JJK:n Kakkosen kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Harjulla sunnuntaina 23.5.21 klo 17:00 alkaen, kun Kettupaidat saavat vastaansa vaasalaisen VIFK:n. Luethan tästä tapahtumaan saapuville tarkoitetut ohjeet huolellisesti, ne sisältävät paljon tärkeitä huomioita ja erityisjärjestelyitä, jotka mahdollistavat katsojien pääsyn katsomoon. JJK pyytää yleisöä saapumaan hyvissä ajoin stadionille, jotta jonoja ei synny ja sisäänkäynti olisi mahdollisimman sujuvaa myös poikkeusjärjestelyiden voimassa ollessa.

 

STADIONILLE SISÄÄN VAIN MASKIN KANSSA

Palloliitto on ottanut käyttöön velvoitteen käyttää kasvomaskia katsomossa Palloliiton valtakunnallisten sarjojen ottelutapahtumissa.

Kasvomaskin käyttö on edellytys ottelustadionille sisäänpääsyyn niin yleisön kuin työskentelevän henkilökunnankin osalta. 

Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön.

Tarvittaessa voit tiedustella kertakäyttöistä maskia itsellesi henkilökunnalta lipunmyynnistä tai kioskilta.

 

HARJUN STADIONIN SISÄÄNKÄYNNIT

Sisäänkäyntejä stadionille on 2: Ihantolantien ylempi eli ns. pääportti (portti 1) sekä Ihantolantien alkupäästä stadionille nousevat portaat (portti 2). Liput ovat myynnissä vain portilla 1.

Varaathan sujuvaa sisäänpääsyä varten ottelulippusi esille ja mikäli olet hankkinut eturyhmien pääsylipun varaudu todistamaan portilla oikeutesi alennushintaiseen lippuun.

KettuVIP-korttilaisten sisäänkäynnin suositellaan tapahtuvan portilta 1. Myös liikuntarajoitteisten sisäänkäynti tapahtuu portista 1 ja esteettömät WC-tilat löytyvät niin sanotun etupihan puolelta katsomoa.

Stadionin portit aukeavat totutusti tuntia ennen ottelun alkua.

 

LIPUNMYYNTI

Ennakkoliput ovat myynnissä osoitteessa: jjk.fi. Ostathan lippusi ennakkoon, jotta vältytään lipunmyyntipisteiden ruuhkautumiselta stadionilla. Ennakkoliput ovat myynnissä jjk.fi osoitteessa pelipäivänä ottelun alkuun saakka. Samasta osoitteesta voit hankkia kätevästi myös kausikortin. Verkkosivujen lippukaupassa voit maksaa Paytrailin tarjoamien vaihtoehtojen lisäksi ePassilla, Smartum Pay:lla sekä Eazybreakilla.

Stadionin portille myyntiin jäävät irtoliput ovat myynnissä vain yhdellä portilla eli Ihantolantien ylemmällä pääportilla (portti 1). Maksuvälineenä käyvät yleisimmät pankkikortit sekä käteinen. Käteisellä asioidessasi varaa tasaraha valmiiksi sujuvan ja mahdollisimman turvallisen asioinnin varmistamiseksi. Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit, SmartumPay sekä Edenredin maksutavat (virike-seteli/kortti/mobiili) käyvät myös maksuvälineenä portilla. Smartumin maksukortteja emme voi vastaanottaa.

Alle 16-vuotiaille on tapahtumaan ilmainen sisäänpääsy niin kauan kuin tilaa riittää.

JJK:n kausikortin hankkiminen kannattaa: kausikorttilaisten sisäänpääsy on etusijalla, mikäli kauden aikana tulee yleisörajoituksia. Lisäksi korttiin sisältyy tänä vuonna useita etuja, joista voit lukea lisää täällä: jjk.fi/kausikortti 

NOUDETTAVAT LIPUT JA KAUSIKORTIT

Mikäli nimelläsi on varattu pääsylippuja tai aiemmin tilattu kausikorttisi on noutamatta, löydät ne Ihantolantien pääportin (portti 1) noudettavien lippujen pisteeltä.

 

VAPAAKORTIT

JJK:n myöntämät seuran omat ikikausikortit käyvät sellaisenaan sisäänpääsyyn myös poikkeusaikana järjestetyissä otteluissa.

Poikkeustilanteen vallitessa mitkään Palloliiton vapaakortit eivät oikeuta automaattisesti sisäänpääsyyn otteluihin. Poikkeuksena tästä ovat vain seuran kanssa ennalta sovitusti työtehtävissä olevat Palloliiton työntekijät, joilla on henkilökortti.

Rajoitusten voimassa ollessa seuraavilla korteilla ei siis ole automaattista sisäänpääsyä otteluun:

– Erotuomarikortti

– Palloliiton kultakortti

– Veikkausliigan legendakortti

 

KIOSKIPALVELUT

Kettukioskien valikoimassa on Kulta Katriina -kahvia, virvoitusjuomia, grillimakkaraa sekä Ruthin Leipomon leivonnaisia. Ruuhkia ja jonottamisia välttääksemme kioskilla asiointi ennen ottelun alkua tai sen aikana on paras keino vähentää ottelun puoliaikaruuhkaa, sillä erityisjärjestelyt hidastavat ostotapahtumaa. Kioskilla jonottaessasi huomio turvavälit (2m) niin muihin asiakkaisiin kuin henkilökuntaankin, maltti on valttia.

Sausage King Jahva kiipeää kuuluisan hodarikärrynsä kanssa Harjulle (pienellä säävarauksella), joten purtavaa löytyy hieman isompaankin nälkään. Hodarikärryllä maksuvälineinä käy sekä käteinen että kortti.

