Taylor uusien haasteiden pariin – ”Kaikki Harjulle ensi kaudellakin!”

07.11.2015

2015-07-11_jjk-pskemi_0029

Robert Taylor on kuulunut viimeiset kaksi kautta JJK:n ehdottomiin runkomiehiin. Nyt kettukasvatin tie vie kohti pohjoista ja uusia haasteita.

JJK lähti kauteen tavoittelemaan nousua, joka lipesi kuitenkin viime metreillä ulottumattomiin. Loistavien otteidensa lisäksi komeat seitsemän täysosumaa viimeistellyt Taylor on kuitenkin kauteen tyytyväinen.

– Paljon parempi kausi kuin 2014, niin itseltäni kuin koko joukkueeltakin. Oltiin jengi, jota vastaan vastustajat eivät halunneet pelata.

– Puolustuspeli meillä oli erinomaista, hyökkäyksessa jäätiin välillä turhan paljon maaleitta. Pelattiin hyvä kausi, mutta lopulta jäätiin parempien taakse. Niiltä saatiin kyllä hyvin pistettä, mutta vähän heikommilta ei sitten riittävästi, Taylor ruotii.

2015-06-14_jjk-pk-35_0032

Kiitos Roope!

Uusien haasteiden aika

Kettupaitojen nousun kariutuminen tarkoitti kuitenkin sitä, että Taylor suuntaa uusien haasteiden pariin sarjaporrasta ylemmäs: myös Pikkuhuuhkajiin kuuluva keskikenttämies siirtyy Veikkausliigassa hopealle ponnistaneen RoPS:n riveihin.

– Olen tietenkin tosi innoissani siitä, että pääsee haastamaan itseään taas astetta korkeammalla tasolla. Tavoite on saada ehjä kausi ja tietenkin paljon peliaikaa – ja itsestähän sen saaminen on kiinni.

– Joukkueen osalta odotukset on tietenkin kovat ensi kaudellekin, kun nyt on hopeamitali alla.

Veikkausliigaa Taylor ehti pelata jo JJK:n paidassa kaudella 2013 tultuaan kesken kauden takaisin kotikonnuilleen Englannista. Tuleva kausi vie miehen kuitenkin myös uusille pelikentille.

– Edessä on mulle ensimmäiset europelit, se on todella hienoa. Tulee taas koettua jotain ihan uutta.

Taylorin ja kasvattiseuran tiet erkanevat siis ainakin toistaiseksi, mutta Roope kiittää ja lähettää terveisiä entiselle kotiyleisölleen:

– Kaikki Harjulle jälleen ensi kaudella! Jätkät on kehittyneet ja luvassa on varmasti vähintäänkin yhtä hyvä kausi kuin 2015!

Kausikortti2016_banneri_0311