JJK vietti ”lauantai-illan huumaa”  Vaasassa kun Ykkösen joukkueet VIFK ja JJK iskivät yhteen harjoituskamppailussa. JJK pelasi suuren osan ottelusta vajaalla joukkueella mutta onnistui siitä huolimatta kääntämään ottelun edukseen 1-4 (1-1) numeroin.

”Ottelu oli kaiken kaikkiaan melko tasainen. Kun jouduimme vajaalle niin se sytytti joukkueen ja ottelusta tuli todellinen taistelupeli. Taistelimme, liikuimme hyvin ja teimme komeita maaleja joten mitäpä hyvältä jalkapallo-ottelulta voisi enempää vaatiakaan”, JJK-luotsi Matti Lahtinen kertasi ottelun kulkua.

JJK siirtyi 0-1 johtoon 24. minuutilla. Tunde jatkoi Adyn jatkaman kulman vaarallisesti ja Mika Lahtinen iski pallon lopulta vaasalaismaalin kattoon. VIFK tuli tasoihin 34. minuutilla. JJK:n Jukka Sinisalo sai ensin tilanteessa toisen varoituksen ja Sini poistettiin kentältä. Kotijoukkueen vapaapotku löysi komeasti JJK-maalin takanurkan ja taukotilanne oli 1-1.

JJK aloitti toisen jakson terävästi. Nopea Niko Markkula kaadettiin rankkarialueella ja Ady sijoitti varmasti vieraat 1-2 johtoon. 63. minuutilla JJK-vahti Matti Salkojärvi lähetti pitkän avauksen kärkipelaajille ja ”Lada” Lahtisen jatkon Tunde pyssytti tyylillä verkon perukoille. Jyväskyläläiset iskivät 1-4 loppunumerot taululle 85. minuutilla. Lahtinen pudotti pallon keskikentällä pelanneelle Juha Veijoselle jonka vasuri löysi vaasalaismaalin ylänurkan.

JJK kärsi muutamista poissaoloista ja pikkukolhuista sillä pelaajaringistä oli 7 pelaajaa sivussa: Kari (nivunen), Lähitie (nivunen), Pulkkinen (akillesjänne), Latikka (akillesjänne), Kautto (flunssa), Abahassine (selkä) ja Poutiainen (polvi).

JJK: Salkojärvi, Hannula, Sinisalo (v+v=ua), Paija, Viren, Markkula (48. min Tapaninen), Kivilä, Veijonen, Ady (73. min Ojala), Wusu ja Lahtinen.

fcjjk.com