 

ANNISKELU

Anniskelualue ei valitettavasti ole käytössä vielä sunnuntain 23.5.21 ottelussa toistaiseksi voimassaolevista koronarajoituksista johtuen.

 

KETTU-VIP

Kettu-VIP-kortin ostaneille on tarjolla korttiin sisältyvät Kulta Katriina -kahvitarjoilut Ruthin Leipomon leivonnaisilla höystettynä sekä tietysti kisamakkarat. VIP-tarjoilut löytyvät VIP-tilasta, jonne pääset Vesilinnan puoleisen valotolpan juurelta.

 

FANITUOTTEET

JJK:n viininpunaiset fanihuivit ovat myynnissä ottelutapahtumassa hintaan 20€/kpl. Huiveja voit ostaa kioskipisteiltä sekä lippuluukulta sisään tullessasi ja pääset heti stadionille saapuessasi tunnustamaan väriä.

Ottelutapahtumassa myytävien fanihuivien lisäksi JJK on avannut fanituoteverkkokaupan yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Stadiumin kanssa. Osoitteessa stadium.fi/seurat pääset tilaamaan JJK:n viralliset Nike-fanituotteet halutessasi jopa suoraan kotiovellesi edulliseen teamhintaan. Nämä tuotteet ovat myynnissä vain Stadiumin verkkokaupassa.

 

PYSÄKÖINTI

Harjun ainutlaatuisen ympäristön vuoksi stadionilla ei ole yleisön käytössä olevia parkkipaikkoja.

Keskustan parkkialueita ja kadunvarsiparkkipaikkoja kannattaakin hyödyntää – kävelymatkaa stadionille kertyy vain muutamia satoja metrejä.

Moovy -parkkisovelluksen avulla parkkeeraat huolettomasti JJK:n kumppanin Jyväs-Parkin kymmenessä P-talossa sekä useilla kadunvarsilla ympäri kaupunkia.

 

TURVALLINEN OTTELUTAPAHTUMA

Mikäli kausikortissasi on paikkamerkintä, ne eivät valitettavasti ole voimassa tänä poikkeusaikana, sillä katsojien tulee istua stadionilla riittävän väljästi ja 2 metrin turvavälejä noudattaen. Samaan perheeseen/talouteen kuuluvat saavat istua vierekkäin, mutta seuraavaan seurueeseen on pidettävä 2m väli. Tämä on ehto tapahtumien järjestämiselle, joten määräystä tulee noudattaa, jotta katsojat pääsevät peleihin jatkossakin. Päivitämme yleisöohjeita kulloinkin voimassa olevien AVI:n sekä Jyväskylän kaupungin määrittelemien rajoitusten mukaan.

Kaikki kotiottelut kuvataan ja näytetään suorina JJK TV:n lähetyksinä. Kuvauskalusto selostajineen työskentelee kentän keskiviivan kohdalla C1-katsomon yläosassa. Huomioithan tämän mahdollisen näköesteen istumapaikkaa valitessasi.

  • Älä tule ottelutapahtumaan sairaana tai jos sinulla on koronalle tyypillisiä oireita
  • Huolehdi erityisen hyvin hygieniasta (käsidesiä on yleisön käytettävissä mm. sisäänkäynnin yhteydessä & kioskipisteillä ja pääkatsomon wc-tiloissa on saippuaa käsienpesua varten)
  • Yski ja aivasta hihaasi
  • Huolehdi 2m turvaväleistä jonottaessa ja anna muille katsojille rauha asioida kioskeilla, anniskelualueella, wc-tiloissa sekä muulla stadionalueella.
  • Katsomossa valitse paikkasi siten, että 2 metrin turvavälit toteutuvat. Samaan perheeseen kuuluvat voivat kuitenkin istua vierekkäin.
  • Kasvomaskin käyttö on edellytys ottelustadionille sisäänpääsyyn niin yleisön kuin työskentelevän henkilökunnankin osalta. Tarvittaessa voit tiedustella itsellesi maskia tapahtumahenkilökunnalta.
  • Annathan pelaajille ja tuomaristolle myös riittävästi tilaa turvalliseen liikkumiseen kentälle ja sieltä pois siten, että he eivät ole kosketuksissa yleisön kanssa

Odotamme otteluun saapuvilta katsojilta vastuullista käyttäytymistä, turvavälien kunnioittamista ja hygieniaohjeistusten noudattamista. Olemme pyrkineet luomaan ottelutapahtumasta mahdollisimman asiakasystävällisen, mutta toivomme ymmärrystä ja joustavuutta myös asiakkailtamme.

Lisää ottelutapahtuman yleisistä turvallisuusmääräyksistä voit lukea täällä.

 

OTTELUN SEURAAMINEN KOTISOHVALTA

Mikäli et pääse paikalle Harjun stadionille tai epäröit yleisötilaisuuteen saapumista, Kettupaitojen kaikki kauden kotiottelut näytetään KSML.fi -sivustolla maksuttomina suorina lähetyksinä. JJK TV:n otteluiden tuotannosta vastaa Lebbiz Productions. Ottelukoosteet tarjoaa Kuljetusapu Korhonen.

JJK:n kotiottelulähetykset selostaa todellinen selostajalegenda Tapio ”Tapsa” Suominen.

 

MEDIA

Median edustajien tulee akkreditoitua tapahtumaan ennakkoon osoitteessa https://www.jjk.fi/ottelu/media/

Paikalle otetaan pressikortilla lähtökohtaisesti vain työvuorossa olevat toimittajat ja kuvaajat ellei toisin ole sovittu. Medialle ei poikkeustilanteessa ole varattuna erillistä mediatilaa.

Lämpimästi tervetuloa viihtymään Harjulle – ja kannustamaan oma suosikkijoukkueesi voittoon! 

Harjurokki - klikkaa tästä