Uutiset / 2007 / JJK:n C-juniorit seitsemänneksi Kai Pahlman -turnauksessa

05.08.2007

 

JJK:n C-juniorit pelasivat tänä viikonloppuna Kai Pahlman -turnauksessa Helsingissä. Joukkue selvitti tiensä hienosti alkulohkostaan kahdeksan parhaan joukkoon.

Lohkossa 2 pelannut JJK voitti perjantaina oululaisen yhdistelmäjoukkueen TervaritOTP:n maalein 2-0. Turnauksen ennakkosuosikki HJK oli liian vahva ryhmä Jyväskyläläisille ja ”Klubien” selvittelyn vei nimiinsa HJK selvin 6-1 numeroin. Alkulohkon ratkaisevassa ottelussa kaatui KuPS hienosti 1-0. Voitto varmisti paikan puolivälieriin asti jossa vastaan asettui FC Honka Espoosta. JJK pelasi tiukan kamppailun välieräpaikasta Hongan kanssa joka huipentui lopulta rangaistuspotkukilpailuun. Honka oli tällä kerralla etevämpi rankkareissa ja eteni jatkoon maalein 3-1 rp. (1-1).

JJK jatkoi sunnuntaiaamuna sijoitusotteluiden pelaamista sijoista 5-8. PK-35 oli äärimmäisen niukasti ”ketturyhmää” parempi maalein 1-0  ja näin turnauksen viimeiseen otteluun JJK:n vastustajaksi asettui KPV Kokkolasta kun ottelussa ratkottiin sijat 7-8. JJK oli jännittävien vaiheiden jälkeen kokkolalaisia parempi maalein 3-2. JJK:n maalintekijöinä päätösottelussa kunnostautuivat Miika Kuntonen, Juuso Oikarinen ja Mikko Hiltunen. JJK:n lopullinen sijoitus Kai Pahlman -turnauksessa oli hienosti seitsemäs. Onnittelut koko joukkueelle!

JJK:n valmentajina turnauksessa olivat Ralf Karlsson apunaan Anssi Leino. Koko turnauksen voitto meni Espooseen kun JJK:n niukasti rp-kilpailussa voittanut FC Honka kaatoi finaalissa HJK:n.

fcjjk.com