Uutiset / 2007 / Haka vei pisteet Vehkalammelta

04.05.2007

 

A-nuorten SM-karsintasarjan kärkikamppailussa JJK-FC Haka lähti pisteet Valkeakoskisten bussin mukaan. Molemmat joukkueet olivat ennen tätä kamppailua voittaneet toisen ja saalistaneet toisesta pelaamastaan ottelusta yhden pisteen.

Arktiset olosuhteet
Ottelu pelattiin varsin kylmässä ja tuulisessa säässä. Tämä ei kuitenkaan ratkaisut ottelua puoleen tai toiseen. Ratkaisu tuli puolustuspäässä, jossa Haka oli parempi. Edellisessä ottelussa loistanut JJK:n alakerta kohtasi parempansa, Hakan puolustus toimi paljon paremmin kuin kotijoukkueen.
Molemmat Hakan maalit tulivat JJK:n puolustuspään sähläilysta.
Vierasjoukkue siirtyi 1-0 johtoon Janne Rantin (53 min) maalilla ja voiton varmistanut 2-0 maali syntyi kun ottelua oli pelattu 80 minuuttia, maalin teki Joni Nieminen. ”Haka käytti peräpään sähläilyn kautta saadut paikat todella hyvin hyväkseen”, totesi JJK:n valmentaja Tom Nevanpää. ”Oma hyökkäyksen rakentelu ei onnistunut, ja saaduista paikoista ei pantu palloa maaliin.

JJK:n A-nuorten seuraava ottelu on ensi lauantaina Helsingissä kun vastassa on PK-35.

fcjjk.com