JJK metsästää pisteitä lauantaina Kokkolassa

02.10.2021

Kettupaitojen pelit jatkuvat lauantai-iltapäivänä, kun se vierailee GBK:n kotikentällä Kokkolassa klo 14 alkaen.

JJK ja GBK (Gamlakarleby Bollklubb) ottavat mittaa toisistaan lauantaina Kokkolan Keskuskentällä. Perinteikäs, lähes 100-vuotias kokkolaisseura pelasi pääsarjatasolla 50-70-luvuilla, mutta on tämän vuosituhannen puolella kuulunut Kakkosen vakionimiin.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kertaalleen ja tuolloin sarjapaikastaan taistellut kotijoukkue GBK vei voiton sarjan päätöskierroksella. Kokkolalaisseura puolusti elintärkeitä pisteitään tiukasti ja piti pisteet kotonaan 3-1 lukemin säilyttäen voiton turvin lopulta myös sarjapaikkansa. Sarjanousija JJK:lle tappio tarkoitti puolestaan tasaisessa sarjassa karvaasti sijalle kuusi jäämistä, sillä sijoilla neljä ja viisi olleet joukkueet pysyivät samasta pistemäärästä huolimatta maalieron turvin kettujen yläpuolella.

Tällä kaudella pelataan hieman normaalimpaan tapaan kaksinkertainen sarja, joten lauantain kamppailu on kauden toinen JJK:n ja GBK:n välillä. JJK isännöi ensimmäistä kohtaamista heinäkuussa Harjulla ja kuten toistaiseksi kaikki muutkin joukkueet, myös GBK sai vain haaveilla täysien pisteiden viemisestä Kettupaitojen kotikentältä.  JJK:n upea kotivoittoputki kuitenkin katkesi, sillä pisteet jaettiin 1-1-tasatuloksella kaksijakoisen ottelun jälkeen. Robin Saastamoinen vei isännät johtoon vahvalla avausjaksolla, Petteri Jokihaara puolestaan toi vieraat tasoihin toisella puolikkaalla. Ensimmäisellä puoliajalla JJK:n hyökkäyspeli toimi hyvin ja GBK puolestaan pysyi muutamia vastaiskuja lukuun ottamatta aisoissa. Toisella puolella pelin kuva muuttui. Alkuhetkillä JJK vielä hallitsi, mutta jakson edetessä GBK alkoi päästä paremmin peliin mukaan ja sai lopulta tyrehdytettyä JJK:n avausjaksolla hyvin toimineen pelin käytännössä täysin. Loppua kohti kotijoukkue haki vielä voittomaalia, mutta ruuti ei ollut riittävän kuivaa ja kamppailu päättyi tasatulokseen.

GBK lähtee lauantain kohtaamiseen hyvin samantyyppisessä tilanteessa kuin viime kauden lopussa. Se on valahtanut sarjassa toiseksi viimeiselle sijalle eli putoajan paikalle. Matkaa säilymiseen oikeuttavalle 10. sijalle on seitsemän pisteen verran ja otteluita sillä on jäljellä vielä neljä, joten ero Närpes Kraftiin on ainakin teoriassa vielä kurottavissa kiinni. Viimeiseltä kolmelta kierrokselta se onkin napsinut neljä pistettä ja pelitahtikin on ollut varsin väljä. GBK on pelannut syyskuussa vain kaksi ottelua, kun taas Kettupaidat ovat pelanneet viidesti, joten JJK saanee vastaansa hyvässä iskussa olevan ja hyvin levänneen joukkueen.

Ciriaco iski JJK:n 0-2-osuman viime kierroksella Rovaniemellä

JJK:lla on puolestaan takanaan muutaman tasapelin lisäksi viime kierrokselta napattu makea 0-2 -taisteluvoitto RFA:n vieraana. Ottelun ensimmäinen jakso mentiin vahvalla kokoonpanolla liikkeellä olleen kotijoukkueen hallinnassa, mutta huippuvaaralliset paikat jäivät uupumaan yhtä Aati Riihimäen komeaa gamesaver-torjuntaa lukuun ottamatta. Toisella jaksolla JJK sai pelin juonesta kiinni ja alkoi ottaa hallintaa itselleen. Vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua JJK:n hyvä ote pelistä tuotti myös tulosta. Tuomas Koppelomäki tarjoili kovan keskityspallon kulman jälkeen maalille jääneelle Tatu Hoffrenille, joka ohjasi pallon maaliin vieden vierasjoukkueen 0-1-johtoon! Makeaan paikkaan syntynyt maali oli Hoffrenin ensimmäinen Kettupaidassa.

Varsinaisen peliajan täyttyessä Kakkosen debyyttinsä tehnyt kettukasvatti Konsta Korhonen hankki vielä JJK:lle vapaapotkun kulmalipun tuntumasta. Vapaapotku pelattiin lyhyenä ja päätyi muutaman syötön kautta maalinedustalle vapaaksi unohtuneelle Eduard Ciriacolle, jolle jäi helppo työ pommittaa se verkon perukoille aivan maalin edestä. Näin JJK haki isot pisteet Jyväskylään 0-2-tuloksella.

JJK on hävinnyt kauden aikana vain kahdesti ja sille on tehty kaiken kaikkiaan vain 10 maalia, mikä on selvästi muita C-lohkon joukkueita vähemmän. Lukema on myös pienempi, kuin yhdelläkään muulla joukkueella Suomen kolmella ylimmällä sarjatasolla. Voidaan siis perustellusti sanoa, että JJK:n vahvuus tällä kaudella on ollut tiivis ja kurinalainen puolustaminen ja sen pohjalta lähdetään myös lauantain peliin. Kokoonpanossa nähdään tänäänkin useita B-ikäsiä pelaajia, sillä sairastuvalla on edelleen pitkä liuta pelaajia. Loukkaantuneiden ja armeijan vuoksi sivussa olevien pelaajien lisäksi myöskään Mikko Mannista ei nähdä tänään Kokkolaan matkustaneessa miehistössä työesteen vuoksi.

 

GBK – JJK || 2.10.2021 || klo 14 || Kokkolan Keskuskenttä

Ottelusta ei valitettavasti ole saatavilla striimiä. JJK:n Twitter seuraa ottelun kulkua mahdollisuuksien mukaan.

Virallinen liveseuranta löytyy tästä.