JJK lähtee haastajan roolissa lauantaina alkavaan Ykköseen

13.04.2023

Neljän kauden jälkeen paluun Miesten Ykköseen tekevä kettulauma lähtee viikonloppuna alkavaan kauteen haastajan roolissa. Menestyksekkään Kakkosen kauden 2022 runko on pysynyt pitkälti kasassa ja joukkue on myös vahvistunut muutamalla uudella pelaajalla. Kausi käynnistyy lauantaina KPV:n isännöimällä vieraspelillä.

JJK:n lisäksi Ykkösessä pelaa tällä kaudella 11 muuta joukkuetta ja suurin osa pelireissuista suuntautuu tälläkin kaudella kohti rannikkoseutua. Vaihtelua saadaan kuitenkin siltä osin, että ensimmäistä kertaa sitten kauden 2018 JJK:n vastustajia tulee myös etelän suunnalta. Sarjassa nähdään pitkä rivi erittäin perinteikkäitä seuroja, joista moni on yltänyt jo yli 100 vuoden ikään. Vain JJK (perustettu 1992) ja SJK (perustettu 2007) kuuluvat selvästi nuorempaan kastiin.

Ykkösessä jatkavat MP (Mikkeli), Pietarsaaren Jaro, KPV (Kokkola), EIF (Tammisaari), JäPS (Järvenpää), Gnistan (Helsinki), SJK Akatemia (Seinäjoki) sekä niukasti Veikkausliigan nousutaiston viime kauden päätteeksi hävinnyt TPS (Turku). Veikkausliigasta pudonnut HIFK palaa sen sijaan hakemaan vauhtia Ykkösestä. JJK:n lisäksi sarjanousijoita ovat Kakkosen A-lohkosta mukaan nouseva Käpylän Pallo Helsingistä sekä B-lohkon voittanut SalPa eli Salon Palloilijat.

Sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvat varmasti pelaajamateriaalinsakin puolesta viime kaudella nousutavoitteestaan vain aavistuksen jäänyt TPS, uutta nousua hakeva ja rajusti uudistunut HIFK sekä ensimmäistä pääsarjapaikkaansa hakeva Gnistan. Viime kauden yllättäjä ja Ykköscupin tuore mestari JäPS vaanii kolmikon kannoilla. Ykkösen sarjasta on kuitenkin odotettavissa melko tasainen ja voimasuhteista saataneen parempi käsitys, kun sarja on saatu toden teolla käyntiin.

Kuva: Ikinuori Manu Manninen viihdyttää Harjun yleisöä myös Ykkösessä

Sarjanousija JJK:n joukkueen runko pysynyt hyvin kasassa

JJK lähti Kakkosen kauteen 2022 mielessään vain yksi tavoite: nousu Miesten Ykköseen. Kettumiehistöä pidettiin myös C-lohkon selkeänä ennakkosuosikkina, mikä näkyikin läpi kauden lähes jokaisen vastustajan lähtiessä kohtaamisiin JJK:n nollaaminen mielessään. Iso osa otteluista noudattikin samaa kaavaa: JJK piti palloa ja vastustaja valui alas puolustamaan.
Nousutavoite oli sekä seuran että joukkueen yhteinen ja sitä toteuttamaan saapui kettulauman uudeksi päävalmentajaksi Toni Lehtinen, joka jatkaa joukkueen peräsimessä myös Ykkösessä.

JJK:n upeaan nousukauteen mahtui 25 ottelua, joista voittoja kertyi 19, tasapelejä 5 ja tappioita vain yksi. Aleksis Lehtonen vei lohkonsa maalikuninkuuden 15 osumallaan ja lähes sama määrä (14) nollapelejä kertovat myös puolustuspään onnistumisista. Yhteenveto sarjanousuun päättyneen kauden vaiheista on yhä luettavissa viime syksynä sähköisenä julkaistusta JJK:n Syysjulkaisusta.

Voitosta voittoon Kakkosessa marssineen ja hyvin yhteen vuosien varrella hioutuneen kettumiehistön runko on pysynyt pitkälti samana ja lähtijöitä on ollut vain muutamia, joista suurin osa on joko lopettanut aktiiviuransa tai siirtynyt alemmille sarjatasoille. JJK:n 31 sopimuspelaajan keski-ikä on nippa nappa 23 vuotta, joten kyse on vielä varsin nuoresta joukkueesta ja kokemusta Ykkösestä tai Veikkausliigasta on noin kolmasosalla pelaajista.

Konkariosastolta mainittakoon viime kaudella lohkonsa parhaana pelaajana palkittu JJK-ikoni, 37-vuotias Mikko ”Manu” Manninen, joka kuuluu yhä pelipaikkansa parhaimmistoon myös Ykkösessä. Kokeneen keskikenttämiehen lisäksi kannattaa seurata erityisesti lupaavan Roope Salon otteita, joka on nuoresta iästään (18) huolimatta lunastanut kypsillä esityksillään suuren roolin kettujen keskikentältä ja tullee saamaan isosti vastuuta myös Ykkösessä.

