JJK matkustaa sunnuntaina moottoritietä itään Vaajakoskelle, missä se kohtaa kotijoukkue FCV:n kauden toisessa derbyssä klo 16 alkaen.

Kolmas kerta toden sanoo, sillä sunnuntaina päästään vihdoin vierailemaan myös Vaajakoskella. Kauden kaksi aiempaa kohtaamista Vaajakoskella ovat siirtyneet koronasta johtuvista syistä, joten nyt edessä on kolmas yritys.

Kakkoseen kaudelle 2020 noussut JJK ja FCV pelasivat viime kaudella ensimmäistä kertaa vuosikausiin samalla sarjatasolla ja odotetut paikalliskamppailut keräsivätkin kolmessa kohtaamisessa yhteensä lähes 4500 katsojaa. Kaikki kolme kamppailua päättyivät tuolloin kotivoittoihin, kuten myös tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen Harjulla. JJK on vienyt kausien 2020-2021 kolme kotiottelua nimiinsä lukemin 2-1, 3-1 ja 1-0. FCV piti puolestaan viime kaudella oman kotitaikansa kukistamalla vierailijansa maalein 3-2. Taistot ovat olleet siis varsin tasaisia ja sellainen lienee edessä myös sunnuntaina.

Erikoisen mausteensa tälle paikalliskamppailulle tuo myös edellisestä kohtaamisesta kulunut varsin lyhyt aika, minkä vuoksi etenkin vaajakoskelaisille viikon takainen tappio Harjulla on varmasti tuoreessa muistissa ja kunnon revanssin paikka.

Yli 1500 silmäparia seurasi Harjulla viime viikon perjantaina, kun JJK ja FC Vaajakoski ottivat mittaa toisistaan kauden ensimmäisessä paikalliskamppailussa. Kumpikaan joukkue ei päässyt taistoon ykkösmiehityksellään ja se näkyi etenkin ensimmäisen jakson sekavana ja vähän varovaisenakin pelinä.  Ensimmäisen jakson edetessä kotijoukkue JJK siirtyi kuitenkin yhä vahvemmin kuskin paikalle eikä FCV saanut koko ottelun aikana juurikaan rakenneltua kunnon hyökkäyksiä. Kettupaidat pääsivät etenkin toisella jaksolla kokeilemaan maalin tekoa muutamaan otteeseen, mutta Ville Viljala FCV-maalilla venytti hanskassa useampaankin torjuntaan. Pelin loppua kohti JJK painoi kuitenkin yhä vahvemmin päälle ja maali alkoi jo roikkua ilmassa.

Hyvää vireeseen päässyt Tuomas Koppelomäki oli vaikeasti pideltävä Saboor Salimille edellisessä derbyssä

Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä vaihtomies Robin Saastamoinen sai pallon oikeaan laitaan, eteni rangaistusalueelle ja keskitti maalia kohti. Pallo kopsahti kuitenkin matkalla FCV-puolustajan käteen ja Kettupaidat vaativat rangaistuspotkua. Samaan aikaan FCV-leiristä protestoitiin pallon ylittäneen myös sivurajan. Erotuomari ei ollut protestoijien kanssa samaa mieltä ja antoi pelin jatkua. Sekavassa tilanteessa pilli soi kun soikin lopulta virheen merkiksi, kun Masa Malen torppasi Jaakko Björnin aivan rangaistusalueen kaaren tuntumassa. Vahvan pelin keskikentällä pelannut Ville Kirvesoja pommitti komean vapaapotkun verkon perukoille ohi Viljalan, vapauttaen kotijoukkueen kannattajineen riemukkaisiin maalijuhliin.

Sami Okkosen luotsaama FCV pääsee sunnuntain kamppailuun hieman Kettupaitoja levänneempänä, sillä JJK:lla on 10 kilometrin mittaisen vieraspelimatkan rasituksen lisäksi taakkanaan myös torstaina pelattu peli Kemi City FC:tä vastaan. JJK pääsi jälleen juhlimaan kotivoittoa, kun kemiläisseura kaatui 4-1-lukemin. Vieraat menivät johtoon jo alkuhetkillä, mutta JJK nousi vaisun alun jälkeen rinnalle ja ohi Tuomas Koppelomäen, Eduard Ciriacon, Eeli Liukkosen ja Jimi Saarikon maaleilla. Onnistumisia nähtiin näin laajalla rintamalla ja Liukkonen, Ciriaco sekä Saarikko iskivät kukin kauden ensimmäiset maalinsa. Kahdelle viimeksi mainitulle osumat olivat muutenkin erityiset, sillä ne olivat samalla myös ensimmäiset maalit Miesten Kakkosessa.

JJK matkustaa Vaajakoskelle hyvällä nipulla pelaajia, mutta joitakin poissaoloja on edelleen sekä loukkaantumisten että armeijan vuoksi. Kemi City -ottelussa nähtiin parikin varsin tervetullutta paluuta pelikentille, kun pakararevähdyksestä toipunut ikinuori Mikko Manninen kirmasi kentällä ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Lisäksi Kettupaitaan viiden vuoden tauon jälkeen palannut JJK-kasvatti Aleksis Lehtonen pääsi ottamaan pelituntumaa pitkän polvivamman jälkeen kamppailun viime minuuteille. JJK:n maalipörssiä johtaa edelleen tuttu mies Saastamoinen kuudella osumallaan, vaikka kapteeni on ollut kauden aikana sivussa useammankin ottelun. Ratkaisijoita on kuitenkin löytynyt useampia, sillä peräti 14 Kettupaitaa on saanut nimensä maalintekijätilastoihin. Erityisiä onnistumisia on tullut puolustuspäässä, sillä tiiviisti puolustava kettulauma on päästänyt vain yhdeksän osumaa. Vähemmän maaleja kolmella ylimmällä sarjatasolla on päästänyt toistaiseksi vain Veikkausliigaa johtava HJK.

Antti Åke ja muu kettupuolustus on pitänyt vastustajan poissa pahanteosta hyvällä prosentilla

Kotijoukkueen parhaana maalintekijänä on ollut viime kauden tapaan vuonna 1999 syntynyt Matias Sarlin kuudella osumallaan. Kakkossijalta joukkueen sisäisestä maalipörssistä löytyy puolestaan hyvän kauden pelannut, 2002 syntynyt hyökkääjä Saboor Salim neljällä maalillaan. FCV:n riveistä varmuudella ovat pois pelikieltoaan yhä kärsivä Peetu Lintinen sekä korttitilinsä edellisottelussa täyteen saanut Niilo Pirttinen. JJK:sta lainasopimuksella FCV:n riveissä pelaava ranskalainen Antoine Lemarié ei myöskään sääntöjen vuoksi saa omaa sopimusseuraansa vastaan perjantaina pelata.

JJK lähtee kamppailuun sarjataulukon sijalta 3. ja kotijoukkue FCV sekä pari sijaa että pistettä alempaa. Kuntopuntari näyttää niin ikään vierailijan eduksi, mutta vierasottelut ovat olleet parin viime kauden ajan JJK:lle varsin haastavia. Veikkauksen kertoimet ovat kuitenkin tällä hetkellä aavistuksen verran vierailija JJK:n puolella.

 

FCV – JJK || su 5.9.2021 klo 16:00 || Vaajakosken liikuntapuisto

Ottelu on katsottavissa suorana Ruutu+ lähetyksenä täällä

Myös JJK:n Twitter seuraa kamppailua.