Kaudet puolivälissä: sekä edustus että A-nuoret kärkikamppailuissa

29.07.2015

2015-06-14_jjk-pk-35_0023

JJK:n edustusjoukkue ja A-nuoret ovat pelanneet puolet kuluvan kauden otteluistaan – molemmilla menee hyvin, sillä molemmat Kettujengit kamppailevat kärkipäässä.

Ykkösen 27 kierroksesta valtaosa joukkueista on pelannut 15, mutta JJK:lla ja AC Oululla on takanaan vasta 14 ottelua – keskinäinen rästikohtaaminen pelataan pois alta vasta syyskuun lopussa.

JJK:n kausi on sujunut hyvin ja Kettupaidat ovat odotetusti mukana nousukamppailussa – läheisimpinä kilpakumppaneinaan PS Kemi, PK-35 ja TPS. Kärki on äärimmäisen tasainen, sillä nelikko on jo pidemmän aikaa mahtunut muutaman pisteen sisään. Tällä hetkellä Kettupaidat ovat kolmantena, tasapisteissä toisena olevan PK-35:n kanssa.

Kauden jälkimmäisestä puolikkaasta onkin odotettavissa huikea: Ykkösen voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan ja toiseksi sijoittunut karsii paikasta liigassa toiseksi viimeiseksi sijoittunutta vastaan. Kettupaitojen joukkue ilmaisi kauden alla tähtäimensä olevan Veikkausliigassa.

– Hyvässä vauhdissa ollaan kohti tavoitetta, toteaa päävalmentaja Juha Pasoja.

– Hyökkäyksen osalta peli on kulkenut pitkin kautta hyvin ja näyttää, että puolustuspelikin on jämäköitynyt kauden mittaan. Meitä vastaan ei ole helppoa tehdä maaleja.

Tilastotkin osoittavat puolustuksen toimivan, sillä TPS:n jälkeen vähiten maaleja ovat päästäneet JJK ja PK-35, molemmat 12. Turkulaiset taas ovat päästäneet pelaamissaan 15 ottelussa ainoastaan 7 maalia – ja näistä viimeisimmän taiteili Antto Hilska, kun JJK haki maukkaat vieraspisteet Turusta edellisessä ottelussaan. PS Kemin Sasa Jovovicin rangaistuspotkuosuman lisäksi maali oli ainoa, jonka TPS on päästänyt toukokuun puolivälin jälkeen ja samalla JJK voitti viimeisenkin kolmesta muusta kärkikilpakumppanistaan.

TPS:lla oli ottelussa kyllä painostusjaksoja etenkin toisella puoliajalla, mutta JJK piti uhrautuvalla puolustuspelillään isäntänsä nollilla.

– Kyllähän se tietysti aina sykettä nostaa, kun pallo pyörii pitkiä aikoja omassa päässä. Mutta toisaalta TPS ei lopun painostuksessaan juurikaan päässyt oikeasti vaarallisiin maalipaikkoihin, lähinnä kaukovedoilla joutuivat kokeilemaan.

– Pelaajille pitää nostaa siitä hattua, hienosti ja kärsivällisesti pelattu.

Vaikka JJK tunnetaan pelaavana joukkueena joka ei arkaile ottaa pallonhallintaa, lähtevät myös vastahyökkäykset hyvin terävästi, kun paikka tulee.

– Pitää osata lähteä hyökkäämään heti silloin, kun sopiva paikka aukeaa – ja parasta tietenkin on, jos hyökkäys pystytään viemään aina viimeistelyyn asti. Välttämättä ei tarvitse onnistua kuin kerran, kuten Turussa nähtiin.

2015-06-28_jjk-mp_0032

Pasoja on saanut joukkueensa kovaan iskuun: jo 12 perättäistä ottelua ilman tappiota.

A-nuoret mitalitaistossa

Edustusjoukkueen lisäksi myös A-junnut pelaavat SM-sarjassaan hyvää kautta. 18 kierroksesta yhdeksän on nyt takana ja JJK on sarjassa hienosti toisena, kolme pistettä johtopaikkaa hallussaan pitävän TPS:n takana. Kolmantena oleva FC Jazz taas kahden pisteen päässä Kettupaidoista.

JJK lähti kauteen laajalla ringillä ilman varsinaista tulostavoitteitta. Tavoitteena oli tarjota pelaajille peliaikaa A-nuorissa SM-sarjassa sekä Villiketuissa Kolmosessa ja kehittää pelaajia niin, että askel A-junnuista edustukseen olisi mahdollisimman helppo, selvittää Sami Mustalammen aisaparina kettunuoria luotsaava Mika Marttinen.

– A-nuoret pelaavat hyvin pitkälti samalla pelityylillä ja muodostelmalla kuin edustusjoukkue, jotta pelaajat olisivat mahdollisimman valmiita siirtymään aikanaan edustuksen riveihin.

– Pelaajien ja pelin kehittyminen kauden mittaan on tuonut mukanaan hyviä tuloksia ja ne puolestaan hyvän sijoituksen. Totta kai on erittäin hienoa, että ollaan myös pärjätty hyvin, vaikkei sitä varsinaisesti lähdetty tavoittelemaan. Ei voi olla kuin tyytyväinen siihen, miten kausi on mennyt.

