Martonen: komeaa peliä, komeat peliasut – katso kuvat Pinkkukettujen avausottelusta!

07.05.2011

Veikkausliiga on nyt potkaistu käyntiin ja Päijänteen Barcelona haki enemmän kuin ansaitun vieraspisteen 0-0 tasapelillä yhdeksi mestarisuosikeista lukeutuvaa FC Honkaa vastaan. JJK:n päävalmentaja Kari Martonen oli pääosin hyvinkin tyytyväinen näkemäänsä:

– Kauden ensimmäinen liigakamppailu on usein joka jengille vähän hermostunutta peliä, mutta me oltiin kyllä eilen hyviä ja pelattiin joukkueena juuri niillä sävelillä mitä oli harjoiteltukin. Pystyimme hallitsemaan peliä omilla vahvuusalueillamme, eli rohkenimme pelata pallollisena ja sitä kautta saimme luotua maalipaikkoja kyllä useampaakin osumaa varten.

– Totta kai kun vastustaja on Suomen eliittiä niin tulee niitä vaaratilanteita omallekin maalille, mutta Janne Korhonen piti joukkueen pystyssä juuri niin kuin huippumolarin pitääkin. Kokonaisuutena koko joukkue laittoi itsensä likoon joten kyllä tässä tyytyväinen voi olla, vaikka ei se kolme pistettä kotiinviemisinäkään ansaitsematon tuliainen olisi ollut. Ja niin, pinkki peliasu on kyllä komea!, Martsi summaa illan saldon.

Puolustuksen lukkona toiminut ja kapteenina pelannut Juha Pasoja nyökyttelee Martosen vieressä:

– Muutaman kerran tuli vähän kiire, mutta kokonaisuutena homma pysyi hyvin hallussa ja saatiin koko joukkueena pakka pidettyä tiiviinä. Tässä oli vahvasti näkyvillä meidän tekemisessä semmoisia elementtejä, joita menestyvä joukkue tarvitsee pitkän kauden aikana: rohkeus pelata palloa ja sitä kautta saada peliväline vastustajan puolustuslinjan taakse syöttelemällä ja kaiken lukkona vielä Vihtavuoren Lev Jashin eli Korhonen hoitamassa ne parit vaaranpaikat omassa päässä. Tästä on hyvä jatkaa kotiavaukseen MYPAa vastaan vähintään samalla intensiteetillä.

Herkuttele Jussi Reinilän nappaamilla upeilla valokuvilla pinkkikettujen maailman ensi-illasta. VINKKI: klikkaamalla ensimmäistä kuvaa pääset katsomaan kuvaesityksen koko ruudun kokoisena ja voit siirtyä nuolinäppäimillä kätevästi kuvasta toiseen.

 

Tästä se käynnistyi - kaikkien aikojen keskisuomalainen jalkapallokausi.

Tästä se käynnistyi – kaikkien aikojen keskisuomalainen jalkapallokausi.

 

Maestro-Gruborovicsilla oli vauhti päällä - mestarisuosikki Hongan puolustus oli helisemässä useaan otteeseen.

Maestro-Gruborovicsilla oli vauhti päällä – mestarisuosikki Hongan puolustus oli helisemässä useaan otteeseen.

 

Keski-Suomen kruununjalokivellä eli JJK:lla oli paikkoja niin paljon jo ekan kymppiminsan aikana, että paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla 3-0.

Keski-Suomen kruununjalokivellä eli JJK:lla oli paikkoja niin paljon jo ekan kymppiminsan aikana, että paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla 3-0.

 

Jani Jamppa Virtanen pyssytti viuhuvan kudin takayläkulmaan mutta Honkaa pystyssä pitänyt Psyko torjui tämänkin.

Jani ”Jamppa” Virtanen pyssytti viuhuvan kudin takayläkulmaan mutta Honkaa pystyssä pitänyt Psyko torjui tämänkin.

 

Eero Korte pelasi keskellä vakuuttavasti. Syöttöprosentti oli lähempänää sataakymppiä kuin sataa.

Eero Korte pelasi keskellä vakuuttavasti. Syöttöprosentti oli lähempänää sataakymppiä kuin sataa.

 

Halssilan David Villa, JJK:n kymppipaita Tommi Kari oli malliesimerkki siitä kuinka korkealla ja aktiivisella prässillä laitetaan luu kurkkuun kovallekin jengille.

Halssilan David Villa, JJK:n kymppipaita Tommi Kari oli malliesimerkki siitä kuinka korkealla ja aktiivisella prässillä laitetaan luu kurkkuun kovallekin jengille.

 

Jarkko Okkonen 1 - Demba Savage 0.

Jarkko Okkonen 1 – Demba Savage 0.

 

Janne Korhonen oli kuin muuri maalillaan ja pysäytti espoolaisten pyrähtelyt vuorenvarmasti.

Janne Korhonen oli kuin muuri maalillaan ja pysäytti espoolaisten pyrähtelyt vuorenvarmasti. Tämä(kään) ei uponnut.

 

Virtanen ja se toinen Virtanen - dynaaminen duo vailla vertaa.

Virtanen ja se toinen Virtanen – dynaaminen duo vailla vertaa.

 

Pinkit painoivat, painoivat ja painoivat, mutta tästäkään ei valitettavasti tullut maalia.

Pinkit painoivat, painoivat ja painoivat, mutta tästäkään ei valitettavasti tullut maalia.

 

Tuttu kasvo seurasi joukkuetovereidensa otteita katsomon puolelta. Babagoalin kuntoutuminen on sujunut hyvin ja kentät kutsuvat kesällä.

Tuttu kasvo seurasi joukkuetovereidensa otteita katsomon puolelta. Babagoalin kuntoutuminen on sujunut hyvin ja kentät kutsuvat kesällä.

 

Juha Pasoja 1 - Dudu 0. Hongan Pohjolan vaarallisimmaksi mainostettu kärkipari ei päässyt pitkälle.

Juha Pasoja 1 – Dudu 0. Hongan Pohjolan vaarallisimmaksi mainostettu kärkipari ei päässyt pitkälle.

 

Latikka tuli vaihtoon pelin loppupuolella reisikivun takia, mutta kyse ei ollut mistään vakavammasta ja unelmavävynäkin tunnettu grafiitinkova taistelija on täydessä iskussa heti maanantaina.

Latikka tuli vaihtoon pelin loppupuolella reisikivun takia, mutta kyse ei ollut mistään vakavammasta ja unelmavävynäkin tunnettu grafiitinkova taistelija on täydessä iskussa heti maanantaina.

 

Lisää vaihtoja ja tunteikas hetki vailla vertaa: Touko Tumanto ja ensimmäinen liigaottelu vuoteen pitkän loukkaantumisen jälkeen. Vamos Toke!

Lisää vaihtoja ja tunteikas hetki vailla vertaa: Touko Tumanto ja ensimmäinen liigaottelu vuoteen pitkän loukkaantumisen jälkeen. Vamos Toke!

 

Anssi Viren vinssasi Hongan hyökkäysyritykset sivuun ja oli ruumiillistuma koko JJK:n joukkueena esittämästä hienosta taistelusta.

Anssi Viren vinssasi Hongan hyökkäysyritykset sivuun ja oli ruumiillistuma koko JJK:n joukkueena esittämästä hienosta taistelusta.