Jazz katkaisi JJK:n pitkän tappiottoman putken

05.08.2015

2015-08-05_jjk-fcjazz_0004

FC Jazz aiheutti JJK:lle kauden ensimmäisen kotitappion keskiviikkona. Kotijoukkue meni johtoon Antto Hilskan maalilla, mutta Jazz nousi voittoon vaihtomies Samu-Petteri Mäkelän kahdella maalilla.

Harjulle oli saapunut upeasti kauden ennätysyleisö, mutta kotikannattajien ilta päättyi lopulta pettymykseen, kun vahvan ottelun pelanneet vieraat vievät pistepotin mennessään.

JJK:lla oli vaikeuksia saada peliään kunnolla käyntiin eikä kymmentä minuuttiakaan ollut pelattu, kun Elias Ahde kolautti kettumaalin ylärimaa. Muutoin Jazz pysyi loppujen lopuksi melko hyvin kurissa ajoittaisesta pallonhallinnastaan huolimatta, eikä todellisia vaaranpaikkoja kotijoukkueen maalilla liiemmin nähty.

Kettupaidatkaan eivät pahemmin paikoilla juhlineet, mutta iskivät kuitenkin avausmaalin. Reilu puoli tuntia oli pelattu, kun JJK tehtaili varsin komean osuman: Mikko Manninen löysi pitkällä syötöllään mainiosti Aleksis Lehtosen Jazzin rangaistusalueelta ja Lehtonen näki hyvin takanaan vapaana olevan Hilska, joka sijoitti pallon vuorenvarmasti takatolpan juureen.

Miltei heti maalin jälkeen Jazz sai vapaapotkun potentiaaliselta maalintekosektorilta. Kotiyleisö sai kuitenkin hengähtää helpotuksesta, kun Theo Raymondin veto lennähti taivaan tuuliin ja tauolle mentiinkin JJK:n 1-0-johdossa.

2015-08-05_jjk-fcjazz_0020

Heti toisen puoliajan alussa Lehtonen vapautti Jasin Abahassinen nokikkain Jazz-vahti Lauri Pirhosen kanssa, mutta Pirhonen veti pidemmän korren ja torjui tilanteen kulmapotkuksi.

Peli näytti olevan Kettupaidoilla jo hallussa, mutta 72. minuutilla Jazz-käskyttäjä John Allen vetäisi ässän hihastaan vaihtaessaan kentälle Samu-Petteri Mäkelän. Viitisen minuuttia myöhemmin Mäkelä rokotti isäntiään ensimmäisen kerran laittamalla pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta.

JJK oli vähällä kuitata tilanteen tasoihin välittömästi: ensimmäisestä hyökkäyksestä tasoitusmaalin jälkeen Hilska pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä, mutta ohjaus suuntautui sen verran kohti Pirhosta, että tämä sai napattua pallon syliinsä.

82. minuutilla Mäkelä iski toistamiseen: Jazz sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta ja Mäkelä tykitti pallon komeasti suoraan maaliin.

JJK ei saanut lopulta kunnon kiriä aikaan ja niin kettulauma koki ensimmäisen tappionsa miltei kolmeen kuukauteen. Tilastotappiosta huolimatta JJK on hyvissä asemissa kärkipäässä ja pistejahti jatkuu jo tulevana lauantaina, kun Kettupaidat matkaavat Vantaalle kärkijoukkue PK-35:n vieraaksi.

Harjulla pelataan seuraavan kerran ensi viikon lauantaina 15.8., tuolloin vastaan asettuu AC Oulu!

JJK - FC Jazz 1-0 (1-2)

Maalit:

1-0 38' Antto Hilska

1-1 77' Samu-Petteri Mäkelä

1-2 82' Mäkelä

 

JJK:n kokoonpano: Teppo Marttinen; Joona Itkonen, Matti Lähitie, Antto Tapaninen (v), Niko Markkula; Iiro Järvinen; Jasin Abahassine (65' Janne Kuhmonen), Robert Taylor (84' Jarkko Kosunen), Aleksis Lehtonen (87' Aram Hasanzada), Mikko Manninen(C); Antto Hilska.

 

Vaihdossa: Janne Korhonen, Aram Hasanzada (87'), Jarkko Kosunen (84'), Janne Kuhmonen (65'), Honar Abdi, Arjan Goljahanpoor, Severi Vielma

 

Tähtipelaajat:

*** Samu-Petteri Mäkelä

** Antto Hilska

* Ilkka Santahuhta

 

Yleisöä: 2324

15082015-jjk-acoulu-ottelumainos-www