Yhteistyökumppanin kynästä: Osuuspankin blogi

08.09.2016

2016-05-16_jjk-jaro_0047

Yhteistyökumppanimme Osuuspankin tuorein blogiteksti käsittelee säästämistä.

Näkökulmana on etenkin lasten ja nuorten säästäminen – ja eri keinot laittaa rahaa säästöön lapsia varten näiden tulevaisuutta ajatellen.

Säästölippaat täyteen ja tyhjäksi

Turvaistuin, harrastusmaksut, uusin malli kännykästä, merkkitennarit, ajokortti, skootteri… Jokainen vanhempi tietää, että lapsen tarpeet ja halut kasvavat iän mukana ja usein ne tuntuvat vanhempien rahapussissa. Entä jos kasvaviin kuluihin varautuisi jo ennalta ja samalla opettaisi myös lasta talouden hallintaan ja säästämiseen?

Aika on rahaa ja pitkä aika on paljon rahaa – tuttu klisee, mutta paikkaansa pitävä. Niinhän se menee, että mitä aikaisemmin säästämisen aloittaa, sitä suurempi potti kertyy. Jos syntyneelle lapselle alkaa säästää 50 euroa kuukaudessa sijoittaen sen maltillisen tuotto-odotuksen rahastoon, voisi 15 vuoden aikana kertyä noin 14 000 euroa. Mahdollisuuksien mukaan säästösummaa suurentamalla voi pottia ja tuoton osuutta tietysti kasvattaa.

Huomattavasti kivuttomampi vaihtoehto säästää summa vähitellen vuosien varrella, verrattuna siihen, että perheessä ihmetellään muutaman kuukauden päästä häämöttävän mopokortin tai kielikurssin laskua, ja mietitään mistä siihen rahat otetaan. Myöhemmin kotoa omilleen muuttava nuorikin on varmasti hyvillään, kun hänelle on säästetty pesämunaa. Säästöistä nuoren on hyvä tehdä tärkeitä hankintoja ensimmäiseen omaan kotiin ja uuteen elämään omillaan. Nämä ajatukset ja tavoitteet ovat itselläkin kirkkaana mielessä, kun kuukausittain siirrän omalle taloudelle sopivan säästösumman kolmevuotiaan tilille ja sieltä edelleen sijoituksiin.

Tärkeää on myös että lapsi itse pääsee mukaan säästämisen hienouteen. Lähes jokainen varmaan muistaa omasta lapsuudestaan miten hienoa oli tiputtaa kiliseviä kolikoita omaan säästölippaaseen ja viedä lipas pankkiin kun se alkoi olla täynnä. Sitten pankkikirjasta sai ihailla oman tilin saldoa. Ajat ovat onneksi muuttuneet, ja säästölippaan tyhjentäminen onnistuu kauppareissun yhteydessä vaikka iltamyöhään – kiitos TalletusOtto -automaattien. Myös säästöjen seuraaminen on nykyään erityisen helppoa mobiilisovellusten myötä.

Kuitenkin tuon saman fiiliksen voi myös omalle lapselleen tehdä mahdolliseksi. Mikä olisikaan parempi tapa opettaa lapselle taloudenhallintaa, kuin sopia viikko- tai kuukausirahasta – vastikkeellisesta tai vastikkeettomasta. Tämän lapsi saisi oman valintansa mukaan ottaa käyttöön saman tien tai laittaa säästöön osittain tai kokonaan, odottamaan jotain isompaa hankintaa. Itse muistan miten mukava oli omalla viikkorahalla käydä perjantaisin ostamassa kylän kioskilta 10 ja 20 pennin irtokarkkeja ja laittaa loput rahat säästöön. Säästöillä sai sitten ostettua uuden cd-levyn tai jotain muuta silloin välttämätöntä. Jo lapsena oppi, että raha pitää ansaita ja on hyvä harkita mihin rahansa käyttää.

Rahaan liittyvät keskustelut lapsen kanssa ovat hyödyllisiä. Käytännönläheiset esimerkit ja lapsen omaan tilanteeseen peilaaminen ovat hyviä tapoja opettaa rahan arvoa ja säästämisen tärkeyttä. ”Nyt kun säästää, on myöhemmin mistä ottaa.” Kun osan saamastaan palkasta laittaa säästöön jo suoraan, ei se jää houkutuksille alttiiksi taskun pohjalle vaan säästöjä tosiaan kertyy. Tässä on oiva hetki myös itselle palauttaa mieliin säästämisen tärkeyttä ja helppoutta!

Säästöjä ei kannata kuitenkaan kovin pitkään säästölippaassa säilyttää, koska siellä ne eivät pääse kasvamaan. Vuosien kuluessa tuotolla on iso rooli lopullisessa potissa. Jos aiemman esimerkin 50 euroa kuukaudessa säilötään ”sukan varressa”, olisi sen arvo vain 9000 euroa. Eli tuottoa jäisi saamatta noin 5000 euroa. Tilien korkotaso on nykyisin lähellä nollaa, joten muita vaihtoehtoja erityisesti pitkäaikaisille lasten säästöille kannattaa miettiä. Vaihtoehtoja ja apua säästämisasioihin saat omasta pankistasi.

Emma Mäkinen
Emma työskentelee sijoitusneuvojana OP Keski-Suomessa

JJK saa lauantaina kotikentällään vastaansa GrIFK:n – ja Harjulla nähdään myös runsaasti pikkufutareita, kun OP Kortteliliigan pelaajat marssivat stadionille ennen ottelun alkua!

jjk-wwwbanneri-jjkgrifk1009-1000x371