-

Tapaninen: ”Jazz on meille hankala vastustaja”
Seitsemättä kauttaan kasvattiseuransa edustusjoukkueessa pelaava Antto Tapaninen on kuulunut tukipilareihin Kettupaitojen puolustuspäässä. Korttitilin täyttymisen myötä huilaamaansa VIFK-vierasottelua lukuunottamatta Tapaninen on pelannut kaikki kuluvan kauden ottelut. Tilille on kertynyt myös kaksi komeaa maalia – henkilökohtainen yhden kauden ennätys. Ensimmäinen maali JJK:n edustusjoukkueessa syntyi viime kaudella KTP:n verkkoon. – Kai sitä on tyytyväinen oltava, kun on jo…
-

·
Harju muuntautunut ralliareenaksi – toimisto suljettu perjantain
Viime vuonna paluun Neste Oil Rallyn ohjelmistoon tehnyt Harjun erikoiskoe ajetaan tänäkin vuonna. Koko Harju puistoalueineen ja stadioneineen on muuntautunut ralliareenaksi torstain ja perjantain erikoiskokeita varten. Järjestelyissä on ollut mukana kettuväriä sekä seuran osalta että etenkin ahkerien talkoolaisten osalta – jälleen kerran suurensuuri kiitos jokaiselle talkoissa mukana olleelle! Toinen talkoorupeama on vielä edessä, kun erikoiskokeita…
-

Kaudet puolivälissä: sekä edustus että A-nuoret kärkikamppailuissa
JJK:n edustusjoukkue ja A-nuoret ovat pelanneet puolet kuluvan kauden otteluistaan – molemmilla menee hyvin, sillä molemmat Kettujengit kamppailevat kärkipäässä. Ykkösen 27 kierroksesta valtaosa joukkueista on pelannut 15, mutta JJK:lla ja AC Oululla on takanaan vasta 14 ottelua – keskinäinen rästikohtaaminen pelataan pois alta vasta syyskuun lopussa. JJK:n kausi on sujunut hyvin ja Kettupaidat ovat odotetusti…
-

Turun trilleristä komea 0-1-voitto Hilskan maalilla
JJK otti jälleen kerran päänahan sarjakärjeltä voittamalla lauantai-iltapäivän jännitysnäytelmässä TPS:n 0-1! Ottelun ainoan maalin iski Antto Hilska reilun tunnin pelin jälkeen. Ensimmäinen puoliaika oli melko tasainen, eikä paikkoja liiemmin siunaantunut kumpaankaan päähän. Molemmat saivat muutamia erikoistilanteita ja kaukovetoja, mutta sekä loisto-ottelun kettumaalissa pelannut Teppo Marttinen että vastapuolen Oskari Forsman hoitelivat ne. Muutama minuutti ennen taukoa…
-

Lauantaina luvassa todellinen jännitysnäytelmä: TPS – JJK
JJK matkaa viikon toisessa vierasottelussaan Turkuun tiukassa kärkikamppailussa. Edellisen kerran JJK on käynyt TPS:n vieraana kaudella 2013 – sittemmin muuttunut on sekä sarjataso että pelipaikka, sillä Veritaksen sijaan TPS pelaa Ykkösen kotiottelunsa Yläkentällä. Ottelu alkaa kello 16. Tilanne Ykkösen kärjessä on äärimmäisen kutkuttava ennen viikonlopun otteluita: TPS johtaa sarjaa 26 pisteellä ja PS Kemi on…
-

Ratkaisivatko Kettupojat mysteerihuoneen salaisuuden?
Sateisena keskiviikkoiltapäivänä aamutreenien jälkeen neljä Kettupelaajaa pääsivät jumppaamaan vielä aivonystyröitään Mysteeri Jyväskylän -pulmahuoneeseen. Mysteerihuoneita on tällä hetkellä kaksi, yksi Jyväskylässä ja toinen Kuopiossa. Jyväskylän mysteerihuoneen tarkoituksena on selvittää erilaisia koodeja sekä tehtäviä, jotka vaativat nokkeluutta, luovuutta sekä tiivistä tiimityöskentelyä. Ratkaisun selvittämiseen ja huoneesta ulospääsemiseen on aikaa yksi tunti. Ennen lukittuun huoneeseen astumistaan Teemu Vaarakallio, Antto Hilska, Jasin…
-

Voitto Vaasassa – tappiottomalle putkelle jatkoa
JJK jatkoi tappiottomien otteluiden putkeaan jo yhteentoista vääntämällä Aleksis Lehtosen ja Mikko Mannisen maaleilla 1-2-vierasvoiton vaasalaisista isännistään maanantaina. Voitto ei tullut helpolla, sillä VIFK meni johtoon jo ensimmäisellä minuutilla ex-JJK Lasse Linjalan maalilla. JJK ei salamamaalin jälkeen saanut peliään rullaamaan ja avauspuolikas jäikin vierailta vaisuksi, niinpä tauolle mentiin 1-0-kotijohdossa. Toisella jaksolla Kettupaidatkin pääsivät paremmin peliin…
-

Kohti Pohjanmaata: VIFK – JJK maanantaina
JJK:n viettää rannikkokiertueviikkoa, jonka ensimmäinen etappi on Vaasassa – viikonloppuna suuntana puolestaan on Turku. VIFK isännöi Kettupaitoja jo kertaalleen keväämmällä. Tuolloin JJK oli murskaava vieras ja pisteet lähtivät Keski-Suomeen 0-4-lukemin – ja paikkoja oli isonumeroisempaankin voittoon. Etenkin Mikko Manninen oli vaasalaisille vaikea pideltävä: kaksi maalia iskenyt laitamies oli lähellä iskeä hattutempun. Muista maaleista vastasivat Antto…
-

·
Seuraavaksi vuorossa kaksi vierasreissua – niin joukkueella kuin kannattajillakin
Molemmat matkat suuntautuvat länsirannikolle, kun ensin vuorossa on Vaasa, sitten Turku. Tulevana maanantaina 20.7. Kettupaidat reissaavat toistamiseen VIFK:n vieraaksi – edellinen otteluhan päättyi vierasjoukkueen eduksi tylyihin 0-4-numeroihin. Lauantaina tie puolestaan vie pitkästä aikaa Turkuun! TPS isännöi Kettupaitoja kotikentällään ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Totuttuun uskolliseen tapaansa Harjun Pojat matkaa molempiin otteluihin. Kummankin reissun hinta on 25€…
-

Puolen kauden kausikortit nyt myynnissä
Kuluvan kauden kotiotteluiden osalta ollaan puolivälissä – sen kunniaksi laitoimme kausikorttien hinnat uusiksi! Omista kasvateista koottu joukkue taistelee Ykkösen kärkipäässä ja etenkin Jyväskylässä pelipäivä todellakin on juhlapäivä, sillä JJK on ollut kotikentällään voittamaton. Juhlapäiviä on takana seitsemän ja jäljellä vielä toiset seitsemän ja noihin otteluihin voit lunastaa nyt itsellesi kausikortin höylättyyn hintaan: pääkatsomokortti 80 euroa…