Talven ensimmäinen harjoitusottelu lauantaina – ”treenit lähteneet hyvin käyntiin!”

12.12.2013

 

treenit_killeri_2013-12-12

Kettuleirissä on päästy jälleen talvisten rutiinien pariin, kun JJK:n edustusjoukkueella on parisen viikkoa yhteistä harjoittelua takana Edessä siintää myös talven ensimmäinen harjoitusottelu, sillä tulevana lauantaina 14.12. kettulauma suuntaa Tampereelle, jossa vastaan asettuu tulevalla kaudella Ykkösestäkin tutuksi tuleva Ilves. Ottelu alkaa Pirkkahallissa kello 14:30.

Päävalmentaja Juha Pasojan mukaan nuorekkaan ketturyhmän treeniarki on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Hyvältä meno on näyttänyt, selvästi näkee että pojat ovat oikealla asenteella liikkeellä ja motivaatiota riittää. He haluavat kovasti kehittyä ja ovat innokkaita oppimaan uutta, heidän kanssaan on todella mukava tehdä hommia, Paso kehuu suojattejaan.

Täsäs vaiheessa talvea panostetaan erityisesti pelaajien fysiikan kehittämiseen ja vahvistamiseen.

– Tämän ensimmäisen treenirupeaman aikana keskitymme etenkin nopeusominaisuuksien kehittämiseen. Loppiaiselta lähtee sitten toinen puristus, jonka aikana tullaan menemään melkoisen kovaa – luodaan nyt pohjia, että kesällä ei kentällä lopu kunto kesken.

Lauantaina Pasoja pääsee katsastamaan joukkojaan myös pelikentällä. Harjoitteluringissä on talven mittaan useita JJK:n omia nykyisiä ja yli-ikäiseksi jääneitä junioreja, jotka antavat näyttöjä Pasojalle tulevaa ajatellen.

– Todella mielenkiintoista nähdä, miltä meno kentällä näyttää ja ketkä nousevat esiin. Luonnollisestikin näissä otteluissa näytönpaikkoja annetaan etenkin sopimuksettomille pelaajille.

 

Harjoitusottelu: Ilves-JJK, lauantaina 14.12. kello 14:30, Pirkkahalli, Tampere