Kuva: Isoon rooliin nousseelta Roope Salolta odotetaan läpimurtokautta Ykkösessä

Muita joukkueessa jatkavia pelaajia ovat mm. lohkonsa parhaana puolustajana palkittu kettukapteeni Juho Luoma sekä parhaan maalivahdin pystin pokannut Ville Viljala. Viljalan kanssa torjuntavastuun jakaa edelliskauden Kakkosen C-lohkon parhaana maalivahtina palkittu Aati Riihimäki.

Isoin menetys JJK-miehistölle on puolestaan viime kauden maalikuningas Lehtonen, joka on tehnyt päätöksen ripustaa nappulakengät naulaan. Lehtonen palasi kasvattajaseuraansa kesällä 2021 tavoitteenaan kuntoutua JIPPO:n paidassa edellissyksynä kärsimästään polvivammasta. JJK:n fysioterapeutin J-P Purasen kanssa painetut pitkät tunnit tuottivatkin tulosta ja Lehtonen palasi takaisin pelikentille syksyllä. Kausi 2022 oli takaisin pelikuntoon päässeelle hyökkääjälle täynnä onnistumisia ja hyvän kauden kruunasi nousun ratkaisseen Hercules-pelin voitto-osuma.

Viime kaudella joukkueen maalintekovastuuta kantoi Lehtosen lisäksi pitkälti 29-vuotias Robin Saastamoinen, joka onnistui maalinteossa 11 kertaa. Kaudelle 2019 Kettupaitaan Lahdesta saapunut Saastamoinen on ollut varsinainen kultakimpale uutta nousua rakentamaan lähteneelle seuralle ja mies onkin maalitehtailunsa lisäksi näyttänyt sitoutumisellaan ja työmoraalillaan esimerkkiä nuorelle miehistölle. Veikkausliigassa kaudella 2012 debytoineelle Saastamoiselle kausi Ykkösen tasolla on monen muun Kettupaidan tapaan ensimmäinen.

Uusina niminä joukkueeseen ovat liittyneet paluumuuttajat Lari Liukkonen (JIPPO), Arjan Goljahanpoor (MP) ja Eduard Ciriaco (FCV). Hyökkäyspäätä vahvistamaan ovat saapuneet Ykkösessä SJK Akatemian paidassa kuusi maalia viime kaudella iskenyt Oskar Pihlaja sekä RoPS:sta siirtynyt, viime kauden Kakkosen C-lohkon maalipörssin kärkikahinoihin 13 osumallaan yltänyt Eetu Venäläinen.

Kuva: Juho Luoma johdattaa joukkueensa Ykköseen kapteeninnauha käsivarressaan

Sarja-avauksessa vastassa Christian Sundin valmentama KPV

JJK kohtaa lauantain sarja-avauksessaan vieraskentällä viime kaudella viidenneksi yltäneen Kokkolan Palloveikot. KPV:tä valmentaa nyt kolmatta kauttaan JJK-kannattajien vanha suosikki, entinen keskikenttäpelaaja Christian ”Kisu” Sund. Sund pelasi JJK:ssa kahden kauden verran vuosina 2009-2010 seuran noustua juuri ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan.

JJK ja KPV ovat kohdanneet viimeksi sarjaottelussa kauden 2018 Ykkösessä. Tuoreemmassa muistissa on kuitenkin joukkueiden välinen kohtaaminen Ykköscupin avauskierrokselta, jonka kokkolalaismiehistö vei viime hetken osumalla lukemin 1-0. Tasaisissa, mutta vauhdikkaissa merkeissä edennyt ottelu päättyi lopulta kirpaisevalla tavalla kotijoukkueen rokotettua varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla kettulaumaa pitkän sivurajaheiton päätteeksi. KPV voitti Ykköscupin lohkonsa puhtaalla pelillä ja eteni aina välieriin asti päästämättä matkalla maaliakaan. Välierissä tie nousi kuitenkin pystyyn kilpailun mestaruudenkin lopulta vienyttä JäPS:iä vastaan 0-3-tuloksella.

Sundin miehistön kokenut runko on pysynyt kuta kuinkin kasassa viime kaudesta. Mm. Sebastian Mannström, Patrick Byskata, Charalampos Chantzopoulos ja Kyle Curinga jatkavat vihreissä. Myös rautaisen puolustuksen lukkona toimiva maalivahtiosasto kuuluu sarjan parhaisiin. Oman pään puolustamisen lisäksi kreikkalaistoppari Chantzopoulos kunnostautui viime kaudella hyökkäyspäässä ollen hieman yllättäen myös joukkueensa paras maalintekijä kuudella osumallaan.

