Ville Kirvesoja jatkaa

09.11.2022

Miesten Kakkosen C-lohkon voiton vienyt JJK rakentaa parhaillaan ensi kauden joukkuetta Ykköseen. Ensimmäisenä jatkosopimuspaperiin nimensä on kirjoittanut keskikenttämies Ville Kirvesoja.

JJK-kasvatti Ville Kirvesoja on solminut seuran kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2023. Kettuseuraa lähes koko uransa edustanut Kirvesoja pelasi kahden kauden verran Mikkelin Pallokissoissa vuosina 2018-2019 ennen paluutaan JJK-paitaan kaudelle 2020 ja on ollut isossa roolissa nostamassa kasvattajaseuraansa kohti Ykköstä.

Hyvän pelinäkemyksen omaava Kirvesoja jatkoi edelliskauden vakuuttavia otteitaan myös päättyneellä kaudella ja kuului nuoresta iästään huolimatta joukkueensa kokeneempaan kaartiin ollen yksi Toni Lehtisen palapelin tärkeimmistä palasista. Kirvesoja on tunnettu hyvästä syöttötaidostaan sekä etenkin painavasta laukauksestaan, jota mies voisi väläytellä Harjun yleisön mielestä useamminkin. Kukapa voisikaan unohtaa kauden 2021 FCV-derbyn viime hetkien ratkaisumaalia kotiyleisön edessä tai viime kesän komeaa vaparimaalia Närpesin vieraana.

JJK:n upeaan nousukauteen mahtui 25 ottelua, joista voittoja kertyi 19, tasapelejä 5 ja tappioita vain yksi. 16 päästettyä maalia ja 14 nollapeliä kertovat myös puolustuspään onnistumisista. Kotikentällään Harjulla JJK on hävinnyt viimeksi elokuussa 2020. Aina aurinkoisen kotitaikaa lähtevät kuitenkin ylemmän sarjatason myötä haastamaan tulevalla kaudella joukkueet, joita ei ole nähty Jyväskylässä useampaan vuoteen.

– Päättyneestä kaudesta on vaikea löytää hirveästi negatiivista sanottavaa, kun asetettu tavoite saavutettiin ja vielä melko ylivoimaisella tavalla. Kauden sisäisiä tai edes pelien sisäisiä notkahduksia ei hirveästi tullut, joten ehkä se edellisellä kahdella kaudella puuttunut tasaisuus oli yksi ratkaiseva tekijä nousussa. Aina löytyy kehitettävää, mutta näkisin kuitenkin ettei mikään yksittäinen osa-alue noussut heikkoutena esille mitenkään merkittävästi, Kirvesoja arvelee.

Kuva: Kirvesoja pommitti komean laukauksen Herculeksen verkkoon (📸Jussi Reinilä)

Vahvan kauden 2021 pelannut Kirvesoja solmi päättyneelle kaudelle pelaajasopimuksen vasta aivan kauden kynnyksellä, sillä kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen ja uudet työkuviot venyttivät lopullisen päätöksen tekemistä. Kauden alettua Kirvesoja pelasi kuitenkin nopeasti itsensä takaisin avausmiehistöön ja vakuutti Lehtisen varmalla tekemisellään.

– Alkukausi oli tosiaan hieman rankka, kun futiksen lisäksi samaan aikaan pyörivät uudet työt ja gradun viimeistely. Kesää kohti mentäessä homma kuitenkin helpottui ja töiden ja futiksen yhdistäminen meni lopulta varsin sulavasti, mistä pitää kyllä antaa kiitosta niin työnantajan kuin valmennuksenkin ymmärrykselle, Kirvesoja kiittelee.

26-vuotiaalle Kirvesojalle päättynyt kausi oli kuudes peräkkäinen Miesten Kakkosessa ja nyt keskikenttäpelaaja onkin enemmän kuin valmis ottamaan seuraavan askeleen joukkueen mukana.

– Joukkueessa oli paljon pelaajia, jotka olisivat varmasti pärjänneet Ykkösessä jo menneelläkin kaudella, joten en usko, että sarjatason muutos tulee olemaan mikään massiivinen shokki. Toki Ykkönen on taas asteen kovempi sarja ja myös meidän tulee olla asteen parempia, jos halutaan sarjassa pärjätä. Tavoitteena on kuitenkin saada liikkeelle sellainen joukkue, että jokaisessa pelissä pystytään tosissaan lähteä pelaamaan voitosta, eikä tavoitteena ole vain lähteä osallistumaan.

– Henkilökohtaisesti nousu Ykköseen on ollut tavoitteena heti siitä lähtien, kun paluun JJK:hon tein, joten ainakin henkisesti siihen on valmistauduttu jo pari vuotta, Kirvesoja virnistää.