJK:n kanssa. Lee Ho Jin on 25-vuotias laitapelaaja joka on urallaan edustanut mm. Espanjalaista Racing Santanderia sekä pelannut myös Korean nuorisomaajoukkueissa. ”Lee esiintyi vahvasti viime viikolla ja uskomme että hän auttaa meitä paljon”, JJK Keski-Suomi…
-
·
Uutiset / 2009 / 2009 kortteliliigaan ilmoittautuminen alkanut – tule mukaan!
Aikaisemmin jalkapalloon Jyväskylässä panostanut JYP ja nykyinen JJK (Juniorit ry.) ovat pyörittäneet suosittua kaupunginosien välistä kortteliliigaa jo lähes 50 vuotta. Jo useampi polvi on aloittanut jalkapallo-oppiensa ammentamisen kortteliliigasta ja taas on aika ilmoittautua JJK Junioreiden järjestämään Osuuspankki-kortteliliigaan 2009. Osuuspankki-liigaa pelataan vuonna 2009 neljässä eri ikäluokassa. Kortteliliigan ideana on järjestää joukkueiden harjoittelu kaupunginosittain sillä alueella missä…
-
·
Uutiset / 2009 / Veikkausliigajoukkueiden tuloksia viikon varrelta
MIFK – IFK Norrköping 2-1 IFK Mariehamn kohtasi lauantaina harjoitusottelussa vieraskentällä IFK Norrköpingin ja nappasi taskuunsa voiton maalein 2-1 (1-1). Brommapojkarna – TPS 1-0 TPS pelasi lauantaina kevätkauden toisen harjoitusottelunsa Ruotsissa. Tällä kertaa vastaan asettui Allsvenskanissa pelaava tukholmalainen IF Brommapojkarna, joka oli 1-0-lukemin turkulaisia parempi. Haka – FC Lahti 1-1Haka ja FC Lahti pelasivat 1-1…
-
·
Uutiset / 2009 / JJK:lla vilkkaat ensimmäiset viikot Veikkausliigassa
Historialliseen ensimmäiseen Veikkausliigakauteensa valmistautuva JJK pelaa vieä yhden harjoitusottelun ennen kauden alkamista kun Pitkäperjantaina Jyväskylään saapuu KPV Kokkolasta. Kenraaliharjoituksen jälkeen JJK:lla on sitten edessään avausottelu Myllykoskella 19.4. ja liiga-avauksen jälkeen jyväskyläläisryhmällä pitääkin kiirettä ensimmäisten viikkojen osalta. JJK isännöi toukokuussa huhtikuisen RoPS-kotiavauksen jälkeen neljää joukkuetta Harjulla ja toukokuun loppuun mennessä JJK:lla on takanaan jo peräti 9…
-
·
Uutiset / 2009 / Nam Ik Kyung näytti osaamistaan kahdella maalillaan
JJK ja FCV pelasivat sopuisan piirin finaaliottelun Vehkalammella kun tulostaululla komeilivat 3-3 (2-1) numerot 90 minuutin jälkeen. JJK pisti rankkarit tarkemmin pussiin ja näin ”ketturyhmä” pokkasi mestaruuspokaalin. Vaikka JJK hallitsi pelitapahtumia selvästi maalinteossa edettiin kuitenkin vuorotahtiin. Ottelun parasta antia JJK:n kannalta oli korealaishyökkäjä Nam Ik Kyung joka osoitti vaarallisuuttaan kahdella ensimmäisen jakson maalilla. Ensimmäisen hyökkääjä…
-
·
Uutiset / 2009 / Adyn siirto Myllykoskelle varmistui
Brasilialais-tunisialaisen keskikenttämiehen Adyn (35) siirto MyPaan on saanut sinettinsä. JJK:sta Saviniemeen siirtyvä Ady allekirjoitti 1-vuotisen sopimuksen. Kokenut Ady on edustanut Suomessa JJK:n lisäksi aiemmin myös Turun Palloseuraa. Taitava ja hyvällä pelisilmällä varustettu Ady on esiintynyt myös Tunisian maajoukkueessa. JJK toivottaa Adylle menestystä uusissa haasteissa! fcjjk.com
-
·
Uutiset / 2009 / Piirin mestaruudesta pelataan perjantaina Vehkalammella
Alunperin Jyskän kentällä pelattavaksi aiottu Keski-Suomen piirin finaali JJK – FC Vaajakoski mitellään huomenna perjantaina lopulta Vehkalammen kentällä. Ilman lämmitystä oleva Jyskän kenttä ei sulanut kevätauringossa pelikuntoon joten liigacupin tapaan Vehkalampi toimii finaalin ottelupaikkana. Loppuottelu alkaa klo 17.30. Kuva: JJK:n kärkipelaaja Mika Lahtinen yrittää auttaa joukkuettaan piirin mestariksi huomisessa finaalissa fcjjk.com