Uutiset / 2007 / PK-35 haki täyden pistepotin Harjun avauksesta

13.05.2007

 

JJK lähti kauden kotiavaukseensa hyvistä lähtökohdista sillä joukkue oli hakenut kahdesta ensimmäisestä Ykkösen vieraottelusta voiton ja tasapelin. Aurinkoinen ja puitteiltaan uusiutunut Harju tarjosi mukavat puitteet avauspelille kun joukkue esittäytyi kotiyleisölleen.

JJK hallitsi hienokseltaan avausjaksoa. Kuusi kulmapotkua eivät tarjonneet vaaran paikkoja ja isäntien jakson vaarallisin maalipaikka syntyikin lopulta 43. minuutilla kun Vesa-Matti Alhonen pohjusti Teemu Pulkkiselle avopaikan ja vain PK-vahti Matthew McKennan huipputorjunta esti kotijoukkueen avausmaalin.

Toisen jakson alkuun (53. min) tarjoutui isännille uusi mahdollisuus kääntää ottelu itselleen. Vesa-Matti Alhonen karkasi laidasta läpi PK-puolustukselta ja mainiolla syötöllä Alhonen löysi Babatunde Wusun joka jatkoi pallon avopaikasta epäonnisesti helsinkiläismaalin ohitse.

58. minuutilla JJK:n Jukka Sinisalo putsasi PK-35:n hyökkäyksen maalivivalta mutta kaksi minuuttia myöhemmin isännät joutuivat antautumaan. Petteri Kaijasilta haki tilaa rangaistusalueelle ja harhautuksesta pallo osui JJK-puolustajan käteen jonka seurauksena Kaijasilta sijoitti pilkulta vieraat 0-1 johtoon. 63. minuutilla PK-35 iski lopullisen ratkaisun. Joukkue päätti mainion hyökkäyksen rakentelun pitkään syöttöön Vesa Kososelle joka jatkoi suoraan volleysta vieraat lopulliseen 0-2 johtoon. JJK haki loppuajan kavennusta mutta Wusun lähietäisyyden tuikkausta ja McKennan mainiota torjuntaa lähemmäksi joukkue ei enää päässyt.

JJK jatkaa sarjaotteluitaan torstaina Vaasassa kun VIFK isännöi jyväskyläläisiä.
Kuva: Prihan suojatit kokivat avaustappion Harjun kotiavauksessa

Yleisömäärä: 449 katsojaa
JJK: Salkojärvi, J-M. Häkkinen, Sinisalo, Lehtonen, Hannula, Pulkkinen, Veijonen, Kotamäki, Alhonen, Wusu ja Kari. Vaihdosta: Karlstedt, Järvinen ja Miettinen.

fcjjk.com