Kauteen lähdettäessä fysiikkaharjoitteluun pyrittiin panostamaan erityisesti ja Marttinen toteaa, että se on edelleen merkittävä kehityskohde, vaikka kehitystä on tapahtunutkin.

– Kehitystä on tapahtunut, mutta varmastikin fysiikka on edelleen suurin yksittäinen tekijä, jota pitää kehittää, että junioripelaajamme olisivat valmiita ottamaan askeleen ylöspäin.

asm-hjk-jjk-a-nuoret-2015

Kettupaidat hakivat kesäkuun alussa komean 0-3-vierasvoiton HJK:sta – valmentaja Sami Mustalammen valvovan silmän alla.

Myös Pasoja on hyvillään siitä, että jo nuorten pelit ajavat pelaajia sisään toivottuun pelitapaan.

– Niinhän se parhaassa tapauksessa menee, että jo A-nuorissa totutaan siihen tapaan, jolla edustusjoukkuekin pelaa – että ne roolit, joita edustuksella kentällä on, ovat tuttuja jo siinä vaiheessa, kun edustukseen noustaan.

– Talvella kauden alla palaveerattiin ja eihän se nyt kiveenhakattua ole, että junnujen on pelattava aivan samoin kuten edustusjoukkuekin. Mutta yhtä mieltä ollaan siitä, että on tärkeää, että askel nuorista edustukseen olisi mahdollisimman helppo ottaa kaikin puolin. Pidemmän päälle on kuitenkin toimintaedellytys, että pystytään säännöllisesti tuottamaan omista kasvateista pelaajia edustusjoukkueelle.

Jotain A-nuorten ringin leveydestä kertoo se, että JJK:lla on ollut avauksessa SM-kauden aikana 24 eri pelaajaa. Osittain pelaajat kartuttavat pelikokemustaan Villikettujen riveissä Kolmosessa.

– Temmoltaan ja taitotasoltaan A-nuorten SM-sarja voi olla jopa edellä, mutta fyysisyys on Kolmosessa aivan eri luokkaa kuin nuorten peleissä. Villikettu-pelit ovatkin hyvä paikka tarkkailla, miten nuoret fysiikaltaan pärjäävät miesten peleissä. Pyrinkin katsomaan niitä mahdollisimman paljon – kentän reunalta tai kentältä, Pasoja naurahtaa.

Pasoja onkin myös itse pelannut muutamassa ottelussa muutoin varsin nuorekkaassa Villikettu-laumassa.

– Joskus olen ollut mukana rinkiäkin leventämässä, mutta etupäässä se on vähän semmoista mentorointia. Kentältä käsin on kuitenkin kaikkein helpoin opastaa ja antaa palautetta.

Tänä vuonna A-nuorissa pelaavat 1996-97-syntyneiden ikäluokat, joista kolme Kettupaitaa on siirtynyt jo käytännössä kokonaan edustuksen vahvuuteen.

– On ollut hienoa nähdä, että kun ikäluokasta muutama on siirtynyt jo pois junnupeleistä, on uusia vastuunkantajia noussut tilalle, kehuu Marttinen.

Tulevalle kaudelle sarja muuttuu, kun ikärajat laajenevat: kaudella 2016 A-nuorissa pelaavat siis ikäluokat 1998-96. Tällä pyritään saamaan A-nuorten sarjoihin mukaan enemmän pelaajia ja joukkueita.

2015-06-25_jjk-haka_0017

Viisi maalia tämän kauden Ykkösessä iskenyt Aleksis Lehtonen on yksi jo edustusjoukkueeseen siirtyneistä Kettupaidoista – joka ikänsä puolesta voisi pelata junnupelejä vielä kaksi tulevaakin kautta.

Puolen kauden kausikortit myynnissä

Edustusjoukkueen kotiotteluista jäljellä on vielä tasan puolet: 7 kamppailua kotinurmella on takana, toiset 7 vielä edessä – ja kettulauma on edelleen kotiareenallaan voittamaton!

Mikäli ei kausikorttia vielä taskusta löydy, ehdit vielä hankkia sen loppukaudeksi edulliseen hintaan! Puolen kauden kausikortin jäljellä oleviin seitsemään otteluun voit lunastaa itsellesi pääkatsomoon 80 euron hintaan ja aurinkokatsomoon sekä eturyhmille kausikortti kustantaa vain 50 euroa! Kaikki kortit tulevat halvemmaksi kuin vastaavien yksittäisten pääsylippujen ostaminen.

PS. Muista myös toistaiseksi komeimman maalin äänestys Facebook-sivuillamme! Äänestysaikaa on vielä perjantaihin asti – äänestämällä osallistut 10 pääkatsomolahjakortin arvontaan!

Seuraavat ottelut:

A-nuorten SM-sarja: JJK – KuPS, sunnuntaina 2.8. klo 15, Hippos

Ykkösen 16. kierros: JJK – FC Jazz, keskiviikkona 5.8. klo 18:30, Harjun stadion

puolenkaudenkausari4