JJK haluaa huomioida seuran eteen vuosien aikana ansiokkaasti ja suurella kettusydämellä toimineita henkilöitä. JJK:n ”Hall of Fame” maininnan saava henkilö on voinut toimia seurassa monenlaisessa roolissa, esim. pelaajana, valmentajana, muuna joukkue- ja seuratoimihenkilönä tai talkoolaisena.

Ensimmäiset Hall of Fame –nimeämiset julkistettiin Harjulla Kurkimäen Kisaa vastaan pelatussa ottelussa perjantaina 31.5. ja lisää nimiä julkistettiin eilisessä ottelussa SC Riverballia vastaan. Seuralegendojen nimet löytyvät jatkossa myös JJK:n verkkosivuilta omasta osiostaan täältä.

Eilen Harjun ilta-auringossa tämän kunnian saivat seuraavat kolme henkilöä, jotka eivät juuri esittelyjä kaipaa:

Janne Korhonen

B-juniori-ikäisestä JJK:n maalinsuulla viihtynyt maalivahtilegenda Janne Korhonen siirtyi jyväskyläläisseurasta Veikkausliigan kärkijoukkue Myllykosken pallon riveihin 19-vuotiaana, jossa hän voitti Veikkausliigan mestaruuden, hopeaa sekä useita pronssimitaleita ja Suomen Cupin. Otteluita kertyi MyPa:n paidassa myös Euroopan kentiltä.
Korhonen teki paluun tuttuun Kettupaitaan kesällä 2010 ja pääsi juhlimaan seuralle historiallista Veikkausliigan pronssia kauden 2011 päätteeksi. Korhonen on toiminut JJK:ssa myös valmentajan roolissa vuodesta 2014 ja tällä hetkellä hänen vastuullaan on JJK Junioreiden talenttivalmennus. Korhonen piti uransa aikana pelaamassaan 301:ssä Veikkausliigaottelussa nollat peräti 100 kertaa, mikä on varsin huima tilasto!
– Parhaana henkilökohtaisena muistona JJK:sta on jäänyt mieleen paluuottelu Kettupaitaan VPS:ää vastaan Harjulla kesällä 2010 sekä valmentajana Veikkausliiganousu 2016 -kauden päätteeksi, Korhonen muistelee.

Eero Markkanen

Eero ”Erzi” Markkanen on JJK:n kasvatti, joka nousi edustusjoukkueessa debytoituaan nopeasti seuran kannattajien keskuudessa kulttipelaajan maineeseen. JJK:sta Tukholman AIK:n kautta suurseura Real Madridiin asti yltänyt Markkanen on yksi harvoista entisistä Kettupaidoista, joka on saanut kunnian edustaa myös Suomen A-maajoukkuetta. Markkanen nostettiin edustusjoukkueeseen kesken kauden juuri Eurooppaliiga-pelien kynnyksellä kesällä 2012 ja uransa toisessa Veikkausliigapelissä hän iskikin jo vieraskentällä hattutempun IFK Mariehamnin verkkoon. Veikkausliigan mestaruutta Markkanen pääsi puolestaan juhlimaan HJK:n riveissä syksyllä 2013.
– Parhaina muistoina JJK:sta itselläni on ne ensimmäiset tekemäni liigamaalit hattutempun muodossa Maarianhaminassa 2012 sekä tietysti kettukannattajan näkökulmasta Veikkausliiganousu syksyllä 2008, Markkanen tuumii.

Jori Särkkä

Maalivahtivalmentaja Jori Särkkä on ollut mukana jyväskyläläisessä jalkapalloilussa peräti viidellä eri vuosikymmenellä 70-luvulta saakka. Nykyään Kuopion Palloseuran maalivahtivalmennuksesta vastaava Särkkä vastaanotti aiemmin tällä viikolla myös Palloliiton kultaisen ansiomerkin työstään suomalaisen jalkapalloilun eteen. Suomen nuorisomaajoukkueidenkin maalivahtivalmentajan roolista tuttu Särkkä on ollut mukana monessa hienossa tapahtumassa seuran historiassa ja muistelee niitä lämmöllä.
– Paljon on hienoja muistoja jyväskyläläisestä jalkapallosta. Vuoden 1980 päätteeksi juhlimme JJK:ta edeltäneen seuran JYP-77 kanssa nousua Ykköseen ensimmäisenä keskisuomalaisena seurana ja JJK:n perustamisen jälkeen puolestaan ensimmäinen kausi eli 1993 oli myös hieno, kun nousimme samantien takaisin Kakkoseen. Veikkausliiganousu syksyllä 2008 täytyy tietysti myös mainita!

Hall of Fameen nimetyt henkilöt palkittiin JJK:n ikikausikorteilla. Onnittelut vielä ja kiitokset seuran eteen tehdystä työstä!

Onko sinulla mielessä sellainen henkilö/henkilöitä, jotka olisivat ansainneet tämän huomionosoituksen? Lähetä oma ehdotuksesi perusteluineen osoitteeseen jjk(at)jjk.fi

Artikkelin kuvat: Mari Nokelainen