Szerovay torjui tasapelin Lahdesta
FC Lahti-JJK  0-0 (0-0)

JJK lähti Lahteen hakemaan tulosta pelillisesti hyvän, mutta tappioon päättyneen Honka-ottelun jatkeeksi.

Käteen tarttui lopulta puolustustaistelulla saavutettu tasapelipiste. JJK pelasi toisen puoliajan vajaalla Juha Pasojan ulosajon myötä.

Lahti aloitti ottelun vahvasti ja heti toisella minuutilla Jukka Vanninen jouduttiin kaatamaan 25 metrissä. Jari Litmasen vapaapotku painui kuitenkin selvästi yli maalin.

18. minuutilla FC Lahti sai pallon maaliin saakka, mutta avustava erotuomari liputti tilanteen paitsioksi ja pelasti näin JJK:n.

Avausjakson puolivälin tienoilla JJK pääsi paremmin peliin mukaan. Hyökkäyspelistä puuttui kuitenkin viimeinen terävyys, eikä varsinaisia maalipaikkoja saatu aikaan.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen JJK oli lähellä maalintekoa kulmapotkusta. Litmanen blokkasi Zakaria Abahassinen puskun ja pallo ajautui Juha Pasojalle, jonka saksipotkun Lahden maalivahti Juha Tuomi kuitenkin poimi.

Vajaa viisi minuuttia ennen puoliajan loppua Lahden Rafael pääsi puskemaan vapaasti, mutta brassin pusku paukahti ylärimaan.

Pian tämän jälkeen Pasoja taklasi Litmasta, sai illan toisen varoituksensa ja katseli punaista. Näin JJK joutui toiselle jaksolle vajaamiehisenä.

Alivoimaisenakin JJK tuli vahvasti toiselle puoliajalle. 49. minuutilla Mikko Hyyrynen antoi oivan pallon Lahden puolustajien väliin, erinomaiseen paikkaan päässeen Mika Lahtisen laukaus kuitenkin pomppi kahden tolpan kautta Tuomen syliin.

Lahti dominoi tapahtumia käytännössä koko toisen puoliajan, mutta maalinteossa se ei onnistunut.

Lähimpänä maalintekoa isännät olivat kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Rafael pääsi kulmapotkun jälkitlanteesta yrittämään viimeistelyä kahteenkin otteeseen, mutta joutui ensin Mihaly Szerovayn ja sitten Anssi Virenin torjumaksi.

Loppuhetkien myllytyksessä Szerovay piti JJK:n pystyssä loistavilla torjunnoilla. Näin ottelu päättyi maalittomaan pistejakoon.

Misi
FC Lahti JJK
Maalit 0 0
Laukaukset 17 4
Maalia kohti 9 4
Kulmapotkut 8 3
Varoitukset 2 1
Ulosajot 0 1
Yleisöä 1 360
FC Lahti JJK
5 Värttö 1 Szerovay
6 McVea 4 Okkonen
8 Fofana 5 Pasoja
9 Rafael 6 Tuomanen
10 Litmanen 7 Viren
11 Shala 9 Lahtinen
15 Vanninen 10 Kari
17 Korte 13 Latikka
18 Heikari 18 Abahassine
22 Tuomi 20 Hyyrynen
29 Miranda 23 Poutiainen