-

Lauantaina vuoden ensimmäinen treenipeli Seinäjoella
Vastaan asettuu mestarijoukkue SJK. JJK:n talviset Seinäjoen reissut alkavat olla jo perinne – välillä vastassa on ollut muitakin, mutta useimpana talvina Kettupaidat ovat kohdanneet myös isäntäjoukkue SJK:n. Viime talvena vastaava ottelu käytiin joulukuussa ja tuolloin tuloksena oli sävyisä 1-1-tasapeli. Nyt SJK isännöi Kettupaitoja hallitsevana Suomen mestarina. Talven aikana joukkueesta on toistaiseksi lähtenyt muiden muassa ykkösmaalipyssy…
-

Silkkisiipi – Kettupaitojen virallinen painotalo jatkossakin
Pitkäaikainen yhteistyö painotalo Silkkisiiven kanssa jatkuu! Jami Palsa JJKsta ja Joni Niemi painotalo Silkkisiivestä tapasivat alkuviikolla ja sopivat yhteistyön jatkumisesta. Painotalo on vastannut edustusjoukkueen peli- ja edustusasujen sekä fanitekstiilien painatuksesta. Varsinkin edustusjoukkueen asuissa painatuksen laatu on todella tärkeää, sillä niiden on säilyttävä hyväkuntoisina läpi kauden suuresta kulutuksesta ja kymmenistä pesukerroista huolimatta. Joskus aikataulut urheiluseurassa ovat todella hektisiä,…
-

Ykkösen kauden 2016 otteluohjelma julkaistu
Kalenterit esiin – kauden 2016 otteluohjelma on julkaistu! Otteluohjelma kattaa sarjan 27 ottelukierrosta. Viime vuoden tapaan Ykkösen toiseksi paras karsii Veikkausliigan toiseksi viimeisen kanssa liigapaikasta – karsinnat tullaan pelaamaan varsinaisten sarjapelien jälkeen ja nuo pelipäivät selviävät myöhemmin. Viime kauteen verrattuna uusina paikkakuntina Ykkösen kartalle tulevat Kokkola (KPV), Kauniainen (GrIFK), Kotka (KTP) sekä Pietarsaari (FF Jaro).…
-

Vauhtia ja taitoa laidoille – Hanslian ja Suoraniemi sopimuksiin
Tulevan kauden kettulauma kasvoi niin tutulla kuin uudemmallakin kasvolla Benno Hanslianin ja Samu Suoraniemen myötä. Kettukasvatti Hanslianin sopimus kattaa ensi kauden, opintojen perässä Jyväskylään muuttaneen Suoraniemen puolestaan kaksi kautta. Molemmat viihtyvät laidalla – Hanslian vasemmalla, Suoraniemi puolestaan oikealla. Vuonna 1993 syntynyt Hanslian teki läpimurtonsa edustusjoukkueeseen kertalaakista kauden 2012 lopulla tehtyään komean maalin heti debyytissään Veikkausliigassa.…
-

JJK:lle lisenssi Ykköseen kaudelle 2016
Lisenssivaliokunta on tehnyt päätöksensä Ykkösen lisensseistä. Kuten odotettua, JJK:lle myönnettiin lisenssi Ykköseen kaudelle 2016. Myös muut seurat saivat lisenssit, joten tulevan kauden seurat ovat nyt viimeistään selvillä! Kettupaitojen lisäksi Ykköstä kaudella 2016 pelaavat viime kaudelta tutut TPS, AC Oulu, Haka, FC Jazz ja EIF, Veikkausliigasta pudonneet FF Jaro sekä KTP ja Kakkosesta nousseet KPV ja…
-

Vuoden 2016 aherrus saatu vauhtiin
Tervetuloa vuosi 2016! Kettuleirissä on palattu jälleen sorvin ääreen joululoman jäljiltä. Joukkue palasi treenikentälle maanantaina ja toimistolla työvuosi aloitettiin torstaina. Päävalmentaja Juha Pasoja oli hyvillä mielin vuoden ensimmäisten treenipäivien jälkeen. – Hyvät on fiilikset! Akut on lomalla ladattu ja tuntuu, että pelaajat olivat jo odottaneetkin, että pääsee takaisin tositoimiin. – Maanantaina tietty loman jäljiltä vähän…
-

Kettuperheen joulutervehdys
Joulu on saapunut! Facebook-sivuillamme on videomuodossa tunnelmia Kettuleirin jouluvalmisteluista – sekä tietenkin jo perinteeksi muodostunut pienimuotoinen kuorolaulesitys! Kettuperhe toivottaa kaikille äärimmäisen hyvää ja kettumaista joulua sekä räiskyvää uutta vuotta!
-

Toimisto suljettu joululoman ajaksi – avoinna jälleen 7.1.
JJK:ssa hiljennytään viettämään joulua. Harju hiljenee hetkeksi, kun niin toimiston väki kuin joukkuekin rauhoittuu joulun viettoon. Toimisto on siis suljettu loman ajaksi 21.12. – 6.1. – työn touhuun palataan jälleen tammikuun 7. päivä uusin innoin! Kettuperhe toivottaa kaikille erittäin hyvää ja rauhallista joulua & riemukasta uutta vuotta!
-

Kaikki kauden 2015 kettumaalit – äänestä komein osuma
Äänestäneiden kesken arvotaan fanituotepaketti! JJK teki kaudella 2015 yhteensä 43 maalia – täysosumia nähtiin siis keskimäärin 1,6 per ottelu. Kettumaalit on nyt kerätty yhteen – yhtä säännön vahvistavaa poikkeusta lukuunottamatta: Antto Hilskan elintärkeästä voitto-osumasta syksyn Jazz-vieraspelistä emme saaneet videomateriaalia käpäliimme. Taidokkaita osumia toisensa perään riittää silti ihasteltavaksi yli kolmentoista minuutin verran: [youtube id=”tHTLXeK1UwM” width=”640″ height=”360″]…
-

Lauantaina JJK:n joulumyyntipiste Sokoksen edessä – nuoret pelaavat Vehkahallissa
Tuottavatko joululahjat vielä päänvaivaa? Ei hätää! Vielä huomenna lauantaina on mahdollisuus hankkia kettuhenkiset lahjat pukinkonttiin: Kettupaitojen myyntipiste palvelee Kävelykadulla Sokoksen lipan alla klo 11 – 14. Edustusjoukkueen pelaajat Jasin Abahassine sekä Niko Markkula ovat paikanpäällä jutustelemassa ja toivottamassa rauhallista joulua ohikulkijoille! Saatavilla on ainutlaatuinen valikoima fanituotteita sekä tietenkin kauden 2016 kausikortit – vielä viimeisiä hetkiä…