JJK:lle tukku jatkosopimuksia

11.11.2020

JJK on solminut tukun jatkosopimuksia: Joel Pasanen, Rasmus Ervasti ja Eduard Ciriaco jatkavat Kettupaidassa myös kaudella 2021

Tästä se lähtee! JJK on solminut ensimmäiset uudet sopimuksensa kaudelle 2021, kun nimensä jatkopahviin ovat laittaneet laitakiituri Joel Pasanen, keskikenttämies Rasmus Ervasti sekä puolustaja Eduard Ciriaco.

Vuonna 2002 syntynyt Pasanen on JJK:n oma kasvatti, joka pelasi rohkean ennakkoluulottomin ottein itsensä avausmiehistöön ensimmäisellä kaudellaan edustusjoukkueessa juuri kauden alla kärsitystä loukkaantumisesta kuntouduttuaan. Juoksuvoimainen ja 1 vs 1 tilanteista nauttiva ”Jolle” teki debyyttimaalinsa Miesten Kakkosen tasolla JIPPO:a vastaan Harjulla syyskuussa ja kaiken kaikkiaan osumia syntyi yhdeksässä pelatussa ottelussa kaksi.

– Kaudesta jäi vähän kaksijakoiset fiilikset koronan ja oman alkukauden loukkaantumisen vuoksi, mutta oli kyllä siistiä olla tässä joukkueessa mukana ja päästä iskemään maalikin Harjun yleisön edessä. Pääasiassa jäi positiivinen fiilis niistä peleistä, joissa olin mukana vaikka tuloksellisesti ei kaikki pelit putkeen menneetkään. On myös hyvä juttu, että jäi itselle tosi paljon näytettävää mihin oikeesti pystyn, kun tuntuu etten saanut oikein kaikkea osaamistani vielä edes näytettyä. Nyt onkin kyllä tosi iso näyttämisen halu uudelle valmennukselle ja kentällä tekeminenkin varmaan helpottuu entisestään vielä ajan myötä, kun koko ajan tuntee paremmin myös pelaajia ympärillään, Pasanen arvelee.

Rasmus Ervastille tuleva kausi on kolmas edustusjoukkueessa. Vuonna 2001 syntynyt Ervasti on niinikään JJK:n oma kasvatti, joka kuului jo edustuksen debyyttikaudellaan nuoresta iästään huolimatta joukkueen runkomiehistöön. Päättyneellä kaudella Kakkosessa ”Rampe” pelasi 12 ottelussa osuen niissä kahdesti. Ervastilla on tammikuussa edessään armeijakomennus, joten myös tuleva kausi tulee olemaan miehelle hieman erikoinen.

– Kokonaisuutena kausi oli ihan onnistunut. Sain peliaikaa ja tuli onnistumisia sekä maalejakin. Omalta osalta kausi päättyi tosin vähän harmillisesti loukkaantumiseen juuri ennen kauden viimeisiä pelejä. Olen tyytyväinen, että pystyimme nousijajoukkueena tosissaan haastamaan sarjan kärkijoukkueet ja tärkeimpänä asiana säilytimme tietysti myös sarjapaikan. Odotan ensi kautta innolla, vaikka asepalveluksen suorittaminen tuokin siihen minun kohdallani omat mausteensa, Ervasti ennakoi.

Yliopisto-opintojen vuoksi Jyväskylään saapunut Ylöjärven ja Tampereen Ilveksen kasvatti Eduard Ciriaco siirtyi Kettupaitaan viime talvena ja esitti hyviä otteita preseasonilla. 21-vuotias ”Edu” on sitkeä ja juoksuvoimainen puolustuspään pelaaja, joka taistelee jokaisesta pallosta. Suomessa 5-vuotiaasta saakka asuneen ja kaksoiskansalaisuudenkin omaavan Ciriacon sukujuuret ovat Dominikaanisessa tasavallassa. Monen muun pelaajan tapaan koronavuosi osoittautui miehelle hankalaksi myös kentän puolella ja ensimmäisessä ottelussa VIFK:n vieraana kärsitty loukkaantuminen söi peliaikaa kauden aikana.

– Omalta osaltani jäi kaudesta siinä mielessä vähän hampaankoloon tuon loukkaantumisen vuoksi, että olin odottanut innolla etenkin Jyväskylän derbyjä, mutta lopulta en niissä päässyt pelaamaan ja muutenkin pelit jäi vähän vähälle. Joukkueen osalta päästiin lähes tavoitteeseen, mikä on on mielestäni hyvä suoritus nousijajoukkueelta. Tavoitekin (4. sija) oltaisiin saavutettu, jos olisimme pelanneet paremmin tuossa viimeisessä pelissä, mutta ehkä tämä pitkältä tuntunut kausi alkoi jo näkyä siinä. Harjulla oli aina hyvä tunnelma niin katsomossa kuin kentälläkin mikä näkyi myös tuloksissa. Uutta kautta odotan mielenkiinnolla ja esimerkiksi sitä, miten korona tulee siihen mahdollisesti vaikuttamaan ja tietysti sitä, että millainen meidän uusi valmentaja tulee olemaan, Ciriaco pohdiskelee.

Kolmikon myötä sopimuksia on yhteensä viidellä pelaajalla, sillä keskikenttämies Jaakko Björnin ja maalivahti Aleksi Partasen aiemmat sopimukset kattavat myös kauden 2021.

 

JJK:n edustusjoukkueen pelaajasopimukset kaudelle 2021:

Jaakko Björn (2003)

Aleksi Partanen (2004)

Joel Pasanen (2002)

Rasmus Ervasti (2001)

Eduard Ciriaco (1999)

 

Lisää pelaajasopimuksia julkistetaan torstaina 12.11.2020 klo 15 Harjun kokoustilassa järjestettävässä avoimessa tiedotustilaisuudessa. Tilaisuudessa julkistetaan lisäksi edustusjoukkueen uusi päävalmentaja sekä kerrotaan seuran tulevaisuuden tavoitteista.