Tumanto: henkisesti tärkeä voitto

11.06.2010
Tumanto: Henkisesti tärkeä voitto

Polvivamman vuoksi sivussa peleistä oleva keskikenttäpelaaja Touko Tumanto seurasi JJK:n Jaro-ottelua television välityksellä. Mies korostaa voiton psykologista merkitystä.

– Treeneissä on viime aikoina näkynyt, että me ollaan kaivattu voittoa. Nyt se tuli. Henkisesti erittäin tärkeä juttu, Tumanto sanoo.

Ottelun ratkaisija Tommi Kari asuu Tumannon kämppäkaverina. Token mukaan onnistuneiden vapaapotkujen siemen kylvettiin torstaina otteluun valmistavien harjoitusten jälkeen.

– Tommilla oli käytössä uudet kengät. Piirrettiin niihin kenraalitreenien jälkeen tussilla sellaiset kuviot, ettei niillä voinut muuta kuin laittaa palloa pussiin.

Tumannon polvi tähystetään ensi tiistaina. Jalan kuntoutuminen vie ainakin juhannukselle saakka.

– En olisi missään nimessä ollut muutenkaan pelikunnossa sen aikaisemmin. Polvi putsataan tiistaina ja tavoite on, että pääsisin juhannustauon jälkeen mukaan.

ToukoTumanto