Tiivis kahden kotiottelun rupeama – torstaina kylään Ilves

11.10.2017
2017-05-27_jjk-ilves_0010

Veikkausliigassa vietetty maaottelutauko on ohitse ja ottelut jatkuvat jälleen!

Pelaamatta on vielä neljä kierrosta kautta 2017  – keskiviikkona saatiin kuitenkin loistouutisia jo tulevaa koskien, kun julkaistiin peräti kahdeksan pelaajan jatkosopimukset!

Kauden 2017 puitteissa JJK:lla on edessään nyt kaksi kotiottelua tiiviiseen tahtiin. Ensin vieraaksi saapuu Ilves ja tulevana maanantaina Harjulle puolestaan saapuu IFK Mariehamn.

JJK lähti maaottelutauolle alakuloisissa merkeissä, sillä kettulauma ei onnistunut haalimaan pisteitä viikon kahdesta ottelustaan. Maanantaina FC Inter haki Harjulta pisteet 1-3-tuloksella.  JJK:n ainokaisesta vastasi Samu Suoraniemi, jonka maali oli komea – mutta jäi laihaksi lohduksi, sillä tuota loppuhetkien kavennusta lähemmäs pisteitä kotijoukkue ei päässyt.

2017-08-20_0013
Suoraniemi on yksi vastikään kaksivuotisen jatkosopimuksen tehneistä Kettupaidoista.

Pisteitä ei JJK:n mukaan lähtenyt myöskään lauantaina Rovaniemeltä, vaan RoPS vei 2-0-voiton Lassi Lappalaisen maalien turvin. Ottelussa myös Antto Tapaninen otti varoitustilinsä täyteen ja on siis pelikiellon vuoksi sivussa Ilves-pelistä.

Pisteet olisivat olleet äärimmäisen tärkeitä, sillä karsijanpaikkaa JJK:n edellä hallussaan pitävä HIFK voitti oman kierroksen ottelunsa ja näin joukkueiden välinen ero venyi kuuteen pisteeseen. Kettulauma ei kuitenkaan missään nimessä ole luovuttanut, vaan taistelee viimeiseen asti – pisteiden valossa kaikki on kuitenkin vielä mahdollista.

Pistejahti jatkuu nyt kotikentällä tiukalla haasteella, kun kylään saapuu mitalitaistelussa mukana oleva Ilves. Ilves pelasi ennen taukoa kaksi ottelua lyhyen ajan sisään: keskiviikkona SJK:n vieraana ja lauantaina kotikentällä FC Lahtea isännöiden. Seinäjoella pisteet tasattiin maalittoman ottelun päätteeksi, FC Lahti taas kaatui Tucon ja Jani Tanskan maaleilla. Ilves on mitalikamppailussa rinta rinnan juuri FC Lahden kanssa.

Kettuperheessä on hyviä muistoja Ilveksen edellisestä vierailusta, sillä JJK otti tuolloin kauden avausvoittonsa! Kotijoukkueen maalit toukokuun lopulla iskivät Severi Vielma ja kahdesti osunut Gaël Etock. Etock rankaisi Ilvestä myös toisessa kohtaamisessa Tampereella iskemällä JJK:n 0-1-johtoon vapaapotkusta. Tuolloin Ilves kuitenkin nousi voittoon – ja siitä JJK aikoo nyt maksaa kalavelkoja!

JJK - ILVES: Kettu ei luovuta!