JJK matkustaa Käpylän Pallon vieraaksi keskiviikkoillan kierroksella

26.09.2023
KäPa jätti JJK:n tylysti nollille, kun joukkueet kohtasivat heinäkuussa (📸 Kalevi Hämäläinen)

JJK matkustaa keskiviikkona Käpylän Pallon vieraaksi loppusarjan kolmannella kierroksella. Käpylän Pallon nuori miehistö on ollut kettulaumalle alemman jatkosarjan joukkueista se kaikkein vaikein vastustaja ja onkin vienyt molemmat kauden aiemmista kohtaamisista.

Molemmat joukkueet ovat saalistaneet viidestä viimeisestä ottelustaan viisi pistettä, mutta kuntopuntarit näyttävät eri suuntiin, sillä siinä missä JJK on kolmen ottelun tappiottomassa putkessa, ei KäPa ole saanut jatkosarjassa vielä pistettäkään. Kotijoukkue on valunut sarjataulukossa ensimmäiselle putoajan paikalle 20 pisteellään, kun JJK löytyy puolestaan pari pykälää alempaa 16 pisteen saaliillaan.

Jos on muuttunut tilanne melkoisen tukalaksi helsinkiläisillä niin sarjataulukon peränpitäjänä JJK tarvitsee sen sijaan voitot jokaisesta kolmesta jäljellä olevasta ottelusta sekä ripauksen onnea muiden otteluiden tuloksissa voidakseen säilyä sarjassa.

Käpylän Pallon kausi on ollut sarjanousijalle odotetun vaikea. Helsinkiläisten miehistö kuuluu sarjan nuorimpiin ja koostuu pitkälti omista kasvateista. Viime kaudella nuori joukkue nappasi A-lohkon voiton ehkä pienoisena yllättäjänä aivan JIPPO:n nenän edestä. Nousu ratkesi lopulta vasta nousukarsinnan päätöspelissä Joensuussa. JIPPO:lle olisi riittänyt tasapeli, mutta niin vaan KäPa kairasi vieraskentältä 0-1-voiton ja nousun Ykköseen.

Nousukauden paras maalintekijä, 16 osumaa viimeistellyt Kristian Yli-Hietanen lähti kauden jälkeen hakemaan läpimurtoa Veikkausliigasta, mutta vastuun jäätyä lopulta vähäiseksi Hakassa, palasi mies takaisin mustapaitoihin siirtoikkunan auettua. Yli-Hietanen onkin ollut palattuaan aivan huimassa vireessä ja viimeistellyt 10 ottelussa peräti yhdeksän maalia. KäPa on päästänyt sarjassa eniten maaleja (51 maalia 24 ottelussa), mutta vastaavasti myös tehoja on löytynyt. Joukkue sai kesän siirtoikkunassa kaivattua vahvistusta myös maalinsuulle, missä torjuntavastuun on napannut vakuuttavasti pelannut ukrainalaisvahti Maxim Zhuk.

JJK päätti runkosarjansa 2-2-vierastasapeliin FF Jaron vieraana ja katkaisi samalla pitkäksi venyneen tappioputkensa. Myös jatkosarja käynnistyi 2-2-tasapelillä, kun Toni Lehtisen miehistö vieraili Salon Palloilijoiden kotikentällä. Molemmissa otteluissa JJK osoitti taistelevansa yhä tiukasti sarjapaikastaan nousten kahdesti tasoihin.

Viime viikonloppuna Kettupaidat pääsivät viimein juhlimaan myös kauan kaivattua voittoa yli kolmen kuukauden tauon jälkeen, kun Järvenpään Palloseura kaatui Harjulla Oskar Pihlajan maalilla lukemin 1-0. Ottelun ainoa osuma syntyi, kun toista jaksoa oli pelattu vajaat kymmenen minuuttia. Luka Savelan puolenvaihto tavoitti Pihlajan boksin oikealta reunalta. Pihlaja leikkasi keskustaan, haki vasemman jalan vapaaksi ja laukoi pallon tarkasti oikeasta etukulmasta sisään siirtäen JJK:n 1-0-johtoon! Maali oli ensimmäistä kauttaan Kettupaidassa pelaavalle laitahyökkääjälle jo kahdeksas Ykkösessä. Toisen jakson loppua kohti JäPS sai vielä luotua enemmänkin painetta JJK-maalille, mutta kettulauma taisteli suurella sydämellä ja palkkioksi pääsi pitkästä aikaa juhlimaan voittoa kotiyleisönsä edessä!

KäPa on vienyt nimiinsä kaksi edellistä joukkueiden välistä kohtaamista, joten JJK lähtee nyt Helsinkiin revanssi ja kolme pistettä mielessään.

KäPa – JJK || ke 27.9.23 klo 18:30 || Brahenkenttä, Helsinki

Ottelu on katsottavissa Ruutu+ palvelussa.