Markkanen: ”Kaikki kunnia Bennolle!”

30.01.2013

erzi_ja_kaverit_jjk-mifk-011013

 

 

Ryminällä viime kaudella suomalaisen jalkapalloyleisön tietoisuuteen noussut Eero Markkanen avasi tiistaina kauden 2013 maalitilin sekä joukkueen osalta että omalta osaltaan – ja vauhdikkaasti avasikin, osumia kun syntyi kerralla kolme. JJK voitti ottelun lopulta makoisasti noustuaan loistavan toisen jaksonsa ansiosta 1-0- tappioasemasta 2-3-voittoon.

 

– Alussa oli vähän hakemista, mutta tehtiin tarvittavia muutoksia ja toisella puolikkaalla menikin paljon paremmin.

 

Ensimmäisen maalin Javenture-Areenalla nuori kärki viimeisteli rangaistuspotkusta, kun pallo vietiin käsivirheen takia yhteentoista metriin. Tuloksena oli varma maali, eikä pilkkujen vetäminen olekaan Markkaselle uutta puuhaa.

 

– A- ja B-junnuissa vedin pilkut – ja ViPassakin tuota tuli kokeilua. Hyvin niillä on ollut tapana onnistua, Markkanen toteaa.

 

Kaksi muuta olivat lähes identtisiä, komeita puskuosumia Benno Hanslianin nappikeskityksistä. Markkanen itse ojentaakin kunniaa osumistaan vasempana laitapakkina pelanneelle Hanslianille.

 

– Kaikki kunnia Bennolle! Maalithan oli ihan keskitysten ansiota. Warkaudessa viime kaudella noita tuli treenattua, Markkanen tuumaa.

 

Markkanen pelasi kauden 2012 alun lainalla Kakkosen Warkaus JK:ssa, jossa myös Hanslian kävi pelaamassa isoja minuutteja. Takaisin kasvattiseuransa riveihin Markkanen liittyi heinäkuun aikana ja kausi päättyi ennen aikojaan Harjulla 1.10. pelatussa voitokkaassa IFK Mariehamn-ottelussa, mutta maalitahti ehti olla hurja: neljässätoista liigaottelussa Markkanen takoi 7 maalia ja antoi vielä kolme maaliin johtanutta syöttöäkin.

 

Nyt nuori mies on pelannut täydet minuutit kaikissa kolmessa JJK:n pelaamassa Liigacupin ottelussa Babatunde Wusun odotellessa vielä täyteen pelikuntoon toipumista viimekautisesta nivusvammastaan. Markkanen näkee joukkueen pelin olevan oikeissa uomissa, vaikka tekemistä tietenkin vielä riittää.

 

– Pelin kehitys ottaa meillä kaiken aikaa askeleita eteenpäin – Interiä vastaan saatiin maalipaikkojakin luotua enemmän kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Hyvällä mallilla ollaan, eteenpäin on koko ajan menty.

 

{youtube}AjUC8nMLolc{/youtube}