Kettuperhe vahvasti mukana edustusjoukkueen kotiotteluissa

04.05.2017

2017-04-23_jjk-hjk_0008

Jokaisessa JJK:n kotiottelussa on eri rooleissa mukana paljon omia junioreja taustajoukkoineen.

JJK:n edustusjoukkue on niin Suomen kuin Euroopan mittakaavassakin omavaraisuusasteeltaan huippuluokkaa: tämänhetkisistä 27 sopimuspelaajasta 16 on JJK:n omia kasvatteja. Myös tällä kaudella Kakkosessa pelaava reservijoukkue koostuu täysin omista kasvateista – nykyisistä A- ja B-juniori-ikäisistä pelaajista sekä yli-ikäiseksi kasvaneista eli viime kauden A-nuorista.

Sen lisäksi, että Veikkausliiga-otteluissa Harjun nurmella viilettää Kettupaidassa paljon omia kasvatteja, osallistuu jokaiseen kotiottelutapahtumaan paljon myös nuorempia Kettupaitoja eri rooleissa!

2017-04-23_jjk-hjk_0280

Kauden 2017 kotiavauksessa saattajina toimivat JJK 08-joukkueen pelaajat.

Kun edustusjoukkueen pelaajat marssivat kentälle, nähdään saattajina jonkin juniorijoukkueen pelaajia – välillä mukana on joukkueita muistakin seuroista, mutta pääosin saattajina toimivat aina JJK-junnut. Kyseessä onkin monelle pikkufutarille hartaasti odotettu kunniatehtävä!

Saattajien tapaan myös pallopoikina toimii jokaisessa kotiottelussa jokin JJK-junnujoukkue. Liigaotteluissa kentälle kannetaan ottelun alkaessa pelaajajonojen airueena myös Veikkausliigan lippu ja Harjulla lipunkantajana toimivat pelaajat samasta joukkueesta kuin pallopojatkin.

2017-04-23_jjk-hjk_0288

HJK-pelissä lipunkantajina ja pallopoikina toimi JJK 02-joukkueen pelaajia.

Hieman vähemmän hohdokas, mutta sitäkin tärkeämpi tehtävä puolestaan on kentänlaitamainosten pystyttäminen ennen ottelua ja pois kerääminen pelin päätyttyä. Tehtävää ovat JJK:ssa usempana vuonna hoitaneet B-juniori-ikäiset ja tänäkin vuonna mainostalkoot ovat B-nuorten vastuulla.

Niinikään vastuullinen tehtävä on paarinkantajilla, jotka tällä kaudella ovat Villikettujen pelaajia. Junioripelaajien lisäksi myös monet vanhemmat ovat mukana ottelutapahtumissa erilaisissa työtehtävissä esimerkiksi kioskien myyjinä.

Lisäksi tietenkin katsomoissa nähdään oman kylän poikien tukena runsaasti niin nykyisiä kuin entisiäkin JJK-laisia!

Korttelimarssin aika

Tulevassa ottelussa Harjulle saapuvat myös kaikkein nuorimmat Kettupaidat: OP Kortteliliigan pelaajat! Tänä vuonna Kortteliliigassa pelaavat vuosina 2012-05 syntyneet pikkufutarit.

Kortteliliigalaiset marssivat ennen ottelun alkua Harjulle eli luvassa on varmasti iloista menoa ja meininkiä!

2016-09-10_jjk-grifk_0014

Korttelimarssilaisia Harjulla kaudella 2016 heittämässä yläfemmat edustusjoukkueen Kettupaitojen kanssa.

JJK:n ja Elenian Kuukauden juniorit

Jo tutuksi tulleeseen tapaan myös kaudella 2017 JJK palkitsee yhdessä Elenian kanssa Kuukauden juniorin jokaisen Veikkausliiga-kuukauden aikana.

Palkinto jaetaan aina yhdelle juniorille JJK:n mittavasta junnukatraasta ja kuluvan kauden ensimmäinen palkitseminen suoritetaan lauantain ottelun yhteydessä.

Kettuperhe kokoontuu seuraavan kerran aurinkoiselle Harjulle lauantaina klo 17 alkavaan otteluun FC Interiä vastaan – tule mukaan!

JJK - FC INTER LA 6.5.