JJK kärsi jälleen kitkerän tappion

IFK Mariehamn vieräytti JJK:n todella ahtaalle kaatamalla vierailijansa lukemin 3-2 (1-2) maanantain myöhäisottelussa. Yhden maalin tappio oli kettupaidoille peräti kauden seitsemäs – ja kolmas peräkkäinen.

Ottelu alkoi voimakkaassa isäntien hallinnassa, ja Wiklöf Holding Arenan yleisö sai juhlia johtomaalia jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Wilhelm Ingves viimeisteli illan avausosuman JJK:n sohlattua purkupallon kanssa vitosen viivan tuntumassa.

Vieraat tulivat tasoihin 25. peliminuutilla Jukka-Pekka Tuomasen kauden toisella osumalla. IFK-puolustus purki Tommi Karin keskityksen keskelle, ja Tuomanen tälläsi volleyn paristakymmenestä metristä sisään. Vielä ennen taukoa Mika Lahtinen vapautti pallonriiston jälkeen Mikko Hyyrysen läpiajoon, jonka kapteeni päätti hallittuun nostoon ja johtomaaliin.

Toisella jaksolla JJK:n aktiivinen prässipeli hiukan jähmettyi ja IFK pääsi hallitsemaan peliä. Isäntien hallinta tuotti tulosta tunnin jälkeen. Merkkauspeli petti kulmapotkutilanteessa ja IFK-toppari Trafford puski vapaasti tasoituksen. JJK-ilta synkkeni kymmenen minuuttia myöhemmin Tamas Gruborovicsin niitattua pallon verkkoon sekavassa tilanteessa, jossa kotijoukkueen pelaaja häiritsi maalivahti Janne Korhosen toimintaa kesityspallossa ratkaisevan tuntuisesti.

Viime hetkillä JJK sai muutaman puolittaisen tilanteen, mutta tasoitusmaali jäi tekemättä.

Kun FC Lahti voitti maanantaisen ottelunsa, on selvää ettei loppukauden peleistä panosta puutu. Seuraavaksi JJK isännöi lauantaina HJK:a