Tänään kotikentällä vastassa Warkaus JK – Aatu Manninen siirtyy MP:n riveihin

21.08.2019

Kettupaidat palaavat tänään lähes seitsemän viikon jälkeen kotikentälleen, kun vieraaksi saapuu Warkaus JK klo 19 alkavassa kamppailussa. Pelaajarintamalla puolestaan tapahtuu, kun koko uransa JJK:ssa pelannut Aatu Manninen siirtyy opiskelupaikan myötä loppukaudeksi MP:n riveihin auttamaan joukkuetta Kakkosen kärkikamppailussa.

Viime kaudella sarjassa neljänneksi yltänyt Warkaus JK on Kettupaidoille tuttu vastustaja Kolmosesta vuosien ajalta ja kohtaamiset ovatkin olleet aina varsin värikkäitä. Kaudella 2012 seurojen välillä oli myös yhteistyöseurasopimus, jonka myötä nuoret JJK-pelurit pääsivät hakemaan tuntumaa miesten peleistä tuolloin Varkaudessa Kakkosta pelanneen joukkueen miehistössä. Kävipä siellä tuolloin myös muuan Eero Markkanen lainalla hakemassa peliaikaa Kakkosesta ennen nousuaan JJK:n edustusjoukkueen pelaavaan Veikkausliiga-miehistöön.

Alkukauden voitosta voittoon marssineet varkautelaiset ovat olleet viime viikkojen otteluruuhkassaan vaikeuksissa ja peräti kuusi edellistä ottelua ovatkin päättyneet tappioihin. Vierasjoukkueen tehokkaimpana maalintekijänä on tälläkin kaudella häärinyt jo vuosia joukkueensa sisäisen maalipörssin voittanut kymppipaita Tommi Lankinen.

JJK otti puolestaan viime perjantaina neljännen peräkkäisen voittonsa vieraskentällä ToU:n kustannuksella 0-3-lukemilla. Robin Saastamoinen ja Niklas Kauppinen osuivat ottelun avausjaksolla ja loppulukemat sinetöi ensimmäistä kertaa avaukseen noussut ja varsin vahvan pelin pelannut 17-vuotias keskikenttämies Lauri Seilonen. Kauden 11 maalillaan Saastamoinen on nyt iskenyt Kettupaidoista eniten maaleja ohittaen heinäkuussa asepalveluksensa aloittaneen joukkuetoveri Eeli Liukkosen yhdellä osumalla. JJK:n maalin suuta on tällä kaudella yhtä ottelua lukuun ottamatta vartioinut vuonna 2001 syntynyt Matti Artimo, jolle ToU-kamppailu oli peräti seitsemäs nollapeli tällä kaudella.
Ottelussa nähtiin jälleen myös B-juniori-ikäisiä debytantteja: vuonna 2002 syntyneet Niilo Pirttinen ja Joel Pasanen sekä vuotta nuorempi, 2003 syntynyt Jaakko Björn pelasivat ensiminuuttinsa edustusjoukkueessa ja Miesten Kolmosessa. JJK oli Toivalassa liikkeellä muutenkin kauttaaltaan varsin nuorekkaalla kokoonpanolla, sillä 17 mukana olevasta pelaajasta peräti 12 oli 2000-luvulla syntyneitä.

JJK:n ja Warkaus JK:n tämän kauden aiempi kohtaaminen päättyi toukokuussa Varkaudessa pelatussa ottelussa kotijoukkueen 3-1 -voittoon. Tuossa ottelussa JJK:n ainokaisen iski ensimmäisellä jaksolla Niklas Kauppinen. Ensimmäisen jakson lukuisista maalipaikoista huolimatta Kettupaidat eivät saaneet palloa maaliin ja toisella jaksolla sisuuntunut kotijoukkue meni menojaan aiheuttaen JJK:lle toisen tähän mennessä kärsimästään kahdesta tappiosta. Viidettä peräkkäistä voittoaan hakevalla JJK:lla on nyt siis revanssin paikka!

Warkaus JK löytyy sarjataulukosta sijalta 5. ja JJK on puolestaan toisena, neljän pisteen verran sarjaa johtavan FC Blackbirdin kannoilla yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Aatu Manninen siirtyy MP:n riveihin taistelemaan noususta Ykköseen

Miesten Kakkosen A-lohkon kärkipaikkaa pitävä Mikkelin Palloilijat saa riveihinsä kovan pelimiehen, kun koko uransa JJK-paitaa kantaneen 23-vuotiaan Aatu Mannisen tie vie Mikkeliin opiskeluiden perässä.

Manninen on kuulunut nuoresta iästään huolimatta JJK:n luottomiehistöön jo useamman vuoden ajan ja on ollut joukkueensa kokeneimpia pelaajia tällä kaudella. Vuonna 2017 Veikkausliigassa 13 ottelua ja Ykkösessä viime kaudella joukkueen runkomiehistössä 24 ottelua pelannut ”Ady” on päässyt tällä kaudella iskemään Kolmosessa myös kaksi osumaa.

Manninen on tehnyt Ykköseen noususta taistelevan MP:n kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen ja näin ollen viime perjantainen kamppailu Toivalassa jää toistaiseksi ko. ottelussa kapteeninnauhaa kantaneen keskikenttämiehen viimeiseksi Kettupaidassa.

Koko kettuperhe kiittää Aatua kuluneista vuosista ja toivottaa paljon tsemppiä tulevaan!

Lue MP:n uutinen Mannisen sopimuksesta osoitteessa: mikkelinpalloilijat.fi

Aatu Manninen viilettää IFK Mariehamnia vastaan pelatussa Veikkausliiga-ottelussa syksyllä 2017

*

JJK – WARKAUS JK 21.8.2019 klo 19 – Harjun Stadion 

Ottelun lipunmyynti käynnistyy Harjun Stadionin Ihantolantien puoleisen sisäänkäynnin luona olevalla lipunmyyntipisteellä pelipäivänä klo 18:00 alkaen, jolloin myös tapahtuman portit aukaistaan.
Lipunmyynnissä maksuvälineenä käyvät käteisen lisäksi myös yleisimmät pankkikortit.
Erilaiset kulttuuri- ja liikuntasetelit tai niitä tarjoavien yritysten sirulliset maksukortit eivät valitettavasti käy maksuvälineenä.

HUOM! Sisäänkäynti stadionille tapahtuu vain Ihantolantien puoleisesta pääportista.

Kioski palvelee kentän Vesilinnan puoleisessa päädyssä ja siellä maksuvälineenä käy käteisen lisäksi siis myös korttimaksu.

JJK – Warkaus JK kamppailun Facebook-tapahtumaan pääset klikkaamalla tästä.

* * * * * * *

Lippuhinnasto JJK:n otteluissa Harjulla kaudella 2019:

– Aikuiset 10e
– Alennusryhmät 5e *

– Alle 16-vuotiaille vapaa pääsy kaikkiin otteluihin!

*) alennusryhmät: opiskelija, työtön, eläkeläinen, varusmies

* * * * * * *