Perjantai-illan derbyssä kohdataan Komeetat

26.08.2022
Kuva: JJK ja Komeetat kohtasivat viimeksi kesäkuussa (📸 Ile Salminen)

JJK:lla on edessään tämän kauden lyhyin vieraspelimatka, kun se reissaa perjantai-illaksi Kotalammen Comets Parkiin. Komeettojen isännöimä derby starttaa klo 19.

Ensimmäistä kauttaan Kakkosessa pelaava Komeetat on nuori joukkue, jonka pelaajistosta huokuu näyttämisen halu ja taistelutahto. Babatunde Wusun valmentama miehistö ei kaihda fyysistä ja kovaa peliä, puolustaa tiiviisti muodossa ja hyökkää tilaisuuden tullen nopeasti vastaan. Komeetat aiheuttikin keväällä yhden Suomen Cupin suurimmista yllätyksistä, kun se pudotti jatkosta Ykkösessä pelaavan Lappeenrannan PEPO:n.

Sarjanousijan kausi Kakkosessa on ollut kuitenkin odotetun vaikea ja se on saanut raavittua kasaan toistaiseksi vain 11 pistettä, jolla se löytyy JJK:hon nähden sarjataulukon vastakkaisesta päästä, tasapisteissä OTP:n kanssa. Matkaa pois putoajan paikalta on kuitenkin vain parin pisteen verran, joten jokainen piste on nyt sinipaidoille tärkeä.

Komeetat on tuskastellut pitkin kautta maalinteon kanssa, mutta elokuussa se on löytänyt hyvän vireen ja napannut itselleen myös kaksi voittoa: Pietarsaaresta ja Vaajakoskelta. Vaajakoskella viime viikolla pelatussa derbyssä se sai kotijoukkueen hämilleen iskemällä nopeasti peräti 0-3-johtoon. FCV tuli kuitenkin toisella jaksolla jo maalin päähän, mutta lähemmäs se ei päässyt ja komeettalauma pääsi juhlimaan isoa derbyvoittoa lukemin 2-3.

Komeettojen paras maalintekijä kolmella osumallaan on ollut JJK-paidassakin juniorivuosinaan hetken verran pelannut, vikkeläkinttuinen Rasmus ”Rasse” Häkkinen, joka piti kettupuolustuksen varpaillaan myös keväällä joukkueiden kohdatessa harjoitusottelussa Comets Parkissa.

JJK lähtee perjantai-illan paikallistaistoon selvänä ennakkosuosikkina, sarjakärjessä ja kuuden ottelun voittoputkessa. Comets Parkin hornankattilassa on kuitenkin varmasti luvassa kovaa taistelua pisteistä ja kunniasta. Kettulauma näytti taistelijan luonnettaan hakemalla viime sunnuntaina ennakkoon vaikealta Kokkolan reissulta täydet 3 pistettä. JJK joutui taistelemaan pisteistä tosissaan aggressiivisesti hyökännyttä kotijoukkuetta vastaan.

GBK sai rankkasateessa pelattuun otteluun hyvän alun ja iski nopeasti johtoon. Pian toisessa päässä kuitenkin tapahtui, kun Robin Saastamoinen kaadettiin pilkun arvoisesti. Aleksis Lehtonen tasoitti lukemat pilkulta ja vei ketut 1-2-johtoon upealla osumallaan 66. minuutilla. Loppulukemat ja hattutemppunsa ”Aksu” viimeisteli ottelun lisäajalla, kun jälleen karkuun kirmannut Saastamoinen väännettiin väkisin nurin ja vastustaja katseli tilanteesta punakorttia. Lehtonen iski kylmän viileästi rankkarista kauden 12. osumansa nousten maalipörssin kärkeen!

JJK ja Komeetat ottivat viimeksi mittaa toisistaan kesäkuussa Harjulla. Tuolloin Toni Lehtisen miehistö oli vahvempi numeroin 2-0. Ottelun alku enteili vauhdikasta iltaa: JJK sai luotua useita hyökkäyksiä jo ensiminuuteilla ja myös Komeetat pääsi Häkkisen johdolla hätyyttelemään JJK:ta rangaistusalueella jo kolmannella minuutilla. JJK sai myös pallon maaliin kuudennella minuutilla, mutta paitsioliputus lopetti juhlinnat heti alkuunsa.

Vauhdikkaiden alkuhetkien jälkeen ottelun tempo kuitenkin laski ja JJK piti palloa välillä pitkä aikoja rauhassa, paikkoja hakien. Komeetat puolusti tiiviisti eikä juurikaan prässännyt, joten JJK-puolustuksella ei ollut suurempaa hätää. Vertti Lepo puski ottelun avausmaalin juuri ennen taukovihellystä ja loppulukemat sinetöi Aatu Manninen komealla laukauksellaan kymmenisen minuuttia ennen loppua. Näin JJK pääsi juhlimaan seurojen edustusjoukkueiden välillä pelatun ensimmäisen virallisen derbyottelun voittoa.

Google Mapsin mukaan Komeettojen kotikentälle kertyy Harjulta matkaa vain kuutisen kilometriä, joten toivommekin kettukannattajien ja miksei muidenkin jyväskyläläisten ottavan tänä iltana suunnaksi Comets Parkin. Kentän katsomokapasiteetti on rajallinen ja ennakkolippujen hankkiminen onkin siksi suositeltavaa. Liput ennakkoon: tiketti.fi

Kotijoukkue ei striimaa ottelua, joten mikäli mielii päästä kamppailua seuraamaan on syytä tulla paikan päälle! JJK:n Twitter seuraa toki myös tuttuun tapaan paikallistaiston kulkua.

Komeetat – JJK || pe 26.8.22 klo 19 || Comets Park, Jyväskylä