Ykkösen Pohjoislohkon ottelu JJK -Tervarit päättyi vierasjoukkueelle 1-3 (0-2) sunnuntaina Hippoksella. Ottelu alkoi tunnustellen ja nurmikenttään totutellessa. Tervarit oli kuitenkin heti alusta lähtien hieman terävämpänä ja painoi hyökkäyksiään kohti JJK:n maalia. Kotijoukkueen liike ei ensimmäisellä puoliajalla riittänyt ja tilanteista oltiin hyvin usein aivan liian myöhässä.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella vierailijat kaatoivat  kylmää vettä niskaan, kun ensin 28. minuutilla sisäänpäin kierteinen kulmapotku painui suoraan sisään ja lähes heti perään Tervarit iski toistamiseen kuudentoista rajan kakkospallosta terävällä laukauksella. Toiselle puoliajalle JJK teki muutoksia ja ensimmäisellä puoliajalla puuttunut liike ja yritys parani hieman. Pallollista peliä ei saatu kuitenkaan toimimaan riittävästi ja maalitilanteisiin pääsy tuottivaikeuksia. JJK:n pyrkiessä rohkeasti kavennusmaalin tekoon, iski Tervarit vastahyökkäyksestä 0-3 maalin, kun palloa ei saatu purettua omalta alueelta lukuisista mahdollisuuksista huolimatta.

Ottelun lopussa JJK pääsi vielä kaventamaan, kun Tuomas Perämäki antoi pitkän rajaheiton maalin edustalle ja Ville Wahlgren survoi Eero Markkasen jatkaman pallon väkisin verkon perukoille. Kavennus tuli kuitenkin liian myöhään ja näin pisteet matkasivat vierailijoille. ”Valitettavasti viime viikonlopun hyvää asennetta ja kovaa yritystä ei saatu siirtymään tähän peliin.
Aiemmin hyvin toiminut prässipeli ei sujunut nyt juuri laisinkaan. Myös kaksinkamppailut hävittiin aivan liian helposti. Tällaista taitavaa ja teknistä joukkuetta vastaan puolittaisella yrityksellä ja puuttellisella liikkeellä ei yksinkertaisesti pärjätä. Omassa pallollisessa pelissä näkyi puolestaan tottumattomuus nurmikenttään, kun syötöt jäivät usein puolitiehen ja liian hiljaisiksi. Kaiken kaikkiaan enemmän voittoa halunnut ja terävämpi joukkue vei pisteet”, totesi valmentaja Henri Lehto kotijoukkueen pelistä.

fcjjk.com