Timo Kuulasmaalle Palloliiton Respect-palkinto

09.02.2021

JJK:n perustajajäsen ja JJK Jyväskylä ry:n ensimmäiseksi kunniajäseneksi nimetty Timo Kuulasmaa on palkittu Palloliiton Respect-palkinnolla elämäntyöstään.

Perustelut palkinnolle kuuluivat seuraavasti:

”Timon monipuolinen vapaaehtoistyö jalkapallon parissa alkoi yli 30 vuotta sitten. Hän oli perustamassa 1990-luvun alussa JJK Juniorit ry:tä ja toimi hallituksessa eri rooleissa 90-luvulla. Seuratyö juniorien parissa ei rajoittunut pelkästään hallitustasolle, vaan kenttätyötä esimerkiksi joukkueenjohtajana kertyi noin 15-vuoden ajan.

2000-luvulla Timo Kuulasmaan panosta tarvittiin jyväskyläläisen edustusjalkapallon parissa. Useat käänteet ja vaikeudet eivät saaneet Timoa väistämään vastuuta, vaan hän tarttui haasteisiin niin hallituksessa kuin osakeyhtiöpohjaisen seuran osakkaanakin. Myös Palloliiton luottamustehtävät sekä Keski-Suomen piirin eri roolit tulivat Timolle tutuiksi miltei 20 vuoden ajalta.

Jyväskyläläisen jalkapalloseurojen nimet ovat saattaneet vuosin varrella vaihtua mutta T. Kuulasmaan nimi on pysynyt vuodesta toiseen listoilla. JJK:n ensimmäinen kunniajäsen on arvostuksen kiistatta ansainnut.”

Viime vuoden alueellisia onnistujia palkittiin Palloliiton Seurojen Ääni -webinaarissa viime viikonloppuna. Varsinaiset palkinnot viime kauden menestyjille luovutetaan talven ja kevään mittaan sopivissa tilaisuuksissa koronatilanne huomioon ottaen.

Kaikki palkitut näet täältä.

Koko kettuperhe onnittelee Timoa lämpimästi ja kiittää pitkästä elämäntyöstä seuran eteen!