JJK on pelannut pre-seasoninsa aikana yhdeksän ottelua, joista saldonaan sillä on neljä voittoa, yksi tasapeli sekä neljä tappiota. Voitokas se on ollut erityisesti Kakkosen joukkueita (GBK, Ilves/2, FCV) vastaan, kun taas Veikkausliiga-joukkueet (KuPS & VPS) ovat olleet vielä sarjatason verran liian kovia voitettavaksi. Ykköscupissa kettulauma taipui tappioihin FF Jaron ja KPV:n käsittelyssä, mutta tasasi pisteet SJK Akatemian kanssa.

JJK:n talvikausi saatiin puolestaan pakettiin kiirastorstaina, kun se vieraili kenraaliharjoituksessaan Mikkelin Palloilijoiden vieraana. Juha Pasojan valmentama MP sijoittui viime kaudella Ykkösen runkosarjassa kahdeksanneksi ja piti paikkansa myös alemman loppusarjan päätteeksi.

Torstain kohtaaminen oli varsin kaksijakoinen JJK:n osalta. Kotijoukkue MP oli tehokas ja karkasi ensimmäisellä jaksolla jo 2-0-johtoon, kun Kettupaidoilla oli isoja vaikeuksia saada koneitaan käyntiin ja kunnon hyökkäyksiä rakenneltua. Toiselle jaksolle marssi lopulta uudesti syntynyt JJK ja käänsi kamppailun lopulta itselleen. Loppukirin moottorina hääri Saastamoinen, joka kaadettiin kahdesti rangaistuspotkun arvoisesti. Vanhaa joukkuettaan vastaan pelannut Goljahanpoor laittoi molemmat pilkut varmasti sisään ja toi ketut tasoihin, kun 70 minuuttia oli pelattu. Lopullisen niitin Saastamoinen iski puolestaan itse, Luoman alustuksesta. Näin JJK nappasi talvikauden neljännen voittonsa hyvän toisen jakson ansiosta.

Kuva: Kettukannattajat matkaavat lauantaina Kokkolaan joukkueen tueksi

Kannattajabussi seuraa joukkuetta Kokkolaan

Lauantain sarja-avaukseen järjestetään myös kannattajamatka, joten nyt onkin oiva tilaisuus lähteä kannustamaan JJK:ta myös vieraspeliin. Lue lisää ja varaa paikkasi bussista pian: tinyurl.com/vieraspelit. HUOM! KPV:n kotiavaukseen on vapaa pääsy, joten maksettavaksi tulee vain bussikyydin osuus!

Mikäli et pääse matkustamaan lauantaina Kokkolaan, voit seurata ottelua myös etänä, sillä Ruutu+ -palvelu näyttää suorana kaikki Ykkösen ottelut kaudella 2023.

Ensimmäinen JJK:n kotiottelu pelataan vapun aatonaattona, 29.4., kun SJK Akatemia saapuu JJK:n vieraaksi Jyväskylään. Kotiavaus pelataan Viitaniemen liikuntapuistossa klo 17 alkaen (HUOM! muuttunut kellonaika), sillä Harjun nurmi ei valitettavasti ehdi vielä pelikuntoon.

Tule mukaan JJK:n kauden aloitustapahtumaan perjantaina

JJK viettää kauden aloitustapahtumaansa Keski-Suomen museon tiloissa perjantaina 14.4.23 klo 14 alkaen. Kaikille avoimessa tilaisuudessa voit tavata seuraväkeä ja kuulla joukkueen kuulumisista ja tavoitteista alkavan jalkapallokauden alla JJK:n päävalmentaja Toni Lehtisen sekä pelaajien suulla.

KeMun 100 vuotta palloilua -näyttely juhlistaa JYPin ja JJK:n emoseuran Jyväskylän Palloilijoiden 100-vuotista taivalta ja esittelee sen historiaa ja vaiheita. Näyttelyn käsikirjoittaja, toimittaja Mikko Lundell on paikalla esittelemässä näyttelyä sekä vastailemassa kysymyksiin.

JJK arpoo tilaisuuteen osallistujien kesken pääsylippuja sekä JJK:n peleihin että elokuussa Harjulla järjestettävään Harjurokkiin.

Aloitustapahtuman ohjelma:

14:00 Päävalmentaja Toni Lehtisen ja joukkueen kapteeniston puheenvuorot (auditorio, 1. krs.)

14:20 100 vuotta palloilua -näyttelyn lyhyt esittely, Mikko Lundell

14:25 Vapaa tutustuminen näyttelyyn (Mikko Lundell vastaamassa kysymyksiin)

15:00 kahvi- ja mokkapalatarjoilu ensimmäiselle sadalle kävijälle (vanha kahvio, 3. krs.)

Keski-Suomen museoon on koko päivän vapaa pääsy!

Lue lisää KeMun 100 vuotta palloilua- näyttelystä täällä.