Pietarsaaresta ei pisteitä matkaan

05.07.2021

JJK ei onnistunut nappaamaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan sunnuntaina Pietarsaaren Länsikentällä pelatussa Kakkosen kamppailussa. Kotijoukkue JBK väänsi ottelusta 1-0-voiton ja katkaisi samalla JJK:n yli 500 minuuttia kestäneen nollapeliputken.

Ottelusta ei valitettavasti ollut ennakkotiedoista poiketen saatavilla striimiä eikä tallennettakaan Jyväskylään asti ainakaan toistaiseksi, joten raportti perustuu tällä kertaa vain paikalla olleiden kertomaan. Ensin kommentit katsomon puolelta peliä seuranneelta jyväskyläläisyleisöltä:

– Ensimmäinen puoliaika oli JJK:n hallussa kokonaisuudessaan. Kotijoukkue JBK ei päässyt kuin kertaalleen hallitusti hyökkäyskolmannekselle eikä siitäkään syntynyt mitään vaarallista. Meillä ei kuitenkaan ollut mitään supervaarallisia hyökkäyksiä itselläkään, mutta kuitenkin pari-kolme sellaista paikkaa, mistä jonain toisena päivänä olisi tehty. Joka tapauksessa ensimmäinen puolisko oli hyvää peliä, maltettiin kierrättää kärsivällisesti ja liikuttaa vastustajaa. Luottavaisin mielin odotimme toista puoliskoa katsomossa.

– Toiselle puoliskolle JBK nosti prässitasoa ja aggressiivisuutta. Me ei päästykään enää sen seurauksena niin nätisti sieltä paineen alta pois. Peli tasoittui ja loppua kohden alkoi kääntymään selvästi JBK:n suuntaan. JBK kävi jo kaksi kertaa ylärimassa ennen voittomaalia. Tosin molemmissa Aati (Riihimäki) oli hyvin mukana ja toisessa sai sormenpäät väliinkin, joten en usko että ne vedot olisivat sisään menneet, jos olisivat tulleet piirun verran alemmaksi. JBK:n maali tuli kulmahässäkästä, pallo jäi porukan keskelle, josta sitten JBK:n kaveri (Jonathan Nylund) suti sen sisään. Loppukympillä saatiin kohtuullinen kiri pystyyn ja Edu (Ciriaco) puski kerran suht hyvästä paikasta ylärimaan.

– Summa summarum: JBK ansaitsi maalin toisella puoliskolla, mutta sen ei olisi pitänyt olla voittomaali vaan tasoitusmaali. Matsi oli kuitenkin korkeatasoinen ja hyvä peli myös meiltä, mutta joskus vain käy näin. Joukkuetta taisi harmittaa paljon enemmän kuin meitä katsomossa olleita. Pystyssä päin sieltä sai kotiin tulla, analysoi peliä katsomosta käsin seurannut Harri Tuomi.

Edun viimeisten minuuttien pusku kolahtaa ylärimaan ja tasoitus jää haaveeksi

Myös JJK:n päävalmentaja Stephen Clark oli tuloksesta huolimatta tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen, mutta nostaa esiin tärkeän kehityskohteen.

– Tappiosta huolimatta olen tyytyväinen siihen, että toteutimme hyvin pelisuunnitelmaamme ja pelasimme maltillisesti kontrolloitua pallonhallintapeliämme. Emme kuitenkaan saaneet luotua riittävästi vaarallisia tekopaikkoja varsin puolustusvoittoisesti pelanneen JBK:n maalille. Meidän vahvasta alkukaudesta johtuen vastustajat puolustavat tiiviisti omalla kenttäpuoliskollaan ja meillä on vaikeuksia murtaa sitä. Tähän meidän täytyy pureutua tarkemmin harjoituksissa ja löytää siihen keinoja, Clark puntaroi.

JJK haki pelin lopussa vimmatusti tasoitusta ja saikin luotua hyvää painetta pietarsaarelaisten maalille. Lähimpänä tasoitusosumaa kävi Ciriaco, joka on kommenteissaan samoilla linjoilla Clarkin kanssa.

– Ensimmäinen puoliaika oli kyllä hyvin meidän kontrollissa ja muutama paikkakin oli, mutta ei onnistuttu viimeistelemään. Toisella puoliajalla JBK pääsi vähän peliin mukaan ja laittoi pari ylärimaankin eikä me saatu niiden puolustusta murrettua. Vaihtomiehille iso peukku, selvästi saatiin lisää energiaa kentälle vaihtojen jälkeen. Oma puskupaikka lopussa oli sivuvaparista, melkein kulman kohdalta. Ajattelin, että nyt tulee varmaan takatolpalle ja sinnehän se tuli, mutta en ehtinyt kunnolla pallon päälle ja pusku nousi sitten ylärimaan, Ciriaco harmittelee.

JJK:n pelit jatkuvat tämän viikon sunnuntaina 11.7. jälleen kotikentällä, kun kokkolalainen GBK saapuu vieraaksi Harjulle klo 18:30 alkaen.

JBK - JJK 1-0 (0-0)

Maalit:

1-0 75' Jonathan Nylund

 

JJK:n avauskokoonpano: Aati Riihimäki, Jonne Porkka, Antti Åke, Tatu Hoffren, Juho Luoma, Tuomas Koppelomäki (79'), Ville Kirvesoja (68'), Mikko Manninen, Joonas Madetoja (68'), Joel Pasanen, Robin Saastamoinen (c)

Vaihdossa: Joni Heikkinen (mv), Vertti Lepo (68'), Eduard Ciriaco (68'), Eeli Liukkonen (79'), Eero Korhonen, Fabian Hanslian, Niklas Nevala